Euroopan komissio esitteli syyskuussa 2011 ehdotuksen EU:n rahoitusmarkkinaverosta, joka kattaisi osake-, velkakirja ja johdannaismarkkinat mutta ei varsinaista valuuttakauppaa.

Suomen hallitus tukee rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa EU:ssa. Suurvalloista Saksa ja Ranska kannattavat veroa, Britannia ei. Ranskan presidentti Sarkozy lisäsi vuoden 2012 alussa vettä myllyyn ilmoittamalla Ranskan ottavan jonkinlaisen rahoitusmarkkinaveron käyttöön vaikka yksin.

Vaihtoehtoja on siis monta: yksittäisten maiden veroista koko EU-alueen laajuiseen veroon. Komission esitys on melko laaja, mutta voisi olla vielä kattavampi.

Pääkirjoitustoimitukset aktivoituivat Sarkozyn ilmoituksen jälkeen nopeasti. Kaleva, Aamulehti, Ilta-Sanomat, Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Savon Sanomat tyrmäsivät kaikki pääkirjoituksissaan EU:n komission esittämän, rahoitusmarkkinaveron.

Useimmin esiintynyt vasta-argumentti verolle oli kaupankäynnin karkaaminen Ruotsiin tai muualle veron sovellusalueen ulkopuolelle.

”On vaikea kuvitella, että Tobinin veromalli toimisi hyvin, ellei siihen saada mukaan kaikkia keskeisiä talousmahteja. Rahalla kun on taipumus pesiytyä sinne, missä sitä vähiten häiritään”, veroa periaatteessa kannattaneen Kalevan pääkirjoituksessa todettiin.

Lähes kaikki lehdet kutsuivat veroa Kalevan tavoin virheellisesti Tobinin veroksi tai valuutanvaihtoveroksi. Savon Sanomat huolestui pääkirjoituksessaan 14. tammikuuta Ruotsista ja Britanniasta.

”Britanniasta voisi kehkeytyä eurooppalaisittain rahoitusmarkkinaveroparatiisi”, lehti pelkäsi.

Ylen haastattelussa Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi näki vaarana muun muassa sijoittajien ”kiihtyvän paon” Helsingin pörssistä.

Rahoitusmarkkinaverosta tunnetaan monta muotoa. Tobinin veron ajatus oli verottaa valuuttakauppaa. Tällainen valuutanvaihtovero oli laajan keskustelun kohteen Kaakkois-Aasian vuoden 1997 valuuttakriisien jälkeen.

Viime vuosina huomio on kiinnittynyt yleiseen rahoitusmarkkinaveroon. Sen painopiste on säätelemättömissä johdannaismarkkinoissa, joiden volyymi on kasvanut nopeasti. Johdannaisilla tarkoitetaan esimerkiksi tulevaisuudessa realisoituvia kauppasopimuksia.

Jopa konservatiivisista talousnäkemyksistään tunnettu Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on viime vuosina kääntynyt kannattamaan erilaisia pääomakontrolleja.

Veron on epäilty olevan Maastrichtin sopimukseen sementoidun pääomien vapaan liikkuvuuden periaatteen vastaista. Perustelu ei ole aukoton.

”Euroopan tuomioistuin on tehnyt jo ainakin patenttien kohdalla poikkeuksen vapaaseen liikkuvuuteen. Argumenttina on tällöin ollut, että periaatteesta voidaan joustaa, kun sitä pidetään yleisen edun vastaisena”, aihetta Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepassa seuraava Eva Nilsson toteaa.

Pankkien analyytikoiden, kansantaloustieteilijöiden ja anonyymien pääkirjoitustoimittajien argumentit ovat pysyneet samansuuntaisina vuodesta toiseen. Tilanne mutkistui loppuvuonna 2011, kun auktoriteettina pidetty Euroopan komissio lähti kannattamaan veroa lakialoitteessaan.

”Taustalla olivat myös EU:n komission aiemmat pohdinnat rahoitusmarkkinaveron mahdollisuuksista. Voidaan siis ainakin jollain tapaa väittää, että mukana on aloitemonopolin käyttäjä, komissio”, Helsingin Sanomat linjasi.

