Elämä

Maski on seksiä

Lukuaika: 2 minuuttia

Maski on seksiä

Teksti Akuliina Saarikoski

Poleeminen Beauty of Black Block -kalenteri ilmestyy jo toista kertaa. Lähes alastomat aktivistit poseeraavat kasvon peittävissä maskeissa. Onko aktivistien kalenterinakuilu vapauttavaa vai askel taaksepäin?

”Tulin tänne vain nähdäkseni naisia mustissa maskeissa”, nauraa vierelläni kulkeva tyttö kadunvaltausmielenosoituksessa Helsingissä keväällä 2008.

Ja näky on kyllä vastustamaton. Mielenosoittajien kantamat punaiset soihdut värjäävät taivasta ja edessä näkyy soundirekka ja sadoittain tunnistamattomiksi verhoutuneita ihmisiä.

Musta blokki on erottamaton osa aktivistiestetiikkaa. Kaikki Göteborginsa käyneet muistavat, miten valtava musta blokki vyöryy pitkin katuja kivisateen ropistessa päin mellakkapoliisien kilpiä. Kuvaan tiivistyi kaikki: absoluuttinen voima, väkivalta ja niin, myös seksi.

”Musta blokki on hot”, toteaa Beauty of Black Block -kalenterissa poseerannut talonvaltaaja Silja, 23. Tätä mieltä näyttävät olevan useimmat aktivistit.

Talonvaltaus- ja autonomiliikkeessä kymmenen vuotta toiminut Mira, 26, selittää: ”Mustaan blokkiin ja seksuaalisuuteen liittyy molempiin hallitsemattomia voimia. Mustan blokin idea on myös, että se voi ilmestyä missä tahansa tilanteessa ja ryhtyä toimimaan yllättävillä tavoilla. Näin toimii myös halu.”

Mutta miten seksuaalisuus ja 1980-luvulla Saksassa keksitty poliittinen toimintamalli liittyvät toisiinsa?

”Musta blokki kuten seksuaalisuuskaan ei ole luonnonvoima vaan koostuu siitä, että ihmiset itse aktiivisesti uskaltavat toimia ja ylittää rajoja, jotka ennen ovat olleet ylittämättömiä”, Mira jatkaa.

Beauty of Black Block -kalenteri näyttää osuvaan moneen kohtaan seksuaalisuuden, alakulttuurin ja aktivismin bermudan kolmiossa. Mutta mikä olikaan kalenterin tekijöiden alkuperäinen tarkoitus?

Kalenterin tekijätiimi esittelee itsensä taiteilijanimillä. Ideamoottori Operator Jack keksi kalenterin idean. Tekijäryhmään liittyivät pian ammattilaiskuvaajat Esteri Sivupotku ja Antero Murto. Kuvauksissa avusti myös Miss Tammikuu 08 sekä liuta muita ystäviä ja tuttuja, joilla useimmilla oli jonkinlainen kytkös aktivismiin tai talonvaltauksiin.

Tekijät halusivat tehdä pornoa ilman että se olisi teennäistä, halventavaa ja seksististä. He halusivat näyttää, että pornossa voi olla asennetta ja aatetta. Projektista kehittyi pian sissikuvauksen mestarinäyte, jossa mikään ei ollut ennustettavissa.

”Saatoin tulla kuvauspaikalle, ja huomata että valtavat kauhakuormurit olivat juuri repimässä rakennusta palasiksi. Kuvausspotit oli löydettävä nopeasti. Etsimme ’epäpaikkoja’. Reikiä maassa, luhistuneita kellareita, paikkoja jonne kukaan ei koskaan kuvittelisi menevänsä”, kertoo Operator Jack.

Kun ensimmäinen kalenteri ilmestyi vuosi sitten, ei vastaanotto ollut ainoastaan positiivinen. Valtausliikkeen sisällä sitä kritisoitiin perinteisten sukupuoliasetelmien uusintamisesta.

Monien mielestä kalenterin sivuilla näkyivät aivan samat sukupuoliroolit, joita kalenterin tekijät uhosivat vastustavansa. Pojat esiintyivät toimintaan viittaavissa kuvissa ja tytöt keikistelivät pehmopornoasennoissa. Lisäksi joidenkin mielestä ajatus pornokalenterista oli jo itsessään kyseenalainen.

Kuvaaja Esteri Sivupotkun mukaan oli poikkeuksellista, että mallit rakensivat kuvaansa tarinan ja suunnittelivat sen toteutuksen. Perinteisessä studiokuvauksessa malli on vain kuvaajan väline.

”Jotkut malleista eivät silti oikein tienneet mitä he oikein halusivat tuoda kuvaan”, Miss Tammikuu 08 tarkentaa. ”Monesti helpointa oli asettua asentoon, joka lainasi suoraan pornokuvastosta.”

”Ensimmäisenä vuonna yritimme hallita ja tasapainottaa kuvia asettelemalla malleja seisomaan ja istumaan sukupuolesta riippuen. Nyt unohdimme poliittisen korrektiuden ja annoimme mennä vaan”, kertoo Sivupotku.

Beauty of Black Block -kalenterin julkistamistilaisuus Helsingin Kyläsaaren sosiaalikeskuksessa 7.2.09 klo 19 alkaen, Kyläsaarenkatu 11. Kalenteria saa Helsingin Geezers spraymaali/tussikaupasta, Vaasankatu 6, tai osoitteesta beautyofblackblock@gmail.com.

Pidempi juttu kalenterista ilmestyy Voiman numerossa 1/2009, jonka jakelu alkaa perjantaina 30.1.

  • 8.5.2011