Mahagonnyn kaupugin nousu ja tuho
Bertolt Brecht & Kurt Weil
Turun kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä 25.4. asti
”Ensiksi täytyy muistaa syödä, sitten käydään lempimään, sitten jo täytyy turpaan lyödä, sitten rankasti ryypätään. Vaan ennen muuta muistakaa: nyt täällä kaiken saada saa”, laulaa kuoro mahtipontisesti toisen näytöksen alussa. Kun tätä ohjelmaa pian pannaan käytäntöön, ei ihmisuhreiltakaan voida välttyä.
Bertolt Brechtin kirjoittama ja Kurt Weilin säveltämä Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho (esiasteen kantaesitys 1927) kertoo kapitalistisen ahneuden perustalle rakennetusta kaupungista, jossa rehottaa riisto ja tapainturmelus.
Toisen näytöksen alussa kaupunki on juuri selvinnyt sitä uhanneesta pyörremyrskystä. Sen jälkeen viimeisetkin yhteisvastuullisuuden pidäkkeet murtuvat ja edessä on vääjäämätön perikato. Kehoja kaupataan ja ruumiita syntyy niin mässäiltäessä, viihteenä tarjotussa nyrkkeilyottelussa kuin rahalla ostettavan oikeuden köyhyyden rikoksesta julistaman kuolemantuomion kautta.
Turun kaupunginteatterissa Mikko Koukin ohjaamana esittävä tulkinta klassikko-oopperasta hakee ensimmäisen näytöksen ajan yhteyttä elementtiensä välillä, mutta rytminsä löydettyään onnistuu välittämään vuosisadan takaisen viestinsä asiankuuluvalla painolla. Vaikka brechtiläisen piruilun ruuvia voisi moni paikoin vääntää tiukemmallekin, sovitus osoittaa, että teos ansaitsee yhä paikkansa ison teatterin päälavan ohjelmistossa.
Ennen finaalia erityisen vahvasti mukaansa imevät pieteetillä koreografioidut (Jouni Prittinen) nyrkkeilykohtaus ja surrealismia lähentelevät juomingit. Vahvaa näyttämödynamiikkaa ilmentävät myös oikeussalikohtaus ja taiten valoja (Janne Teivainen) hyödyntäen toteutettu teloitus.
Kalle Kuusavan johtama Turun filharmoninen orkesteri ja Turun konservatorion kamarikuoro saavat hyvällä poljennolla omansa irti Weilin moniaineksista musiikista. Hiukan harmillista tosin on, että soittajat nähdään vain vilaukselta loppukumarrusten aikana.
Solisteista vahvimman otteen yleisöstä saavat pääkapitalisti Begbickiä esittävä Päivi Nisula ja havannalaista seksityöläistä tulkitseva Sonja Pajunoja. Etenkin loppua kohden ansaittua tilaa ottaa myös köyhän metsuri-Jimin vaativassa roolissa urakoiva Jesper Leppänen.
Esityksen puvustus (Tuomas Lampinen) viittaa teoksen syntyaikojen vuosikymmenille, kun taas lavastus (Jani Uljas) ja näyttämön taakse projisoitujen (Sanna Malkavaara) kuvien ja tekstifonttien tyylit edustavat tuoreimpia aikoja. Tällainen ajallinen moninaisuus ei tietenkään ole muutenkin yli ajan viittaavassa esityksessä ongelma, mutta se herättää tunteen siitä, että myös näyttämötapahtumien osalta viittaukset nykyhetkeen voisivat olla rohkeampia. Metsuri-Jim intoutuu kyllä bailaamaan rock-tähden elkein ilman paitaa, mutta esimerkiksi seksityöläisten sukupuolikuvasto on kuin jostain western-museosta.
Esityksen esittelyteksteissä Mahagonny rinnastetaan West World -televisiodystopiaan, jossa tylsistyneet rikkaat larppaavat keinomaailmaan luotua kaikkivoipaisen riiston mahdollisuutta. Tämä yhteys ei kuitenkaan aivan puhkea näyttämöllä kukkaansa ja muutenkin teoksen soveltamisessa ympäröivään yhteiskuntaan paljon jää katsojan oman analyysin ja mielikuvituksen varaan.
Sen sijaan Brechtin sanoma ja henki heräävät veret pysäyttävällä tavalla henkiin, kun finaalissa solistit ja kuoro astuvat lavalta katsomon puolelle ja kääntävät syyllistävän katseensa yleisöön laulaen paatoksella meille nykyriiston rakenteita osaltamme kannattaville ihmisparoille: ”Kuollutta ei kuitenkaan voi auttaa. Meitä, teitä, ketään ei voi auttaa.”
Brechtin dialektiikassa tämä ei tietenkään tarkoita toivottomuuden virren veisaamista, vaan herättämisen eetosta. Selväksi nytkin tulee, että tämä tarina ei (vieläkään) ole museotavaraa, vaan se kertoo myös siitä mihin meidän omilla valinnoillamme pitäisi puuttua. Juuri nyt.
Esitys on toteutettu Turun Kaupunginteatterin, Saaristo-ooperan ja Turun Filharmonisen orkesterin yhteistyössä. Tämä tieto lisätty 15.4.
