Nykyiseen lamaan syyllisiä ovat poliitikot, jotka eivät olleet tehtäviensä tasalla. He halusivat irrottaa rahoitusmarkkinat vapauden ideologian hullaannuttamina kaikesta poliittisesta ja demokraattisesta kontrollista.

Maailmalla rikkaille on kasautunut liikaa sekä todellista että virtuaalirahaa, jolle ei enää löydy todellista tuotannollista investointikohdetta. Teollisuusmaiden automatisoitunut tuotanto ja teknologian mahdollistama työpaikkojen siirto halpatyömaihin sekä internet-pohjaiset itsepalvelujärjestelmät syövät markkinoilta työpaikat ja ostovoiman. Siksi maailman BKT:n kasvu on hyytynyt nollasummamarkkinoiksi. Vielä 1960-luvulla BKT:n kasvu oli noin neljä prosenttia. 1970-luvulla, maailmankaupan vapautuessa, kasvu oli vielä kaksi prosenttia ja Saksa toimi vielä Euroopan veturina.

1980-luvulla se jo supistui puoleentoista prosenttiin ja talousveturin valtikka siirtyi Japaniin. 1990-luvulla kasvu oli enää vain yksi prosentti ja Japanin talous oli joutunut koomaan. Pientä ”kaukoidän tiikerien” pyrähdystä lukuun ottamatta maailman ainoaksi talousveturiksi siirtyi Yhdysvallat ja sen vanavedessä Kiina.

Yhdysvallat on ylivelkainen kaksi kertaa yli EU-maiden normin, osavaltiot ovat ylivelkaisia, yritykset ovat ylivelkaisia, kansalaiset ylivelkaisia lähes kaksi kertaa vuosiansioidensa verran ja lisäksi luottokorttivelat. Vuonna 2008 amerikkalaisten pörssivarallisuudesta katosi 5 000 miljardia dollaria. Kaiken kukkuraksi kaksi samanaikaista sotaa on imenyt yli 10 000 miljardia dollaria.

USA:ssa liittovaltion ja kansalaisten velat ovat 300 prosenttia kotimaisesta BKT:sta! Luottokelvottomille kansalaisille pakkomyydyt subprime-lainat vain laukaisivat mahot rahoitusmarkkinat.

Rojahdus tullee olemaan raju ja 2,7 miljoonaa uutta työtöntä runsaan 8 miljoonan lisäksi ovat vain pientä esileikkiä siitä, mitä tuleman pitää. Köyhien määrä Yhdysvalloissa on paisunut jo viidennekseen väestöstä.

Edes tänä eikä ensi vuonna nähdä USA:n laman pohjaa, sillä pankinjohtajat piilottelevat viimeiseen asti roskalainojaan ja velkapapereidensa luottotappioita säilyttääkseen työpaikkansa.

Pankkeja kaatuu vielä kuin heinää pienestä valtion 700 miljardin tukipaketista huolimatta. Ketjureaktiona terveitäkin yrityksiä kaatuu ja Yhdysvaltoihinkin tulee massatyöttömyys. Kun pörssikurssit laskevat, tuhon kierre vain kiihtyy ja eläkeläistenkin säästöt häipyvät taivaan tuuliin ja heidänkin perusturvansa järkkyy.

Yhdysvaltojen BKT:sta 70 prosenttia on kuluttajien ostovoiman varassa. Kiinalaiset ovat edesauttaneet keinotekoisesti amerikkalaisten ostohaluja ostamalla valtion velkapapereita. Jo nyt joka päivä massoittain kauppoja ja pikkuyrityksiä menee konkurssiin ja lopettaa toimintaansa, kun pankeista ei enää saa käyttöpääomaa.

Ketkä sitten häviävät, kun Yhdysvallat vajoaa lamaan? Sen suurimpia lainoittajia ovat Japani ja Kiina. Amerikan luottotappiot pitävät Japanin edelleen koomassa ja Kiinalle ne merkitsevät vakavaa uhkaa pitkään jatkuneelle l0 prosentin vuotuiselle talouskasvulle.

Jo kirjassani Ahneuden aika ennakoin myös Kiinan romahdusta. Se tapahtuukin luontevasti Amerikan romahduksen yhteydessä. Kiinahan on nopeasti muuttunut koko maailman teollisen tuotannon pajaksi, josta orjia ei tarvitse enää kuljettaa teollisuusmaiden pajoihin.

Luottotappioiden lisäksi Amerikan kuluttajien alho on vakava uhka Kiinan jatkuvalle kasvulle. Halvat hikipajojen tuotteet eivät enää mene kaupaksi entiseen mallin. Jotkut taloususkovaiset uskoivat Kiinan kasvun jatkuvan maailman tappiin.

Huvittavinta Kiinan kohdalla on se, että sillä on kansallisesti maailman kovimpia säästämisasteita, koska maasta puuttuu kaikkinainen sosiaaliturva. Säästöjä ei kuitenkaan ole investoitu omaan maahan vaan keinottelurahana Yhdysvaltoihin.

Oman maan valtava infrastruktuurirakentaminen on lainoitettu ulkomaisella velkarahalla. Lainoittajat ovat pääosin ulkokiinalaisia miljardöörejä ja pankkiireja, jotka asuvat Hongkongissa, Singaporessa, Taiwanissa ja Koreassa. Japanilaiset ja Kaukoidän pankit sekä öljyllä rikastuneet arabipankit ovat myös voimakkaasti mukana Kiinan lainamarkkinoilla.

