Politiikka

Missä kulttuuri, siellä kompleksi

Lukuaika: 3 minuuttia

Missä kulttuuri, siellä kompleksi

Teksti Riia Colliander

Turku, Tallinnan ohella toinen Euroopan kulttuuripääkaupungeista 2011, avasi juhlavuotensa komeissa tunnelmissa viime viikonloppuna. Turun paloa teemoittaneen suurproduktion taa kätkeytyy kuitenkin kompleksien kenttä. Paikalliset kulttuurintekijät ovat kritisoineet kovin sanoin Turun kulttuurikentän leikkauksia.

Kulttuuripääkaupunkisäätiön jätettyä 2008 hakemuksensa Turusta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2011 on paikallistasolla taitettu peistä ehtimiseen. Kulttuurikaupunkihaun aikana Turun kaupunki eturyhmineen osallistui talkoisiin heikentämällä paikallisten kulttuurintekijöiden toimintaedellytyksiä useilla rintamilla.

Esimerkkejä on liiaksi asti.

Vuonna 2008 johtaviin kulttuurialan oppilaitoksiin kuuluvan Taideakatemian opetusmäärärahoja karsittiin 15 prosenttia ja seuranneina viitenä vuotena 25 prosenttia. Kokonaisia opetusaloja lakkautettiin. Lisäahdinkoa aiheuttavat kohonneet tilavuokrat.

Jokikadun kiinteistön kuvataiteilijoiden työtilat myytiin keväällä 2007. Tilassa työskennelleet ovat yhä vailla pysyviä, määrällisesti riittäviä työtiloja.

”Tilojen puute merkitsee käytännössä pakkotyöttömyyttä. Monilla on tilapäisiä tiloja joissa säilyttää työvälineitä ja töitä, mutta eihän sellainen ole pitkäjänteistä työntekoa”, kommentoi Titanik-gallerian kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Tuike Alitalo.

Tilakysymyksen käsittelyä yritettiin vauhdittaa ja osin ratkaista Jokikadun valtauksella 2008, mutta yritys jäi lyhytaikaiseksi. Toistamiseen häädetyille taiteilijoille ilmoitettiin Tilalaitoksen liikelaitosjohtaja Martti Kuitusen sanoin uusien työtilojen järjestyvän Pääskyvuoren kasarmista kesällä 2008. Talvella 2011 kasarmi seisoo yhä tyhjillään.

Ongelmallinen tilanne on myös Linnakiinteistön tiloista syksyllä 2010 poistetuilla kuvataiteilijoilla. Korvaavia tiloja on tarjottu entisestä Pernon koulusta, jossa on todettu vuosien aikana homeongelmia. Toisena vaihtoehtona on väläytelty entisen Leafin tehtaan ja Alfa-kiinteistön tiloja. Ongelmia tuottaa kuitenkin vuokrasuhde: kaupunki ei omista kiinteistöjä eikä Kuitusen mukaan aio toimia niiden välivuokraajana.

Lakkautetuiksi päätyivät myös Ruusukorttelin vanhustentalon lähikirjasto Mikael sekä koululaiskirjastonakin palvellut Martin kirjasto. Martin kiinteistö myytiin vajaan 250 000 euron hintaan. Tiloissa toimii nyt Turun Osuuskauppa TOK:n Sale. Kahden kirjaston vuosittaiset yhteiskulut olivat 100 000 euroa.

Lisäsäästöjä kaupunki hakee 2011 toteutettavilla museohenkilöstön lomautuksilla.

Räikein kulttuurikömmähdys lienee Turun päätös käyttää 2009 teatteritoimeen korvamerkitty valtionapu yleisen taloustilanteen hoitoon. Väärinkäytöksen seurauksena valtionapunsa menetti esimerkiksi Turun kaupunginteatteri. Toimista ärähti myös kulttuuriministeri Stefan Wallin.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin mukaan leikkauksia tulee katsoa kriittisemmin.

”Monet näistä asioista eivät varsinaisesti pidä paikkaansa. Lisäksi toimenpiteet on jaksotettu eri vuosille, ja panostuksiakin on tehty, esimerkiksi kulttuurivuoden ylimääräinen 18 miljoonaa”, hän täsmentää.

Kulttuurikenttää hiljaisemmin kaupungin toimiin on suhtautunut kulttuuripääkaupunkisäätiö. Muutamia kannanottoja lukuunottamatta se ei ole kritisoinut leikkauksia, joiden luulisi syövän pohjaa myös kulttuuripääkaupunkihankkeelta.

Piia Hirvensalo, Taideakatemiasta elokuvaohjaajaksi valmistunut kulttuurityöläinen, ehti toivoa rohkeampia kannanottoja.

”Ovathan he jonkin verran kritisoineet, mutta hankalahan ruokkivaa kättä on purra. En tiedä, johtuuko hiljaisuus osin siitä, että pelättiin ärhäkän asenteen asettavan pääkaupunkihankkeen vaaraan. Rohkeutta edes pariin näyttävämpään lausuntoon olisi silti kaivannut. Nekin voi tehdä monella tapaa. Ei tarvitse näyttää takapuolta ikkunasta, voi myös puhua järkeviä suureen ääneen.”

