Me emme koskaan riitä

Teksti Tiina Vanhanen

Pirstaleinen maailmamme ja tietoähky ovat kliseitä, mutta totta. Sinun ja minun täytyy oppia erottamaan, mitä kaikkea kannattaa oppia ja pitää mielessään, minkä voi unohtaa. Tästä kertoo Oppimisen ylistys, Helsingin Ylioppilasteatterin näytelmä, joka perustuu Bertolt Brechtin kirjoittamiin laulunsanoihin.

Olen kaksikymppinen teatteritieteen maisterivaiheen opiskelija Helsingin yliopistossa. Se tarkoittaa sitä, etten tee teatteria, vaan katson sitä, ja luen suurista teatteriteoreetikoista. Sellainen on Bertolt Brecht.

Bertolt Brecht oli saksalainen näytelmäkirjailija, teatteriteoreetikko, vasemmistolainen ja yleisesti ottaen teatterihistorian iso heppu. Hän kirjoitti 1932 sanat lauluun Lob des Lernens eli Oppimisen ylistys. Suomessa se tunnetaan parhaiten Eero Ojasen säveltämänä Agit Prop -versiona. Se on se 1970-luvun klassikko, jossa kirkasotsaisesti kehotetaan tovereita: ”Opi perusasiat”, sillä ”sinun täytyy astua johtoon”.

Ylioppilasteatterin marraskuun lopulla ensi-iltansa saaneessa Oppimisen ylistyksessä ollaan tultu myyttiseltä 70-luvulta nykyhetkeen. Sen sijaan, että oltaisiin tovereita saati astumassa johtoon, esityksessä painottuvat laulusta eri säkeet. ”Opi perusasiat. Se ei riitä.” Ollaan ensin koulumaailmassa, toisessa jaksossa aikuisuudessa. Oppiminen ei lopu, tyhmyydestä sakotetaan.

Esityksen kuva koulumaailmasta on aito ja absurdi. Koululaiset kilpailevat viittaamisesta ja siitä, kuka pääsee vastaamaan yksittäisillä faktoilla, kuka tekee liikkeen parhaiten opettajan perässä. Kyse on kasvatuksesta. Lasta opetetaan oppimaan ja ennen kaikkea opiskelemaan. Koulussa opitaan todellisuudessa deadlinen käsite, kokeessa istuminen, muistiinpanojen hukkaaminen ja läksyjen tekeminen viime tingassa. Aina kun lapsena joku aikuinen sanoi ”ei koulua, vaan elämää varten”, hän varoitti juuri tästä.

”Sinun täytyy tietää kaikki”, lauletaan mahtipontisesti Agit Propin Oppimisen ylistyksessä. ”Se ei riitä. Se ei riitä”, laulavat Ylioppilasteatterin näyttelijät. Näyttelijät messuavat elämänoppeja naistenlehdistä ja arkielämästä, ihmisten välisestä kanssakäymisestä lähes hengellisellä paatoksella. Ei saa olla liikaa, ei liian vähän. Opi perusasiat. Kuntoile ja kuuntele kehoasi. Se ei riitä. Ole seurassa vapaa mutta varovainen. Se ei riitä. Sinä et riitä.

Ylioppilasteatterin näytelmä on kuvaus meistä. Se kertoo ihmisistä, jotka ovat oppineet opiskelemaan, eivät oppimaan. Esityksen koulussa runtataan tietoa päähän. Todellisuudessa peruskoulun opintosuunnitelmaan kuuluu enenevissä määrin mediakasvatusta. Ihanteena on ihminen, joka oppii ajattelemaan itse ja erottelemaan tietoa. Samalla kuitenkin niin sanottu bulimiaoppiminen, asioiden pänttääminen ja oksentaminen paperille koetta varten, jatkuu. Oksennan tentissä paperille Bertolt Brechtin kuolinvuoden (1956), etsin suurta linjaa tuotannosta. En jää pohtimaan sitä, mitä Bertolt minulle sanoisi, jos olisi tässä nyt. Olen nykymuotoisen peruskoulun kasvatti.

Pirstaleinen maailmamme ja tietoähky ovat kliseitä, mutta totta. Sinun ja minun täytyy oppia erottamaan, mitä kaikkea kannattaa oppia ja pitää mielessään, minkä voi unohtaa. Onko Abtronic-mainoksen matala miesääni auktoriteetin ääni? Tiesikö koulussa opettaja aina kaiken? On opittava pois opiskelusta. On opittava oppimaan uudelleen. On astuttava johtoon.

Ylioppilasteatterin Oppimisen ylistyksen eräässä kohtauksessa oppilaat juoksevat paikallaan, käsi ojossa, kohti tiedonmurusia. Yksi kerrallaan he tajuavat tilanteen järjettömyyden ja pudottautuvat pois. Jäljelle jää yksi yksinäinen hölmö. Tunnistin itseni.

Sirpa Riuttalan ohjaama Oppimisen ylistys Helsingin Ylioppilasteatterissa, näytöksiä 10.12.2013–24.1.2014.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Etnosoi 2019