Katosta roikkuvat puuhäkkyrät, peilipinnat pimeässä huoneessa ja mahtipontinen musiikki luovat tunnelman, joka ei äkkiseltään avaudu. On tultava tilaan, uskallettava keskelle galleriaa.

Kalle Mustosen näyttelyssä Playing God jumalaa leikkii niin taiteilija kuin kritiikin kohteeksi asettuvat, ihmiskohtaloja käsiinsä ottavat valtiokoneistotkin. Syyskuun yhdennentoista tapahtumat jälkiseurauksineen ovat poikineet ajatuksia, jotka rakentuvat vaikuttavaksi vuoropuheluksi katsojan kanssa.

Playing God avautuu vaivihkaa. Leikki jumaluuksilla alkaa oikeastaan gallerian ovelta. Seinälle ripustetut metallilaatat koverrettuine ukonputkineen viittaavat löyhästi ukko ylijumalaan, mutta myös katosta roikkuviin puurakenteisiin, joiden välityksellä taiteilija leikkii jumalaa ja ohjailee katsojan käyttäytymistä tilassa.

Valo syttyy, kun katsoja astuu ukonputkien alle. Ne kätkevät sisäänsä liikkeentunnistimen, jonka sytyttämän valon katsoja kokee ikään kuin välähdyksenä. Valo sammuu muutaman sekunnin kuluttua, omaa valoaan ei katsoja ehdi jälkikäteen todistaa.

Mustosen teos on kaksitasoinen. Taiteilija on luonut valaistumisen simulaattorin ja leikkii taiteilijanoikeudellaan jumalaa. Toisaalta koko teosta ei olisi, ellei taiteilijaa ajaisi kritiikki väkivaltaa viljeleviä koneistoja kohtaan, valtioita, jotka ihmiskohtaloista päättäessään ottavat jumalan roolin. Viittaus Guantánamoon, viittaus Irakiin – tai mihin tahansa missä on sota.

Mustosen teos käsittelee kuitenkin kuolemanhetkeä. Kantaa se ottaa vaivihkaa. Tausta-ajatus voi jäädä huomaamatta, ellei tiedä, mistä musiikissa on kyse.

Saku Eurenin teokseen luoma elokuvallinen musiikki sisältää nimittäin Hitlerin puheita ja sodan ääniä: viittauksia historian tapahtumiin jotka ovat läsnä tänäänkin. Äärioikeiston suosio viittaa Mustosen mukaan uhkiin, joita ei voi korostaa liikaa.

”Vaikka historia ei henkilökohtaisesti koskettaisikaan nykysuomalaista, sen läsnäolo tulisi jokaisen ymmärtää.”

On reagoitava, otettava kantaa. Sen tehtävän taiteilija on ottanut työnsä lähtökohdaksi, mutta näkee sen myös laajemmin taiteen ja kulttuurin tehtävänä.

”Yhteiskunnan muutokset heijastuvat usein ensimmäiseksi taiteeseen. Ne ilmenevät kulttuurissa paljon ennen kuin jäykät rakenteet alkavat reagoida.”

Taiteen tehtävä onkin herkemmin nähdä ja huomioida se mitä yhteiskunnassa kulloinkin on tapahtumassa.

Mustosen tekemistä viime vuodet määritelleet WTC:n terrori-iskut osuivat taiteilijan uran alkuvaiheeseen, jossa tekemisen suunta ja aiheet eivät olleet ehtineet vielä hahmottua. Yhteiskunnasta tuli keskeinen sisältö.

Alkuaikojen alleviivaavuus on saanut sittemmin syvyyttä. Tarkoituksena ei ole vain paasata maailman pahuutta tai osoittaa mustavalkoisia totuuksia, vaan antaa tila katsojalle, mahdollisuus nähdä toivoa ja kauneutta synkkiäkin taustoja vasten. Näin myös teos Playing God tekee. Vaikka aiheena on sota ja kuolema, tunnelma on kaunis, jopa lohdullinen.

Teoksen nimi viittaakin paitsi valtiolliseen väkivaltaan myös tilanteeseen, jossa sodan äänet jäävät taustalle ja jossa yksilö on yksin kuolemansa, kirkastumisensa ja valaistumisensa hetkellä.