Komission ”pohdinnat” olivat loppuvuonna 2011 esitetty laaja lakiesitys rahoitusmarkkinaveron käyttöönottamiseksi. EU:n verokomisaari Šemeta on ajanut sitä kesästä 2011 alkaen yhtä suurella palolla kuin Olli Rehn nollasummabudjetteja.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen kritiikki komissiota kohtaan oli poikkeus lehden yleisestä linjasta.

EU:n komissio mainittiin esimerkiksi HS:n vuoden 2011 pääkirjoituksissa yhteensä 45 kertaa ja vain kerran negatiivisessa valossa. Silloin komissio oli ehdottanut julkisen luottoluokituslaitoksen perustamista finanssikriisissä ryvettyneiden yksityisten luokituslaitosten rinnalle.

Uutispäivä Demari erottui pääkirjoituksellaan muiden joukosta.

”Komission esitys lähtee kotipaikka-oletuksesta, jolloin kaikki eurooppalaisten välittäjien kaupat olisivat veronalaisia, vaikka ne tehtäisiinkin New Yorkissa, Lontoossa, Hong Kongissa tai Macaossa”, Demari tiesi kertoa.

Demarin esiin nostama kotipaikkaoletus on keskeinen seikka, sillä se vie pohjan monilta kaupan pakenemiseen liittyviltä möröiltä. Eurooppalaiset välittäjät eivät pysty pakenemaan veroa korkeintaan kuin muuttamalla kotipaikkansa pois veron toimialueelta, mikä on hyvin raskas toimenpide.

Hufvudstadsbladet oli tammikuussa Demarin lisäksi ainut sanomalehti, joka kannatti veroa pääkirjoituksessaan. Sen optimismi himmeni huomattavasti 13. tammikuuta julkaistussa uutisjutussa.

Lähteinä toimivat kahden pankin analyytikot.

”Aiemmat kokemukset veroista eivät ole lupaavia. Kauppa valuu muualle, jollei veroa oteta samaan aikaan käyttöön koko maailmassa, tai vähintään EU:ssa”, Sampo Pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki totesi.

Kuoppamäki pelkäsi, että veron käyttöönotto johtaisi liiketoiminnan siirtymiseen Ruotsiin. Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen säesti.

Ilta-sanomat pelkäsi pääkirjoituksessaan 11. tammikuuta, että ”Tobinin vero tekisi uusia veroparatiiseja.”

”Finanssialan keskusliiton (FKL) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi varoittaa, että vain euroalueen kattava vero olisi Suomelle haitallinen, koska se suosisi Ruotsia”, lehti varoitti.

”[V]eron rakenteelliset seuraukset olisivat Suomen kannalta erittäin haitalliset. Veron käyttöönotto loisi verorajan Suomen ja Ruotsin välille, mikä vaikuttaisi välittömästi finanssialan yritysten sijoittautumispäätöksiin”, FKL:n Tuomas Majuri 30. tammikuuta HS:ssa totesi.

Niin, Ruotsi. Rahoitusmarkkinaveroa koskevassa keskustelussa nostetaan aina esiin Ruotsissa vuosina 1984–1991 käytössä ollut epäonninen rahoitusmarkkinavero. Se johti kaupankäynnin siirtymiseen Lontooseen ja sellaisiin arvopapereihin, joita vero ei kattanut.

Ruotsin veromalli verotti alkuun osakekauppaa 0,5 prosenttia myyjän ja ostajan puolelta – yhteensä siis yhden prosentin verran. EU:n suunnitelmissa on ollut 0,5–1,0 prosentin suuruinen vero.

”Verotulot jäivät pettymykseksi. Vuonna 1986 prosenttiyksikkö päädyttiin kaksinkertaistamaan. Noin 60 prosenttia ruotsalaisesta osakekaupasta siirtyi Lontooseen”, todetaan muistiossa, jonka Ruotsin sosialidemokraatit laativat Ranskan ulkoministerille Jean Leonettille loppuvuonna 2011.

Toisessa vaiheessa veroa laajennettiin osaan johdannaisista sekä valtion velkakirjoihin. Tulos ei tyydyttänyt.

”Ruotsalaisilla arvopaperimarkkinoilla oli näille arvopapereille täydellisiä vastineita, jotka eivät kuuluneet veron piiriin”, muistiossa kerrotaan.

