Venäjän nykyinen talouskriisi sai alkunsa Yhdysvaltain subprime-kriisistä, siitä ovat kaikki yksimielisiä. Kun ulkomaiset investoijat alkoivat yksissä tuumin kotiuttaa pääomaa maasta, Venäjän pienten rahamarkkinoiden olisi pitänyt reagoida nopeasti ja romahtaa.

Venäjän hallitusta ei kuitenkaan pitäisi haukkua kokemattomuudesta kriisin hoidossa. Valtion rahoitusmarkkinoiden elvyttämiseksi pumppaama lisäraha ei ole tosin tuottanut vielä tulosta, mutta ongelmahan ei johdu niinkään likviditeetin puutteesta kuin luottamuspulasta. Rahaahan pankeilla on, ne eivät vain uskalla myöntää toisilleen luottoa. Nyt onkin odotettava, että markkinat alkavat luottaa tukipaketin tehokkuuteen.

Vuosien 1929-1933 laman aikaan ei voitu kuvitellakaan, että rahaa voisi nyhjäistä tyhjästä talouden elvyttämiseksi, mutta nykyisin se on onneksi mahdollista. Toimenpide on kylläkin hyvin riskialtis, ja Venäjällä sen riskit saattavat olla suuremmat kuin missä tahansa muualla.

Amerikan pankkikriisin perimmäinen syy oli pankkien omistusportaan ja toiminnallisen johdon kyvyttömyys ratkaista eturistiriitansa. Sen vuoksi pankit myönsivät lainaa kaikille sitä hakeneille. Omistajat eivät olisi menetelleet samalla tavalla, mutta suuryritykset eivät tule toimeen ilman palkkajohtajia. Tulevaisuudessa tähän ristiriitaan tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Talouskriisin toinen pääsyy on tuttu jo Karl Marxin ajoilta: finanssisektorin ja tuotantosektorin välinen ristiriita. Laitoksemme tekemän tutkimuksen mukaan vain 2-3 prosenttia rahoitusmarkkinoilla tapahtuvista operaatioista liittyy tuotantosektoriin. Kukaan ei osaa sanoa, onko se paljon vai vähän, mutta yhtä kaikki 97 prosenttia rahoitusmarkkinoiden operaatioista palvelee finanssisektoria, joka on näin ollen muuttunut itseisarvoksi. Ristiriidat ovat muhineet kauan, ja oli vain ajan kysymys, että ongelma ratkeaisi tavalla tai toisella. Siitä on tässä kysymys.

Nyt Venäjällä spekuloidaan dollarin romahtamisella. On kiintoisaa, kuinka kansa saatiin ensin halveksimaan ruplaa, ja nyt on dollarin vuoro olla epäluulon kohteena. Epävarmuus on saanut venäläiset sijoittamaan säästönsä kiinteistöihin. Ei haittaisi lainkaan, vaikka tämä kupla puhkeaisi, sillä kiinteistöt eivät voi, eikä niiden pitäisikään olla kansalaisten pääasiallinen sijoituskohde.

Nykyinen talouskriisi johtuu osittain myös siitä, että suhdannesyklit ovat keskenään erilaisia. Esimerkiksi Clintonin presidenttikaudella noususuhdannetta kesti lähes 10 vuotta, mutta talouden syklit ovat joka tapauksessa olemassa. Noususuhdanteessa on helppo uskoa tendenssin jatkuvan loputtomiin, ja samoin käy helposti myös laskusuhdanteessa. Tilanne muuttuu kuitenkin vääjäämättä jossain vaiheessa jompaankumpaan suuntaan. Dramatiikkaa asiaan luokin lähinnä se, ettei kukaan tiedä, milloin muutos tapahtuu. Kriisillä voi kuitenkin olla puhdistava vaikutus niin maailmantalouteen kuin myös Venäjän talouteen.

Valtion talouspolitiikkaa täytyisi kuitenkin muuttaa perusteellisesti, jotta kriisistä olisi jotain hyötyä. Kahdeksan lihavan vuoden aikana emme pystyneet katkaisemaan talouden rakenteellisen taantuman kierrettä. Se on ollut Venäjän uudistuspolitiikan pahin epäonnistuminen.

Talouden kehittymättömyys on niin surullinen asia, että se vaikuttaa lähes toivottomalta. Monet kollegani sanovat usein, että mitä pikemmin öljydollarit loppuvat, sitä nopeammin talouden modernisaatio pääsee alkamaan. Huvittavaa. Jos tuotantosektoria ei ole pystytty nostamaan jaloilleen öljyn maailmanmarkkinahintojen ollessa tasaisen korkeat, laskusuhdanteessa asian voi kokonaan unohtaa.

Venäjällä on 5-7 vuotta aikaa ennen kuin neuvostoajan perintö on käytetty loppuun. Aikaisemmin luotu tieteellis-tekninen perusta rappeutuu täydellisesti. Asiantuntijat ja korkeasti koulutettu työvoima kuolee yksinkertaisesti sukupuuttoon. Kaikki täytyy aloittaa jälleen alusta. Mitä pitäisi siis tehdä?

Valitettavasti Venäjän talouspolitiikka on viimeiset 20 vuotta perustunut inflaation torjuntaan. Politiikka ei kuitenkaan ole tuottanut tulosta, sillä menetelmät ovat olleet väärät. Päästäksemme inflaatiosta eroon talouspolitiikkaa on muutettava täydellisesti: tuotantosektorin uudistaminen täytyy aloittaa välittömästi, infrastruktuuria tulee kehittää ja jalostusteollisuuteen sijoittaa tuntuvasti. Jos tässä onnistutaan, talouselämä reagoisi kohonneeseen kysyntään lisäämällä tuotantoa sen sijaan että inflaatio kasvaisi nykyiseen tapaan.

Jos uudistuksia ei tehdä, Neuvostoliiton aikaisten rakenteiden romahdettua jäljelle jää vain pörssidiilereitä, -meklareita ja kiinteistövälittäjiä ? ja hekin ilman töitä.

Kirjoittaja on Venäjän tiedeakatemian taloustieteen laitoksen johtaja. Suomennos: Anu Lönnqvist.