”Nähdessämme kivistä kasatun esteen tiellä päätimme kääntyä ja palata takaisin. Se ei onnistunut, sillä karavaanin kaksi muuta autoa tukkivat tien takanamme. Joku sanoi nähneensä ihmisiä kauempana pusikossa, ja samassa luotisade alkoi.”

Kaksi viikkoa sitten Daniel Arellano Chávez matkusti samassa autossa kuin Jyri Jaakkola. Avustuskaravaani oli matkalla San Juan Copalan kylään, triqui-alueelle. Uusi tuuli- ja Estelle-aktiivi Jaakkola menehtyi karavaania kohtaan suuntautuneessa hyökkäyksessä.

”Tulitus jatkui ja jatkui, aivan liian pitkään. Luodit rikkoivat ikkunat ja lävistivät penkkejä, sisällä huudettiin, voit kuvitella. Yritimme lähteä ajamaan, mutta takanamme olevat autot tukkivat tien. Sitten kuski haavoittui jalkaan, moottoriin osui ja se posahti.”

Arellano Chávez istui muutaman penkkirivin päässä Jaakkolasta, joten hän ei nähnyt, mitä tälle tapahtui. Edellisten päivien aikana eri yhteyksissä kuulemani kuvaukset lähellä istuneiden suusta ovat kuitenkin hyvin samanlaisia.

Ensimmäisenä osuman sai Jaakkolan vieressä istunut Cactus-järjestön perustaja ja puheenjohtaja Beatriz Alberta Cariño Trujillo, minulle kerrotaan. Jaakkola kumartui auttamaan tätä, jolloin hän sai ensimmäisen luodin päähänsä, ja pian sen jälkeen toisen kylkeensä. Sekä Cariño että Jaakkola kuolivat heti.

”Kävi selväksi, ettei tarkoitus ollut vangita meitä vaan tappaa siihen. Lähdimme juoksemaan samaan suuntaan kuin mistä olimme tulleet, mutta tie katkaistiin edestämme tulittamalla. Sitten hajaannuimme vuorille vastakkaiseen suuntaan kuin mistä luodit tulivat”, Arellano Chávez jatkaa kertomustaan.

”Yksi toveri oli haavoittunut selkäänsä kimmonneesta luodista, ja saimme hänet sairaalaan Juxtlahuacassa. Pelkäsimme, että meidät tultaisiin tappamaan sairaalaan, se on yleistä täällä.”

Viimeiset kadonneet, kaksi Vocalin jäsentä ja kaksi Contralínea-lehden reportteria, löytyvät torstaiyönä. He olivat piilotelleet kaksi vuorokautta vuoristossa, kunnes Vocalin jäsenet päättivät lähteä hakemaan apua. Kahdeksan tuntia käveltyään he pääsivät tielle ja saivat yhteyden ulkomaailmaan. Vaati vielä paljon työtä ja painostusta, ennen kuin viranomaiset suostuivat lähtemään etsimään Contralínean toimittajia, joista toinen oli pahoin haavoittunut.

Viranomaisten toiminta on herättänyt Oaxacassa paljon kritiikkiä ja ihmetystä. Vahvasti aseistautuneet poliisijoukot eivät olisi halunneet mennä alueelle lainkaan, eikä viranomaisia kiinnostanut neuvotella etsintälupaa Ubisortin johtajan kanssa, vaikka neuvotteluyhteys tähän oli olemassa. Contralínean toimittajat joutuivat odottamaan apua 60 tuntia.

Arellano Chávez kuuluu alkuperäiskansojen autonomiapyrkimyksiä edistävään Vocal-järjestöön. Vocal oli myös yksi huhtikuun 27. päivän avustuskaravaanin järjestäjistä.