Ruotsin esimerkki on tärkeä, mutta lähinnä sen ongelmien välttämisen näkökulmasta. Komissio toteaa omassa esimerkissään selvästi, että ”veron sovellusala on laaja. Se pyrkii kattamaan kaupankäynnin kaikentyyppisillä rahoitusinstrumenteilla, sillä monet instrumentit ovat käytännössä korvikkeita toisilleen.”

Laaja veropohja on edellä mainitun kotipaikka-oletuksen lisäksi toinen keskeinen ero aiempaan Ruotsin veroon verrattuna. Yksikään lehti tai asiantuntija ei tuonut esiin tätä komission esitykseen sisältyvää oleellista piirrettä.

Liiketoiminnan pako Suomesta Ruotsiin ei olisi läpihuutojuttu myöskään siksi, että kyse saattaisi olla laittomasta veronkierrosta – tai siitä voitaisiin tehdä sellaista.

Aamulehden mukaan ”Tobinin vero on viikunanlehti. Kaikki tietävät, mitä sen takana on, mutta itse lehteen suhtautuminen riippuu katsomuksesta.” Lehti leimaa 10. tammikuuta päivätyssä kirjoituksessaan veron kannattajat ”tobinisteiksi”.

Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn innostuksessa heijastunee Aamulehden mukaan lähestyvät presidentinvaalit.

”Ilmeisen suurta osaa eurooppalaisista lämmittääkin teoriaa enemmän sangen inhimillinen käsitys siitä, että Tobinin vero toisi kaivatun oppitunnin tahoille, jotka koetaan syyllisiksi nykyisiin vaikeuksiin”, lehti totesi.

Myös Ilta-Sanomat näki uusien avausten taustalla populismia.

”Markkinoita syyllistämällä on helppo yrittää myötäillä kansalaisten tuntoja. Samalla voi toivoa, että kansalaiset palkitsevat tämän myötäilyn vaaleissa”, lehti linjasi.

Verokomissaari Šemeta vastusti nyt keskustelussa olevaa rahoitusmarkkinaveroa kesään 2011 saakka. Saksan, Ranskan, komission johtajan Jose Manuel Barroson ja lopulta Euroopan parlamentin painostus käänsi hänen päänsä.

Barroson omaan suunnanmuutokseen vaikutti puolestaan budjettikomissaari Lewandowski, joka keksi idean saada komissiolle omaa tuloa veron kautta.

Pääkirjoituksissa vilissyt voimapolitiikka ei siis ole täysin tuulesta temmattu argumentti. Useat pääkirjoitukset loivat kuitenkin mielikuvaa, jossa voimapolitiikka olisi veron pääasiallinen syy ja perustelu. Tämä ei pidä paikkaansa.

Hämeen Sanomat kuvaili 10. tammikuuta pääkirjoituksessaan ”varainsiirtoveroa … bisnesmaailman yllä leijailevaksi haamuksi.”

”Varainsiirtoverosta on esitetty keinoa, jolla markkinoilla kieltämättä kiusallisen vapaasti liikkuvat pelurit saataisiin kuriin. Näkemys perustuu ennen muuta toiveeseen ja löysään teoriaan”, lehti jatkoi.

Sanomatta jäi, että yli 1 000 taloustieteilijää lähetti huhtikuussa 2011 G20-ryhmälle lausunnon, jossa he vaativat rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa. Epäselväksi jäi myös se, mitä Hämeen Sanomat tarkoitti löysällä teorialla.

Kansan syvien rivien mielistely on sikäli totta, että rahoitusmarkkinaverolla on kaikupohjaa eurooppalaisessa oikeudentajussa.

Kesällä 2011 tehdyn eurobarometrin mukaan 61 prosenttia eurooppalaisista kannattaa rahoitusmarkkinaveroa. Neljä viidesosaa eurooppalaisista kannattaa saman barometrin mukaan EU-tason veroa, jos globaali vero ei onnistu.

Artikkeli julkaistaan kokonaisuudessaan Voima-lehdessä 2/2012.

Artikkelin kirjoittaja Matti Ylönen on tehnyt työtä rahoitusmarkkinaveron puolesta vuosina 2008–2010 Kepan kehityspoliittisena asiantuntijana. Hän julkaisi lokakuussa 2011 Teppo Eskelisen kanssa kirjan Tulosvaroitus (Into Kustannus). Keväällä 2012 Ylöseltä ilmestyy kirja Mahti kukkarossa: Johdatus Maailmanpankkiin ja IMF:ään (Into Kustannus).