Kulttuuripääkaupunkisäätiön toimitusjohtaja Cay Sevón ei vastaanota Hirvensalon kritiikkiä.

”Kaupungin päättäjät päättävät, miten Turku varat käyttää. Toimimme nimenomaan kaupungin työvälineenä, säätiönä, jonka tarkoitus on toteuttaa kulttuuripääkaupunkivuosi. Sen me teemme hyvässä yhteistyössä kaupungin kanssa. En katso, että asiani on ottaa kantaa ratkaisuihin joita Turun demokraattisesti valitut päättäjät tekevät.”

Ei liene ihme, jos Turun kulttuurikentällä liekehtii.

Kulttuuripääkaupunkivuoden 50 miljoonan euron budjetti muodostuu 18 miljoonan euron valtionosuudesta, muun rahoituksen – esimerkiksi säätiöiden, yritysyhteistyön ja EU-ohjelmien – 14 miljoonasta sekä kaupungin 18 miljoonasta. Tarkempaan avaukseen säätiö ei ole halukas: rahankäytön kriteerit pysyvät säätiötoiminnan tapaan sen hallinnassa.

Kritiikkiä talousseikoista on herättänyt tapa, jolla paikallisia opiskelijoita avajaisspektaakkelissa käytettiin.

Hansi Harjunharja, Taideakatemian sirkuslinjan opiskelija, toimi yhtenä brittiläisen Walk the Plank -ryhmän avajaisesityksen turkulaisista vapaaehtoistyöläisistä. Opintopisteinä palkkionsa saanut Harjunharja havaitsi talkootyössä useita epäkohtia.

”Esitykseen oli värvätty suomalaista osaamista monelta eri kulttuurin ja tekniikan alalta. Sen harjoittelu alkoi yhdeksän päivää ennen esitystä. Projektin suurin työjoukko koostui talkoolaisista ja opiskelijoista, mutta mukana oli myös palkattuja suomalaisia. Heille oli luvattu listojen mukaiset palkat. Päivä ennen projektin alkua niitä kuitenkin laskettiin alle listojen. Se siitä työehtosopimuksesta. Walk The Plankin suomalaisten yhteistyökumppaneiden palkat pysyivät kuitenkin sovitussa tuntipalkassa. Voi arvailla, paljonko 470 000 euron budjetista valui ulkomaille”, hän kertoo.

Ongelmia muodosti myös työturvallisuus. Paloalttiista materiaaleista, pyrotekniikan katkeilevista bamburakenteista ja vaarallisista työvaatteista valitettiin useita kertoja.

”Meille annettiin 65-prosenttisesti polyesterista valmistetut haalarit, joissa oli maininta ’This garment should only be used for general purposes low-risk working conditions’. Tyrkytetyn akryylipipon sulaminen olisi aiheuttanut kaljun pitkäksi aikaa. Hyvä tunnusmerkki hyväuskoisille opiskelijoille? Piposta sai kieltäytyä, mutta varasuunnitelma oli esiintyä ilman päähinettä. Jouduimme vaatimaan kypärää suojaksi kipinöiltä pitkään”, Harjunharja kuvailee.

Osa kulttuurivuoden kansainvälisistä tuotannoista varmasti hyödyttää tekijöitään kokemusten sekä verkostoitumismahdollisuuksien muodossa. Toivottavaa on, että niiden kautta useammat saavat tilaisuuden huomata paikallisosaamisen arvo silloinkin, kun se ei palvele kustannustehokkaana työvoimana.

Turku lähtee kulttuurivuoteensa komealla kattauksella. Aikaan on saatu kaikkiaan 5000 eri tapahtumaa eri hankkeiden ja tekijöiden voimin. Kulttuurivuoden omintakeisin anti vaikuttaakin aukeavan spektaakkeleiden takaa: lähemmässä tarkastelussa ohjelmasta paljastuu pienten, paikallisesti tuotettujen tapahtumien monipuolinen mosaiikki.

Hirvensalo arvelee vuoden imagoon vaikuttaneen sen, miten ohjelmistosta ensimmäisinä julkistettiin suuren rahan hankkeet.

”Mainonnasta saa nopeasti sen käsityksen että voi ei, pelkkää ulkomaista spektaakkelia. Mutta jos tutkii, löytyy muutakin tuotantoa. Vastakkainasettelun aika on juuri nyt, ja vastakohtia tarvitaan – ne luovat toisensa. Se että tehdään produktioita, joita minkkimuurit vaeltavat katsomaan ei tarkoita, etteikö pientäkin pidä olla. Yläkulttuurin lisäksi kulttuuriin tulee mahtua sen ylä-, ala- ja sivultakin tuleva toiminta. Jos kulttuurin sitoo yhteen muotoon, se kuolee.”

Kulttuuripääkaupunkisäätiö painottaa pyrkimystä jättää ”laaja-alaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia” Turun kulttuurikenttään.

Soisi mosaiikin merkityksen iskostuvan osaksi tätä perintöä.

  • 8.5.2011