Vocalin lisäksi matkaan osallistui paikallinen ihmisoikeusjärjestö Cactus, opettajien ammattiosasto 22, toimittajia ja ulkomaisia aktivisteja. Arellano Chávezin mukaan matkaa ennen järjestetyissä suunnittelukokouksissa keskusteltiin triqui-alueen tilanteesta ja matkan mahdollisista riskeistä. Myös suurin osa ulkomaisista aktivisteista osallistui suunnitteluun, Arellano Chávez kertoo.

”Kaikki me, Jyri mukaan lukien, olimme tietoisia San Juan Copalan tilanteesta. Tiesimme, että jotain voi tapahtua”, Arellano Chávez pohtii.

”Matkan ajankohta ja humanitaarinen luonne oli tiedossa. Uskoimme sen riittävän turvallisuutemme takaamiseen. Opettajien ammattiosaston jäsenillä oli kontakti hallitukseen, ja olimme käsittäneet, että vallitsi tietty yhteisymmärrys matkan turvaamisesta.”

San Juan Copala on kärsinyt lähinnä Ubisort ja Mult -järjestöjen välisestä vihanpidosta niin monia vuosia, ettei kukaan tunnu enää muistavan, mistä kaikki alkoi. Yleisesti tiedetään, että ensimmäistä rahoittaa ja aseistaa Oaxacan hallituspuolue PRI (Partido Revelucionario Institucional), jonka lonkerot ulottuvat myös jälkimmäiseen. Virallisesti Mult on osa PUP (Partido Unidad Popular) -puoluetta. Alueella vaikuttava kolmas järjestö, Mult-I, on Mult-järjestöstä irtautunut liike.

Avustuskaravaania vastaan suuntautuneesta hyökkäyksestä vastuussa olivat Ubisortin miehet, tai pikemminkin pojat; erään Noticias-lehdessä haastatellun silminnäkijän mukaan ammuskelijat olivat vasta viisi-kuusitoistavuotiaita. Osa Ubisortin jäsenistä on syyttänyt tapahtumista Multia ja Mult-Ia, vaikka La Sabanan kylä, jonka lähellä hyökkäys tapahtui, on Ubisortin aluetta, eivätkä muut järjestöt pääse sinne. Katusulkuja alueella pitää juuri Ubisort, joka on marraskuun lopusta asti estänyt ketään menemästä kylään tai poistumasta sieltä ja katkaissut lisäksi puhelin- ja sähkökaapelit.

Triqui-intiaaneja on Meksikossa noin 30 000. Heistä vain noin puolet asuu enää omalla alueellaan Oaxacassa, loput ovat lähteneet siirtolaisiksi väkivaltaa pakoon. La Jornada -lehden mukaan alueella on kolmenkymmenen vuoden aikana tapettu yli 600 ihmistä. Vain pieni osa triqueistä puhuu espanjaa, ja siirtolaisiksi lähteneet päätyvät yleensä elämään äärimmäisessä köyhyydessä ja marginalisoituina suurten kaupunkien laitamilla.

On helppoa tappaa, kun siitä ei rangaista. Joidenkin mielestä on välttämätöntä tappaa, kun muuta rangaistusmuotoa ei ole. Jopa Ubisort ja Mult ovat julkisuudessa vaatineet osavaltiota tutkimaan (luonnollisesti omien kannattajiensa) murhat, turhaan.

Tammikuussa 2007 järjestöjen välisestä väkivallasta tarpeekseen saanut San Juan Copala julistautui autonomiseksi kunnaksi. Se tarkoittaa, että valtaa ryhtyivät puolueiden sijaan käyttämään kyläläiset itse perinteisten usos y costumbres -tapojen mukaan. Tarkoituksena oli yhdistää alueen 18 kylää ja pyristellä irti järjestöjen vallasta.

Alueella taistelevat järjestöt, erityisesti Ubisort, joka menetti eniten kannattajiaan, ottivat autonomiapyrkimyksen sodanjulistuksena. Rauhoittumisen sijaan väkivallan kierre vain kiihtyi.

