Lukuaika: < 1 minuutti

Vinkit uutistulvassa selviämiseen

Toivoa ja toimintaa on Biologian ja maantieteen opettajien liiton hanke, jossa koulutetaan eri oppi­aineiden opettajia ja julkaistaan opetus­materiaaleja. www.toivoajatoimintaa.fi -sivustolla lähestytään kestävän kehityksen kysymyksiä tiedon, tunteiden käsittelyn ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen näkökulmista. Osana hanketta Voima julkaisee artikkelin kustakin 17 Agenda 2030 -tavoitteesta.

Kohtaamme medias­sa paljon globaaleja kestävän kehityksen haasteita, joilta välillä tekee mieli sulkea silmät. Uutisten selailua ja ruutuaikaa kannattaa säädellä oman jaksamisen nimissä, mutta toisinaan uutisten äärelle pysähtyminen tekee hyvää.

Tässä vinkkimme arjen mediamyllytykseen.

Kohtaa tunteesi

Kestävyyskriisi aiheuttaa tunteita. Tunteet kertovat siitä, että aihe koskettaa. Kun kohtaamme tunteemme, ne eivät patoudu meihin ja vuorovaikutuskin on sujuvampaa.

Millaisia ajatuksia ja tunteita uutinen sinussa herättää? Surua, turhautumista, syyllisyyttä, uteliaisuutta, myötätuntoa tai innostusta?

Vaikuttavatko tunteesi siihen, miten luotettavana pidät mediassa esitettyjä faktoja?

Miten tunteesi vaikuttavat toimintaasi? Vältteletkö uutisten lukemista? Ryhdytkö raivoamaan? Herääkö sinussa tarmo toimia ongelmien ratkaisemiseksi?

Hanki tietoa

Pitkät, taustoittavat jutut ovat mediassa nykyään enemmän poikkeus kuin sääntö. Jos aiheesta haluaa kokonaiskuvan, voi joutua itse toimimaan taustatoimittajana. Usein tiedonhaku ja lähteiden kriittinen tarkastelu rauhoittaa epävarmaa oloa.

Mistä voit löytää luotettavaa lisätietoa?

Kenen näkökulmasta tieto on tuotettu?

Keiden näkökulmat jäävät ulkopuolelle?

Toimi ja vaikuta

Yksi ihminen ei voi korjata isoja kestävyysongelmia, mutta jokaiselle löytyy kiinnostavia vaikuttamisen tapoja.

Lähetä palautetta. Pohdi, keillä on aiheeseen liittyvää vaikutusvaltaa. Lähetä palautetta esi­merkiksi poliitikolle tai yritykselle. Tehokkain palaute on kohteliasta ja rakentavaa.

Osallistu keskusteluun. Jaa juttuja ja kerro perusteltu mielipiteesi somessa. Tee ja jaa aiheeseen liittyvää taidetta, meemi tai vastamainos.

Keksi muu vaikuttamiskeino. Voit vaikka alle­kirjoittaa vetoomuksen tai kansalaisaloitteen, osallistua mielenosoitukseen tai järjestön toimintaan, äänestää tai vähentää kulutusta.

Globe on Voima-lehden välissä julkaistava tiedotuslehti, joka koostuu globaalivaikuttamiseen ja -kasvattamiseen erikoistuneiden toimijoiden itse tuottamasta aineistosta. Saman muotoinen lehti ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2019.

Lue liite Voiman Issuusta tai alla olevasta ikkunasta.

Voit lukea liitteen myös painettuna Voiman 4/2022 välistä. Katso lehden jakelupisteet täältä.

D18.10.18

  • 20.5.2022
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Julius Drost