Vaikka USA:n talousromahdus on vasta alkuaskelmilla, sen heijastus Kiinaan on jo ollut melkoinen. 10 miljoonaa kiinalaista on jo nyt joutunut työttömäksi. Ennestäänkin heillä on ollut vaikeaa. Peräti 72,5 prosentilla maan noin 100 miljoonasta siirtotyöläisestä on palkkasaatavia hallituksen selvityksen mukaan 12 miljardia dollaria.

Valtio on perustanut 400 000 aseellista kansanpoliisia pitämään odotettavissa olevat levottomuudet ja mielenosoitukset aisoissa. Ne ovatkin tarpeen sen jälkeen kun talousguru Milton Freedman kävi opettamassa Deng Xiaopingille uusliberalistista vapautta ja yksityistämistä. Kun valtion varallisuutta huutokaupattiin, kommunistisen puolueen virkailijat sukulaisineen kaappasivat parhaat palat ja olivat jonon kärjessä haalimassa isoimmat voitot – aivan kuten Venäjän oligarkit Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä.

Freedmanin ”vapauden” ideologian seurauksena 90 prosenttia Kiinan uusista yuan-miljardööreistä on kommunistisen puolueen virkailijoiden lapsia. Näiden 2900 kiinalaisen ”pikkuprinssin” omistaman omaisuuden yhteisarvo on 260 miljardia dollaria.

Yli 40 prosenttia Kiinan bruttokansantuotteesta on suoria ulkomaisia sijoituksia jotka aikaisemmin investoitiin läntisiin teollisuusmaihin. Valtavista investoinneista huolimatta ulkomaiset yhtiöt ovat luoneet Kiinaan vain vajaat 10 miljoonaa työpaikkaa.

Nokiankin kännykkätehtaat siellä ovat niin pitkälle automatisoituja, että palkkakustannusten osuus tuotteen tehdashinnasta on vain yksi prosentti! Teknologisesti vanhanaikaiset valtio-omisteiset tehtaat ovat samanaikaisesti joutuneet kilpailusyistä vähentämään 27 miljoonaa työpaikkaa (1998-2002). Työpaikkojen nettohävikki on ollut 15 miljoonaa teollista työpaikkaa. Hävikki on tuntuva, sillä Kiinan talous on vain samaa kokoluokkaa kuin Saksan talous.

Näille Kiinaan investoijille sen romahdus olisi tosi paha isku, sillä valtavat patohankkeet, moottoritiet (15 000 moottoritiehanketta), uudet rautatiehankkeet (15 000 km) lentoasemat (200 kpl), lukemattomat satamat ja sillat itsessään eivät tuota lainarahoja takaisin. Lainat eivät ole pitkäaikaisia velkapapereita vaan lyhytaikaisia pankkiluottoja. Lisäksi Kiinan pankit ovat pääosin konkurssikypsiä valtio-omisteisia pankkeja, joiden rahat menevät huonojen valtionyhtiöiden pyörittämiseen.

Pankkien lainojen kokonaismäärä oli jo vuonna 2004 kohonnut viisinkertaiseksi valtion budjettiin verrattuna. Jo vuonna 2003 valuuttavarantoja jouduttiin siirtämään 45 miljardia dollaria kahdelle suurelle valtion pankille. Valtionpankkien lainakannasta nyt jo yli puolet on ongelmaluottoja.

Kiinan romahduksen jälkeen monikansallinen pääoma joutuu taas etsimään ”uusia lupaavia markkina-alueita”. Intia tuntuisi seuraavalta kolonialisoinnin kohteelta, koska 90 prosenttia sen työvoimasta on virallisen työvoiman ulkopuolella. Sen romahduksen jälkeen vuorossa on Afrikka, jossa on maailman köyhimmät ja kurjimmat ihmiset ”hyödynnettävissä”.

Yhdysvaltojen ja Kiinan tilanne ei voi olla vaikuttamatta Euroopan ja Suomen taloudelliseen tilanteeseen. Eurooppa on jo pari vuosikymmentä ollut valmiiksi hitaan kasvun alue, joten kun Suomen päämarkkinat menevät vientiyrityksiltämme tukkoon, massatyöttömyys tulee valitettavasti vääjäämättä myös Suomeen.

Joka päivä uutisista kuulemme, että Suomessakin yritykset varmuuden vuoksi lomauttavat ja irtisanovat määräaikaisia työntekijöitään. Ahneet ulkomaiset osakkeenomistajat eivät halua edes tilapäisesti vaarantaa voittojaan eivätkä suomalaiset johtajat optioitaan ja bonuksiaan. Pankkimaailman ahneuden ja vastuuttomuuden seurauksena nykyinen lama tulee olemaan pitkä ja sitkeä. Ennustaisin pituudeksi vähintään viittä vuotta ja hitaaseen toipumiseen vielä toinen mokoma. Lama ei mene ohi vuodessa eikä kahdessa kuten useimmat pankkien ekonomistit uskovat.

Laman aikana pankki- ja rahoitusmaailma pitäisi poliitikkojen toimesta laittaa täysin uuteen uskoon, jottei sama ongelma olisi hetken kuluttua jälleen edessä. Toista edellä kuvatunlaista lamaa yhteiskuntarauha ei enää kestäisi – ei meillä, eikä muuallakaan.

Ari Ojapelto on Tampereella asuva tietokirjailija, joka on ennustanut 1990-luvun laman kirjassaan Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä (Tammi 1989). Nykyisen finanssikriisin Ojapelto ennusti kirjassaan Ahneuden aika (VS-kustannus 2006).