Los Angeles on vallattu!

Teksti Christa Åkerman

Myös Los Angelesissa osoitettiin mieltä viime lauantaina. Christa Åkerman kirjoittaa tunnelmasta: ”Ah, mikä kuuluvuuden tunne ja hurmostila valtaakaan ihmisen mielenosoituksessa! Oli kuin pieneen tilaan ahdettu vaahtomuovi olisi laajentunut ja purkautuessaan työntänyt tieltään kaiken ja valunut komerostaan vapauteen. Nämä ihmiset olivat eläneet liian kauan puristuksissa.”

International Day of Action eli kansainvälinen toiminnan päivä koitti viime lauantaina 15. lokakuuta.

Aloitin päivän henkilökohtaisella triathlonilla; kävelin kaksi kilometriä bussiin, josta juoksin metroon ja vielä toiseen bussiin. Noin kahden tunnin matkanteon jälkeen seison Los Angelesin kaupungintalon portailla. Yksi kaupunkimarssin protestoimisen aihe oli osuvasti julkisen liikenteen toimimattomuus kaupungissa. Ajassa jona taitoin 25–30 kilometriä, olisin Suomessa matkannut Helsingistä Tampereelle.

Kiitos paikallisbussin, pääsin kuitenkin kaupungintalon pihaan, jossa nurmikentät olivat eriväristen kupolitelttojen ja tiipiiden peitossa. Kello oli noin 9.30 lauantaina 15. lokakuuta ja päivä oli myös 15. Los Angelesin valtauspäivä. Toistaiseksi ainoa iskulauseita tarjoava taho oli seipäisiin kiinnitetyt banderollit. Leiri oli vielä unessa. Luontoäiti hyväili mielenosoittajia ja kaupungintalon pihaa lämmitti hellä aamuaurinko. Helotus herätti leirin hitaasti ja se asettui kirjavana aamiaisjonoon. Buffetissa tarjoiltiin leipää, hedelmiä, vihanneksia ja juotavaa – kaikkea mitä nuori kapinallinen taistossaan tarvitsee.

Mielenosoittajien joukko kasvoi, kylttimassa tiheni ja puolta tuntia myöhemmin monisatapäinen mielenosoittajien ryhmä jo valui kaupungin kaduille. Hiljaiset banderollit saivat rinnalleen kauaskantoisen huutomeren. Ympärillä heiluteltiin monenvärisiä kylttejä, huudettiin iskulauseita ja hymyiltiin tuntemattomille. Ah, mikä kuuluvuuden tunne ja hurmostila valtaakaan ihmisen mielenosoituksessa! Oli kuin pieneen tilaan ahdettu vaahtomuovi olisi laajentunut ja purkautuessaan työntänyt tieltään kaiken ja valunut komerostaan vapauteen. Nämä ihmiset olivat eläneet liian kauan puristuksissa.

Matka kaupungintalolta vei Civic center -metrosemalle, jota varjostivat lukuisat pankkien omistamat pilvenpiirtäjät. Ensimmäinen puhuja nousi megafoni kädessään puiston kivipaasille. Hän huusi taistelevansa opintolainojen ikeen alla yleisen ja yhtäläisen kouluttautumisen oikeuden puolesta.

Seuraavan puhujan motiivi osallistua marssiin pulppusi samasta lähteestä. Hän oli nuori tyttö, jolla oli edessään loistava tulevaisuus pätkätyöläisenä. Hän kertoi käyvänsä lukion viimeistä luokkaa ja kohta valmistuvansa. Korkeakoulua ei hänellä eikä hänen pienituloisilla vanhemmillaan ole kuitenkaan varaa maksaa, joten kouluttautuminen loppuu lyhyeen. Tyttö lopetti puheensa villiin ”We are the 99%!” -huutoon, joka sai ihmiset ympärillä purkautumaan kakofoniseksi toiston mereksi. Iskulause viittaa yhden prosentin rikkaiden vaikutusvaltaisten luokkaan, jonka taloudellinen ja poliittinen valta pitää vähemmistöä kuristusotteessaan.

Heikon työttömyystilanteen varjossa taistelevat muun muassa puhujan kaltaiset nuoret vastavalmistuneet. Esimerkiksi yksityisen yliopiston lääketieteen opiskelijan pankkitili saattaa opintojen päätyttyä olla jopa 100 000 dollaria miinuksella. Opintolainan määrä riippuu alasta, opintopaikasta- ja asteesta, mutta keskimäärin sen on laskettu olevan noin 25 000 dollaria. Muiden elinkustannusten lisänä seuraava velka saattaa olla lannistava, etenkin jos töitä valmistumisen jälkeenkään ei ole saatavilla. Suuri osa nuorista mielenosoittajista kannattelikin plakaattejaan juuri epävakaan tulevaisuutensa pelossa.