Mustosen työssään käyttämä valon hetki viittaa tapaan, jolla kuolema tai uskoon tulo elokuvissa tai uskonnollisissa kuvastoissa usein kuvataan. Valovaikutelmaa korostavat heijastuspinnat luovat yksittäiselle galleriakävijälle kokemuksen valosta niin, että katsoja valaisee tilan yksinkin.

Mustosen teos rakentuu kohta kohdalta kokonaisuudeksi, joka perustelee itse itsensä. Joka elementillä, muodolla ja materiaalilla tuntuu olevan merkityksensä, kokonaisuutta rakentava funktionsa.

Heijastuspintojen rakentamiseen käytetty materiaali muistuttaa sattumoisin teoksen aiheesta, kuolemanhetkestä. Kyseessä on lämpöpeitto, jolla pelastetaan henkiä auto-onnettomuuksissa.

Teos on harkittu kokonaisuus ja sulkee sisäänsä vahvoja viestejä. Taiteilija ei silti halua ohjata katsojaa suuntaan tai toiseen.

”En rupea teippaamaan keltaisia tarroja lattioihin, että kävele tästä. Valaistuminen on vapaaehtoista.”

Osa katsojista onkin kääntynyt jo ovella pois, mikä taiteilijaa ei sinänsä haittaa.

”Jos teos antaa kaiken tyhjentävästi jo ensi silmäyksellä, siihen on vaikea rakentaa syvempiä tasoja.”

”Parasta on, kun näkee ihmisten oikeasti reagoivan teokseen, muutenkin kuin perinteisellä galleriakäyttäytymisellä. Lasten vilpitön innostuminen tai vanhemman pariskunnan tanssahtelu tähtien alla täyttävät taideteoksen tarkoituksen varsin hyvin.”

Vaikka taiteilija onkin armollinen yleisölleen, työlleen asettamista ehdoista Mustonen on tarkempi. Ehkä kaikki kumpuaa luonnostaan siitä mikä tuntuu tärkeältä?

”En muista milloin olisin tehnyt pelkästään esteettistä työtä. Myös pienemmissä töissä on oltava viesti.”

Mustonen sanoo, ettei hän suostu välittömiin, värikkäisiin ja iloisiin teoksiin. Ei niin kauan kuin maailmassa on propagandakoneistoja, sotaa ja Hollywood.

Lahden taiteilijaseuran puheenjohtajuus ja kiinnostus järjestövaikuttamiseen takaavat Mustoselle näköalapaikan, jolta taiteen ja kulttuurin tilaa tulee seurattua erityisen tarkasti. Turhauttavinta työssä on jatkuvasti perustella, miksi kulttuuria on oltava, Mustonen valittaa.

”Terveen yhteiskunnan merkki on elävä kulttuuritoiminta ja siihen panostaminen.”

Taiteilijan mielestä tehokkuusajattelun läpäisemä aika ei näe taiteen hyötyä, sitä mitä on mahdotonta pukea luvuiksi. Siksi esimerkiksi Lahdessa muotoiluun satsataan samalla kun kuvataiteilijat taistelevat olemassaolonsa puolesta.

”Yhteiskunnassa on oltava alue, jolla toiminta ja keskustelu käydään riippumatta siitä, ovatko ne taloudellisesti kannattavia tai tukevatko ne valtajärjestelmää.”

Tämä teos kestää aikaa. Kaiken läpi kuultaa ihmisen ääni, se, joka jättää leikit jumaluuksilla lopulta sikseen, uskaltaa kyseenalaistaa ja ajatella itse. Teoksen taustaa tuntematon voi ihastua valosta ja antautua tunnelman vietäväksi.

Playing God lienee taiteilijan kokonaisvaltaisin teos tähän asti, vai onko?

”Olisi mukavaa tehdä teos, johon voi osallistua kaikilla aisteillaan. Että saisi hajuaistinkin huomioitua.”

Kalle Mustosen teos Playing God nähtävillä Lahdessa Galleria Uusi Kipinässä 26.11.-21.12.2008.