”San Juan Copalan autonominen hallinto kutsui meidät välittämään rauhaa järjestöjen välille. He haluaisivat kansansa yhdistyvän, mutta ei alueella vaikuttavien väkivaltaisten järjestöjen kautta, vaan yhteisen autonomisen hallinnon kautta”, Arellano Chávez sanoo.

Autonomiaprosessissa, jonka keskeisenä tavoitteena oli rauhan saaminen alueelle, oli mukana sekä Ubisortista että Mult-järjestöstä irtautuneita jäseniä. Mult-I osallistui aktiivisesti autonomisen kunnan luomiseen, ja heidän jäseniään oli mukana myös avustuskaravaanissa.

Niin osavaltiot kuin Meksikon liittovaltio karsastavat alkuperäiskansojen autonomiapyrkimyksiä. Autonomiseksi julistautuneet kunnat päättävät itse alueensa maankäytöstä ja luonnonvarojen hyödyntämisestä ilman puolueita ja valtion viranomaisia.

”Hallitukselle alueiden itsenäinen organisoituminen ei sovi. Silloin se ei voi hyväksikäyttää niitä poliittisesti ja taloudellisesti. Mixteca-alueella [johon San Juan Copala ja muut triqui-kylät kuuluvat] on paljon luonnonvaroja, kuten metalleja, metsää ja vettä, joiden hyödyntäminen kiinnostaa hallituksen lisäksi monia ylikansallisia yrityksiä”, Arellano Chávez sanoo ja jatkaa:

”Ongelma ei kosketa pelkästään Oaxacaa vaan koko maata. Meksikon hallitus provosoi kylien sisäistä vihanpitoa saadakseen syyn militarisoida alueita, jolloin luonnonvarojen käyttö on helpommin kontrolloitavissa. Jyri oli näistä asioista kiinnostunut ja erittäin hyvin perillä triquien taistelusta, joka on tarkaan dokumentoitu.”

Haastattelun päätteeksi Arellano Chávez haluaa vielä kerran ottaa esiin syyt, jotka saivat karavaanin lähtemän vaaralliseksi tiedetylle alueelle.

“Karavaanin tavoitteena oli viedä viranomaisten hylkäämään, PRI:n joukkojen terrorisoimaan kylään ruokaa ja vettä, dokumentoida tapahtumia ja yrittää rauhoittaa tilannetta, vaikka tiesimmekin, että hankkeessa on riskinsä. Minusta on tärkeää muistaa motiivit, jotka saivat Jyrin lähtemään mukaan: hänen suonissaan virtaavan kansainvälisen veren, rakkauden vierasta kansaa kohtaan. Jyri menetti henkensä, koska halusi olla tekemässä jotain unohdetun triqui-kansan hyväksi.”

Jäljelle jää vielä kysymys, miten tästä eteenpäin. Järjestöissä pelätään, että tapahtumat antavat hallitukselle syyn lähettää armeija paikalle, ottaa alue haltuunsa ja lopettaa autonomiaprosessi. Meksikossa armeijan läsnäolo tunnetusti lisää ihmisoikeusrikoksia, ei suinkaan vähennä niitä.

Mitä alueen rauhoittamiseksi sitten olisi tehtävä?

“Nyt tarvittaisiin vahva kansainvälinen paine, jotta Ubisort saataisiin riisuttua aseista. Mutta tämän ei tule tapahtua militarisoimalla alue, vaan lähettämällä paikalle puolueettomia tarkkailijoita Euroopasta ja muista maista takaamaan rauha. Toivon, ettei maailma jätä triquejä ja muita Oaxacan kansoja kamppailemaan yksin.”

Triqui-alueella toimivista aseellisista ryhmistä ja autonomiatoiveista kirjoittaa tarkemmin Contralínean Zósimo Camacho jutussa The Punishment of San Juan Copala / El castigo a San Juan Copala.

Lue myös Silja Ylitalon juttu Matkalla Guacamoleen.