Toista puolta banderolleista kannatteli se varaton joukko, joka köyhyytensä vuoksi on kouluttamaton ja siksi myös työtön. Opintotukea ei maassa tunneta, mutta maksuhelpotuksia ja vähäkorkoista lainaa on tarjolla. Luottokortteja on jaossa kaikille ja helposti, mutta miltei kaikki ovat korttiensa kanssa myös ongelmissa. Tarjolla olevat työt ovat pätkätöitä tai kiireapua. Työntekijöitä palkataan 10–20 tunniksi viikossa, ja tuntipalkka on monesti alle minimin. Työnantaja laistavat usein työtekijöidensä vakuutuksista ja ylityöt ovat tekijänsä vapaa-aikaa. Ammattijärjestöjä on olemassa, mutta niistä tiedottaminen on heikkoa.

Kilpailu työmarkkinoilla ei aja työntekijänsä etua ja moni kärsii työoloista potkujen uhalla. Mustapukuinen mies puolestaan kertoi MS-tautia sairastavasta siskostaan. Hän osallistui marssiin saadakseen maahan toimivan sosiaaliturvan, sillä lääke- ja hoitokulut nielevät vuosittain enemmän kuin mihin perheellä on varaa. Terveydenhuolto on yksityisten tahojen omistuksessa, eikä niiden asiakkaaksi ole asiaa ilman voimassaolevaa vakuutusta. Monet puhuivat myös paikallisista vakuutusyhtiöistä. Siitä kuinka ne sopimustensa porsaanreikiä hyväksikäyttäen rosvoavat epäonnisia asiakkaitaan ja sylkee prosessoidun uhrin lasku kädessä kadulle.

Occupy Wall Street -kapina levisi kuin metsäpalo Yhdysvaltojen ympäri. Aluksi kyse oli muutaman taloudelliseen tilanteeseen ja rahavirran yksisuuntaisuuteen kyllästyneen ihmisen rauhallisesta kokoontumisesta. Mielen ilmauksesta kasvoi mielenosoitus internetin hyötykäytön ja puskaradion ansiosta. Virolaissyntyinen Kalle Lasn, aikoinaan yksi Adbusters-lehden perustajajäsenistä, on kansalaisaktivisti joka lukijoidensa liikuttamana loi ajatuksen Occupy Wall Street -liikkeestä. Plutokratian ja tuloerojen vastainen liike kyti pienestä turhautuneisuuden liekistä vihaksi rahakadun valtaapitäviä kohtaan.

Washington Post -lehden haastattelema Kalle Lasn sanoo itsekin yllättyneensä vastarinnan laajuudesta ja voimakkuudesta ja siitä, kuinka yhtenäinen on halu taistella rahavaltaa vastaan. Wall Streetillä syntynyt kahdentoista opiskelijan rauhanomainen mielenilmaus on jo paisunut yli kansallisten mittojen. Occupy Wall Street -liike on vaihtunut muotoon Occupy. New Yorkin lisäksi noin 200 amerikkalaista kaupunkia kuohuu. Lauantaina tähän listaan lisättiin luettelo kapinoista Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan kaupunkien kaduilla. Digital Journalin mukaan vallattuja kaupunkeja on yhteensä jo yli 900. Amerikkalaiset jalkautuivat kaduille ja näyttivät massan voimalla vihan ja pettymyksensä tason.

Eri maiden aateveljien ja -siskojen voimalla kansallisesta kapinasta muovautui kansainvälinen muutosliike. Muutos on mahdollista kaikkialla, mutta siihen tarvitaan motivaatiota, tunnetta, taistelutahtoa ja yhtenäisyyttä. Tärkeintä on liikkua sohvalta kadulle ja antaa vastarinnalle kasvot ja kova ääni. Occupy-liikkeen voima on sen sisäisessä demokratiassa, jota ylläpidetään antamalla ääni kansalle. Liikkeellä ei ole varsinaista johtajaa, ja toimintasuunnitelmasta neuvotellaan osallistujien kesken solidaarisesti. Megafoniin saavat kaikki tarttua. Kaupunkien valtaamisessa ei Lasnin mukaan myöskään ole kyse poliittisesta toiminnasta tai tietyn puolueen alasajosta, tärkeintä on saada ihmisten turhautuneisuudelle julkista tilaa ja herättää avointa keskustelua.

