Teksti Suvi Auvinen
Kunnat sulkevat ja lakkauttavat kirjastoja kilvan ”säästösyistä”. Helsingin Käpylässä tätä ei hyväksytty, vaan asialle tehtiin jotain. Suvi Auvinen kävi tutustumassa Käpylän klubin kansalaisten pyörittämään kirjastoon ja vaikuttui kansalaisaktivismin voimasta.
Käpylän klubin toimipisteestä ei voi erehtyä. Helsingissä vilkkaalta kadulta hiljaisemmalle kujalle kääntyessä silmään pistää ensimmäisenä lasikuitulehmä. Tarkemmalla katselulla värikkään tilan edessä ohikulkija huomaa myös vessanpöntön, johon on istutettu kukkia. Ikkunoista näkee sisään juuri ja juuri, sillä kaikki vapaa tila on vuorattu kirjoilla. Ovesta ramppaa kaikenikäistä kulkijaa, ja sisään astuvalle toimittajalle lyödään ensimmäisenä käteen uunituore pulla ja teemuki. Muki vuotaa, mutta ei se mitään, se vaihdetaan nopeasti uuteen.
Lämmin ja kotikutoinen tunnelma syleilevät jokaista tilaan astuvaa. Sen sijaan viidenkymmenen metrin päässä sijaitseva Käpylän kirjasto on autio ja kolkko. Kirjastosta on Käpylässä taisteltu viimeinen kymmenen vuotta, ja lakkautuslistoilta se valtausten ja adressien myötä onkin saatu kadotettua. Sen sijaan kirjasto päätyi heinäkuussa 2010 remonttiin – ja suljetuksi vuoden ajaksi.
Käpyläläiset eivät jääneet passiivisina seuraamaan kirjastotonta aikaa, vaan tarttuivat itse härkää – tai lasikuitulehmää, Käpylän maskottia – sarvista.
”Kun kirjasto meni remonttiin, mietittiin erilaisia vaihtoehtoja, ja tarjottiin muun muassa että voisimme pyörittää kirjastoa täällä klubin tiloissa. Täällä voisi olla yhden kirjastonhoitajan työpiste, johon voisi tilata kirjoja ja josta ne voisi noutaa. Tämä ei kaupungille käynyt, sillä verukkeella että koska millään muullakaan kirjastolla ei tällaista mahdollisuutta remontin aikana ole, niin ei sellaista voi Käpylällekään antaa”, kertoo Käpylän klubin toiminnanjohtaja Heikki Takkinen.
Takkinen puhuu kirjastosta innoittuneesti: ”Mehän ollaan kuitenkin päätetty, että meiltähän ei kirjastoa viedä sitten millään. Kun kuulimme että Käpylän kirjastosta ollaan poistamassa yli 5 000 kirjaa ennen kuin se avataan taas vuoden päästä, niin me päätimme, että otetaan ne kirjat tänne. Sana alkoi leviämään, ja kierrätyskeskuksen johtaja toimitti meille viisisataa kirjaa. Sen jälkeen lähialueen asukkaat alkoivat kantaa tänne kirjoja, ja niitä tulee jatkuvalla syötöllä lisää.”
Kirjoja klubin pienissä tiloissa tosiaan riittää. Hyllyt kiertävät seinustoja, niitä nikkaroidaan lisää oviaukkojen päälle, ja ne kirjat joihin ei muuten pääse käsiksi, löytyvät varauloskäynnin takaa. Klubin tiloissa aikaansa viettävät pienet koululaiset ja teinit lueskelevat ahkerasti klubilta löytyvää kirjallisuutta.
”Kuulin sellaisesta tutkimuksesta, jossa kerrottiin että jos lapsen kotona on vähintään kaksisataa kirjaa, niin vaikkei niitä kirjoja koskaan sille lapselle luettaisikaan, niin lapsesta tulee erittäin kulttuurimyönteinen. Siihen me pyritään myös tällä, että meillä on täällä lasten ja nuorten saatavilla paljon kirjoja. Alimmalla hyllyllä on paljon kuvakirjoja. Jos täällä on joku ihan pieni taapero, joka meinaa horjahtaa, se voi ottaa kirjasta tukea. Kuitenkin ajatuksena on se, ettei siellä alimmalla tasollakaan ole ihan niitä pelkkiä kuvakirjoja, vaan myös sitä vaikeampaa tavaraa, jonka lapsi voi ottaa ja kysyä aikuiselta, että mitäs tämä tarkoittaa”, Takkinen valottaa toimintaideaa.
”Parasta tässä on se, että tämähän ei maksa kenellekään mitään. Pienen vaivan se maksaa, mutta ei mitään muuta. Kävijämäärä kasvaa jatkuvasti, meillä on tällä hetkellä 500–600 kirjaa kiertämässä”, Takkinen kertoo.
Valvontaa Käpylässä ei kirjojen lainaamisen suhteen harrasteta. Kirjat on leimattu klubin omalla leimalla, mutta lainaussysteeminä toimii vihko, johon jokainen lainaaja kirjoittaa, minkä kirjan on lainannut ja koska, ja koska palauttanut sen. Eivätkö käpyläläiset pelkää kirjastonsa kirjojen joutuvan yksityisiin hyllyihin ikiajoiksi?
”Jos joku rakastaa kirjaa niin paljon, että varastaa sen, niin kuinka suuri rikos se sitten loppujenlopuksi on?” vastaa Takkinen. ”Nämä kirjathan ovat poistokirjoja jo valmiiksi, joten jos se kirja jää kiertämään jotain muuta kautta, niin ei se nyt mikään maailmanloppu ole. Ja kyllä me luotetaan ihmisiin, kyllä ne kirjat tänne myös palautuvat.”
Millaisia terveisiä Takkinen lähettäisi muille lakkautettavien tai muusta syystä suljettavien kirjastojen puolustajille?
”Älkää suostuko siihen. Ne säästöt, joita muka kirjastoja lakkauttamalla tehdään, ovat niin pieniä ettei ne tunnu kaupungin budjetissa yhtään missään. Usein valitetaan, että voi kun kukaan ei tee mitään vaikka asiat ovat niin kurjasti. Mutta jokaisen meistä pitää olla ”se joku”, joka tekee, niin asioita voi saada myös muutettua parempaan.”
