Normaalisti Lontoon metroradan viimeinen pysäkki, Cockfosters, tunnetaan ivallisesti ”verhonkurtistelijoiden” paratiisina. Se kuuluu Barnetiin, joka on kaupungin itsenäisistä hallintoalueista lähinnä konservatiivien sydäntä. Ei vähiten siksi, että itse Margaret Thatcher asuu täällä.

Kuten kaupunginosan kruunaamaton kuningatarkin, Barnetin alue on aina aktiivisesti halunnut edistää ”tavallisten ihmisten vapaata liikkuvuutta”. Vuonna 2003 se ryhtyi systemaattisesti tasoittamaan vauhtitöyssyjä. Kaupunkitraktoreiden esteetön pääsy Cockfosters Paraden jalokiviliikkeiden edustalle oli kuitenkin pian uhattuna, kun Lontoon kaupungin liikennejärjestelyista vastaava yhteishallintoelin Great London Authority töyssyjen jyräämisen seurauksena jäädytti osan rahoituksestaan. Julkista liikennettä saisi hallita näin vasenkätisesti, tokaisi silloin Barnetin kunnanjohtaja mielenosoituksellisesti. Totesihan rouva Thatcherin aikanaan, että miehet jotka vielä kolmekymppisinäkin taittavat työmatkoja bussilla on tulkittava ”epäonnistuneiksi”.

Top Gearin suorituskykyisiä autoja rakastavalla juontajalla Jeremy Clarksonilla oli myös tämä bussiluuserius mielessään, kun hän kertoi inhoavansa julkista liikennettä. Clarksonin mielestä istuminen vanhusten ja opiskelijoiden ja muiden yhteiskunnan tuottamattomien elementtien seurassa oli yksinkertaisesti ”epämiellyttävää”.

Clarksonin kuten muidenkin konservatiivien ajattelussa moottorin kuutiotilavuudella on suora yhteys yksilön suorituskykyyn.

Tuottamattomien elementtien saapumista tänään bussilla Cockfostersiin, urheiluautojen ja leijonanpäillä varustettujen takorautaporttien ihmemaahan, onkin tarkasteltava nimenomaan nelivetoturbolla varustetun maastoauton ohjaamosta käsin. Vain kilometrin päässä jalkapallovaimojen bussivapaasta paratiisista sijaitsee Middlesexin yliopiston puistokampus keskellä entistä kuninkaallista kettumetsää. Sinne ei tosin mene bussia.

Cockfosters Paraden autovirran keskellä kävelevän opiskelijajoukon iskulausebanneri ”Lakko! Valtaus! Yliopisto ei ole tehdas!” näyttäytyy jokseenkin käsittämättömältä kevytmetallivanteiden häikäisevässä välkkeessä. Pihapalstaansa haravoiva kolmelitraisen Range Roverin omistaja John, joka ei salli itseään valokuvattavan, sanoo etteivät paikalliset pidä opiskelijoista.

”Asuntojen hinnat putoavat. Ihmiset tulevat Cockfostersiin nimenomaan ollakseen rauhassa. Heidän näkökulmastaan yliopiston sijainti alueella on yksinkertaisesti häiriötekijä.”

John nojaa haravaansa. Kerron hänelle, että kotimaassani Suomessa yleensä yliopiston sijainti alueella merkitsee, ettei paikkaa haukuta baaripöydässä takapajulaksi. Se tarkoittaa myös, että asunnoista joutuu maksamaan. Sanon että tämä kulkue on osa viidestä sadasta mielenosoittajasta joiden raivon kohteena on päätös lakkauttaa yliopiston filosofianosasto kokonaan, koska se ei kuulemma ole tarpeeksi tuottava rahallisesti.

”Ikävä kuulla”, sanoo John ja kumartuu kitkemään pelargonioita.

Filosofian laitoksen lakkauttamispäätös on herättänyt Cockfostersin mittakaavassa ennennäkemätöntä vastustusta. Viisikymmentä filosofia päätti keväällä vallata entisen aristokraattisen kartanon tiloissa toimivan yliopiston päärakennuksen, kun dekaani Ed Esche ei ilmestynytkään paikalle lupauksista huolimatta kertomaan mistä on kysymys. Vaikka kaikki oikeastaan arvasivat mihin on tultu.

Filosofian laitoksen lakkauttaminen on vain osa korkeamman koulutuksen uudelleenrukkaamista Britanniassa ja muussa Euroopassa. Viime kuukausina samanlaisia leikkauksia ja niitä seuraavia lakkoprotesteja on nähty Leedsin yliopistossa, Lontoon Metropolitan Universityssä, Westminsterin Yliopistossa ja King’s Collegessa. Opiskelijoiden mielissä humanististen alojen alasajo heijastelee yritystä tehdä yliopistoista lihakarjakomplekseja jotka keskittyvät tiedon sijasta taitoihin.

Yllättäen tapaan mielenosoittajajoukon hännillä myös kuusikymppisen Raymondin. Hän kuuluu paikalliseen International Workers of the Worldin haarakonttoriin ja on saapunut paikalle uutisen johdosta. Hän tuntuu positiivisesti yllättyneeltä, että Cockfostersin ympäristössä tapahtuu kerrankin jotain radikaalia. Kädessään hänellä on kassi jolla on tarkoitus kuljettaa ruoka-apua kampuksen keskelle linnoittautuneille filosofeille.

”Luuletsä että ne syö banaaneja? Mulla on myös viinirypäleitä ja vissyvettä.”

Toteamme Raymondin kanssa että dehydraation pitäminen loitolla on varmaan tässä vaiheessa tärkeintä. Käveltyämme Cockfostersin hautausmaan ohi suoran uuvuttamana Raymond kaivaa meille molemmille banaanit. Yhtäkkiä matka asemalta maisemapuiston halki tuntuu jopa miellyttävältä.

Huomaamme että opiskelijoiden ohella kampusaluetta ympäröivä Trent Park on keskiluokkainen paratiisi, jossa voi työnnellä vaikka lastenrattaita ja suunnitella antavansa vaikka rahaa hyväntekeväisyyteen ja nauttia hyvin ansaitusta tyytyväisyydestä viheriöivän nurmen keskellä.

Pastoraalimme keskeytyy yliopistolle johtavan puistotien päädyssä. Nurmikenttä on täynnä kuolleita narsisseja. Päärakennuksen eteen kerääntyneiden mielenosoittajien ja opiskelijoiden keskelle kaartaa ambulanssi. Eräs yliopiston palkkaaman yksityisen vartiointiliikkeen jäsenistä on menettänyt hermonsa valtauksen yhteydessä ja joutunut shokkiin. Häntä raahataan ulos ikkunasta. Hänen hikoilevaa hahmoansa avustaa roteva kollega joka puhuu ärjy ilme naamaalla kännykkään piittaamaatta opiskelijoiden suosionosoisuksista.

”Se on vallattu. Yliopisto on turvattu. Ilman turvamiehiä”, sanoo mies ironisella äänellä megafoniin.

Lisää taputusta. Samalla joku osoittaa sormella megafoniin tarttuvaa miestä. Hän on kuulemma itse filosofi Peter Hallward, mies joka vastaa Alain Badioun englannintamisesta.

Filosofian opiskelija Reham, 29, on saapunut Trent Parkiin Egyptistä. Hänellä on kädessään tukku mustavalkoisia A5-arkkeja joissa pyydetään ihmisiä osallistumaan mielenilmaukseen. Rehamin mukaan Middlesexin yliopiston filosofianlaitos on ainoa Lontoossa jossa voi opiskella mannermaista filosofiaa.

”Ne yrittävät johtaa yliopistoa kuin liikeyritystä. Meidän vetoomuksessamme on 11 235 nimeä. Chomsky, Alain Badiou…”

Reham listaa kansainväliset älykkötähdet, jotka puolustavat laitosta sen Facebook-sivuilla. Hän toteaa että lopetuspäätöksen julkistaminen lopputenttien aikana oli strategisesti harkittu. Sen tarkoituksena oli varmistaa, että opiskelijoilla on muuta tekemistä.

”Kyseessä on korkeimmalle luokiteltu tutkimusyksikkö koko Middlesexin yliopistossa. Sen lakkauttamisessa ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä”, sanoo toinen opiskelija. Dekaani Ed Eschen argumentti rahapulasta tuntuu olevan kakkapuhetta. Viime lukukaudella yliopisto sai huomattavaa rahallista tukea ja 46 opiskelijaa aloitti masters-tutkinnon. Eräs peruskurssia opettavista professoreista toteaa myös, ettei lopettamispäätöstä voi selittää rahan puutteella. Mutta missä selitys piilee?

Reham kertoo että dekaani on jättänyt tulematta tällä viikolla töihin julkistettuaan lopetuspäätöksen. Opiskelijoiden oli määrä tavata rehtori Margaret House ja dekaani Ed Esche ylimääräisessä kokouksessa, mutta sen sijaan kokoushuoneessa olikin vartiointiliikkeen miehiä.

”Hän välttelee meitä”, sanoo Reham.

Samaan aikaan eräs yksikön tutkijoista, Stella Stanford, saapuu paikalle. Hänellä on mukanaan viinirypäleitä. Eräs nälkäinen filosofi ojentaa kätensä.

Lue lisää Middlesexin yliopiston filosofian laitoksen puolustajien verkkosivuilta.