Lokakuun alussa vallattiin Los Angelesin kaupungintalo, ja edelleen sen edustalla majoittuu noin 150–200 mielenosoittajaa. Occupy Los Angeles kertoo verkkosivuillaan haluavansa asettaa edesvastuuseen teoistaan ne tahot, jotka liike katsoo syylliseksi talouskriisiin ja sen kumulatiivisiin seurauksiin. Se listaa tavoitteekseen myös sekularismin parantamisen, suurituloisten verojen kiristämisen sekä luonnonsuojelun edistämisen. Myös ylikansallisten yhtiöiden ylivaltaa, fuusioitumista ja yrityskeskittymistä on rajoitettava laein.

Heikko työttömyystilanne on talouden romahtamisen seurauksista arkielämän konkreettisin esimerkki. Ihmiset ovat pettyneitä tilanteeseen jossa työttömyysprosentti on, lupauksista huolimatta edelleen yhdeksän huonommalla puolella. Syyt osallistua protestiin ovat kuitenkin yksilöllisiä. Valtiolliset ongelmat sekä viime vuosien tappiolliset ulkopoliittiset pelisiirrot ovat ajaneet osan ihmisistä barrikadeille. Toiset liputtavat kapitalismin alasajoa ja kolmannet seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

Verkkosivuilla esitetty agenda on laaja ja sisältää moninaisia ongelmia, joihin ei löydy yksinkertaista ratkaisua. Yksi mielenosoittajien tavoitteista on kuitenkin jo saavutettu, nimittäin kansainvälisten tiedotusvälineiden huomio.

Mielenosoitus keräsi yhteen koko sateenkaaren väriskaalan ikään, sukupuoleen tai sosiaaliseen statukseen katsomatta. Paikalla oli työssäkäyviä, jotka taistelivat työttömien puolesta, vanhempia, jotka puolustivat lastensa oikeuksia sekä lapsia, jotka taisteluhengen innoittamina huutelivat omia iskulauseitaan ja kannattelivat pieniä plakaattejaan.

Occupy-liikkeen heterogeenisuus tekee siitä vahvan. Kyse ei ole ainoastaan parin jämähtäneen 60-lukulaisen romantikon haihattelusta vaan ihmisistä, jotka ovat heränneet yksilöistä yhteisöksi taistellakseen aatteensa puolesta.

Jokaisella on tarinansa. Yksi mielenkiintoisimmista vieraista kaupungintalolla oli Vietnamin sodan veteraani Ron Kovic, jonka elämäntarina inspiroi Oliver Stonen ohjaamaan elokuvan Syntynyt 4. heinäkuuta. Kovic haavoittui vakavasti taistelussa ja hänet kotiutettiin, sysättiin sairaalaan ja jätettiin halvaantuneena oman onnensa nojaan. Hän oli tuolloin 19-vuotias.

Ajan myötä Kovicista kasvoi veteraanien oikeuksien puolesta taisteleva esikuva ja rauhanaktivisti. Kaupungintalon portaiden juurella hän käytti puheenvuoronsa vastustaakseen Yhdysvaltojen sotia Lähi-idässä. Tunteellisen puheensa hän lopetti vetoomukseen nuorten sotilaiden kotiuttamisen sekä kaikkien joukkojen poisvetämisen puolesta. Hän puhui miljoonista, joita sodat nielevät ja penneistä, joita ruhjotut kotiinpalaavat sotilaat saavat.

Katujen valtaaminen on herättänyt osin myös ristiriitaisia tunteita. Republikaanit ovat avoimesti vihjailleet Occupy-liikkeen järjestämien mielenosoitusten olevan osa demokraattien presidentinvaalikampanjaa. Sen on väitetty kannattavan Barack Obaman hallintoa sekä pyrkivän Teekutsuliikkeen alasajoon.

Valtaajien taistelumotiivi kumpuaa silkasta muutoksen halusta ja liike on siksi monen konservatiivisten republikaanien mielestä anarkistien ja hippien järjestö. Republikaanit ovat aatteiltaan Occupy-mielenosoittajien vastakohtapari, mutta Occupyn yhdistävä voima ei piile järjestäytyneessä puoluetoiminnassa vaan sitoutumattomasta kapitalismin vastustamisessa.

Republikaanit ovat kärkkäästi kommentoineet valtaajien toimia, sillä liike ajaa pääosin kaikkea sitä, mitä puolue vastustaa. Herman Cain, republikaanisen puolueen presidenttiehdokas, tiivistää yleisen kannan ytimekkäästi: turhaan syytät Wall Streetiä tai pankkeja köyhyydestäsi, syy on sinussa itsessäsi. Maassa, jossa pelkästään kouluttautuminen vaatii lottovoiton, on perustelematonta väittää, ettei kansalla olisi oikeutta purkaa turhautuneisuuttaan tai ettei vihalle olisi olemassa osoitetta.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä