Betania-talossa, osoitteessa Perämiehenkatu 13, esitetään intiimiä huoneteatteria. Asialla on suomenruotsalainen Teater Mars, joka kuuluu niin sanottuihin vapaisiin ammattiteatteriryhmiin. Ryhmä on perustettu vuonna 1985. Uusimman esityksen nimi on Blåst ja sen on ohjannut Teater Marsin perustajajäseniin lukeutuva Joakim Groth. Käsikirjoituksesta vastaa koko työryhmä (ohjaaja ja kolme näyttelijää). Vuonna 2006 sama ryhmä esitti näytelmää nimeltä Blås. Työryhmä oli täysin sama, ja näyttelijät esittivät samoja roolihahmoja kuin Blåst-näytelmässä.

Uusi Blåst-esitys on esitetty ensimmäistä kertaa teatterifestivaaleilla heinäkuussa Hangossa, ja Helsingin ensi-ilta oli 31.8.

Teater Marsilla ei ole varsinaista ideologista ohjelmaa, mutta jo vuosien ajan teatteri on suosinut “köyhän teatterin estetiikkaa”. Ulkoiset puitteet ovat vaatimattomat. Ryhmä nojaa vahvasti näyttelijöihinsä. Lavastuksesta käyvät muutamat irralliset huonekalut. Koko näytelmä tapahtuu yhdessä pienessä asunnossa, jonka huoneita ja seiniä markkeeraavat lattiaan liimatut teipit. Ratkaisu muistuttaa Lars von Trierin Dogville-elokuvan äärimmäistä minimalismia.

Näytelmä kertoo boheemista keski-ikäisestä pariskunnasta, Lenasta (Hellen Willberg) ja Nilsistä (Niklas Häggblom). Juppimainen Andreas (Anders Slotte) on tilannut Lenalta ja Nilsiltä musiikkiesityksiä tuleviin häihinsä. Viikkoa ennen häitä Andreas saapuu pariskunnan asuntoon kuulemaan, millaista ohjelmaa nämä ovat suunnitelleet. Käy ilmi, että monipuolinen muusikkopariskunta kykenee kaikkeen muuhun paitsi siihen, mitä tilaaja olisi halunnut.

Blåst-esitys on pääasiassa ruotsinkielinen, mutta muillakin kielillä hieman leikitellään. Andreas puhuu suomea puhelimeen, kun hoitaa jotain hääjärjestelyjä. Lauluissa on välillä englantia tai ”muka-englantia”. Ja yksi kappale on turkin kielellä, mutta en tiedä, oliko se oikeasti siansaksaa.

Teater Marsin esitysten nimet ovat monitulkintaisia. ”Blås” on imperatiivi, ”puhalla” ja ”blåst” kääntyy suunnilleen sanaksi ”puhallettu”. Det blåser viittaa tuuleen, mutta ”blåst” tarkoittaa myös ”tulla huijatuksi”. Ensimmäisessä osassa Nils, Lena ja Andreas olivat kaikki työttömiä ja valmistivat myös musiikkiesitystä, kaikki yhdessä. Teemana Blås-esityksessä oli myös blues, joten tuo blås saattaa olla joku sanaleikki myös siitä tai torveen puhaltamisesta.

Tarinassa tulevat vahvasti esiin luokkasuhteet. Liikemiesmäinen Andreas puhuu jatkuvasti handsfree-puhelimeensa, ja Lena ja Nils tuntuvat elävän omassa pienessä kuplassaan. Pariskunnan asunto on vaatimaton. Nils on muistanut ostaa kaupasta vain olutta ja pähkinöitä. On kiinnostavaa, että näytelmässä ruoditaan keski-ikäisten avio-ongelmia, mutta toisaalta Lena ja Nils tuntuvat elävän, ajattelevan ja unelmoivan kuin parikymppiset nuoret. He ovat ikuisia boheemeja, jotka eivät suostu perinteisessä mielessä aikuistumaan. Musiikki on heidän yhteinen haavemaailmansa, josta ei luovuta. Lena ja Nils etsivät yhä itseään ja miettivät, löytyykö elämän mielekkyys avioliitosta. Sen sijaan Andreas on poikamaisen innostunut suunnitellessaan häitään.

Mainosmateriaali luonnehtii Blåstia tragikomediaksi. Näytelmän loppupuolen vakavammat sävyt ja avioliittopohdinnat jäävät kuitenkin melko ohuiksi. Esityksen pääpaino on komediassa, ja hyvä niin. Hellen Willberg on mainio koomikko, Niklas Häggblom puolestaan luontevan vähäeleinen näyttelijä ja taitava multi-instrumentalisti. Pääparin musiikkiesitykset ovat kömpelöissä tyylikokeiluissaan huvittavia ja tukevat hyvin esityksen komediallisia aineksia. Anders Slotten rooli on hieman yksioikoinen. Slotte jää kahden muun näyttelijän varjoon.

Blåst on lämminhenkinen, teeskentelemätön ja viihdyttävä esitys parisuhteista, unelmista, erilaisista valinnoista ja kohtaloista elämässä. Erilaisten ihmisten ongelmat eivät välttämättä ole niin erilaisia. Kaikki ei useinkaan mene niin kuin haluaisi, mutta kaikesta selvitään.

Teater Marsin Blåst Helsingin Universum-teatterissa, Perämiehenkatu 13, esitykset jatkuvat 18.9. asti.