Millaisten hankaluuksien kanssa lapsiperheissä eletään juuri nyt? Millainen on äitien arkinen maailma? Uutisia seuraamalla voisi päätellä, että aika monessa perheessä kamppaillaan rahakysymysten kanssa. Siis vaikkapa sellaisten, onko varaa ostaa lapselle polkupyörää. Vain kolmella neljästä vähävaraisen perheen lapsesta on polkupyörä, Ylen uutisissa kerrottiin toukokuussa. Lapsiperheiden tukia on leikattu samalla kun hintataso on noussut. Erilaiset järjestöt kertovat kukin vuorollaan, miten apua tarvitsevien perheiden määrä kasvaa.
Entä jos etsitään vastausta sosiaalisen median perhesisällöistä?
Pääosin naisten tuottamaa kuva- ja stoorivirtaa selatessa selviää, että hankaluuksia tosiaankin on. Yhdellä on ongelmana tilan puute, kun perhe on kasvanut. Ratkaisu löytyy kuitenkin läheltä, kun perhe ostaa samasta rapusta toisen asunnon kuitenkaan luopumatta ensimmäisestä. Tadaa, lisää tilaa ja vieläpä tarvittaessa omaa rauhaa vanhemmille! Muillakin on asuntopulmia, sillä yksi perhe joutuu muuttamaan putkiremontin tieltä – onneksi aivan lähelle, sillä perheen toinen aikuinen omistaa asunnon kätevästi muutaman korttelin päässä. Okei, asuntoja siis riittää. Parhaimmillaan voi ihmetellä, kuten Instagramin Kotimatka-tilin Viivi Rintanen hiljattain: ”Miten me ehdimme hoitamaan yli sata asuntoa vuokralaisineen leipätyön ja perhearjen lisäksi?”
No siinä on tietysti pulmaa kerrakseen. Entä kuinka somettavien perheenäitien rahat riittävät? Tähän onkin muutamalla henkilökohtaiseen talouteen keskittyvällä sisällöntuottajalla reipasta ja lohdullista sanottavaa: saattaa olla, että pörssiheilahtelujen myötä sijoituksista katoaa kymmeniätuhansia yhdessä yössä – mutta eipä hätiä. Kun kärsivällisesti odottelee, potti kasvaa jälleen. Tietysti joskus on kai kysyttävä samaa mitä Hanne Kettunen muutama vuosi sitten Valeäiti-blogissaan: ”Olen rikas ja se nolottaa – miksi?”
Entä sitten sometili, jossa kerrotaan niukemmasta, nuukailevasta elämästä? Perheenäidin tavoitteena on myydä kirpputorisovelluksissa enemmän kuin tulee ostaneeksi. Selvittääkseen perheen rahatilannetta äiti tekee siis laskelmia, jotka hän julkistaa somessa. Yhden kuukauden menot tällä perheellä ovat yli 5 000 euroa. Ja ymmärtäähän sen, kun yksityisten vakuutusten laskut ja harrastusmaksut tulevat alkuvuodesta maksettaviksi. Siinä ei lopulta tunnukaan niin merkittävältä, onko käytetyt luistimet ostettu kympillä vai kahdella.
Jos elämisen suurin konkreettinen ongelma on, että talossa ei ole kylpyhuonetta jokaiselle perheenjäsenelle, niin minkä sille voi. Sosiaalisen median esityksenä tällaisen arjen kuvaaminen ei kuitenkaan ole viatonta, ei edes silloin, kun somevaikuttaja ilmaisee olevansa tietoinen etuoikeuksistaan.
Kymmenisen vuotta sitten kaupallinen sosiaalinen media oli vasta muotoutumassa ja kiinnostuin tutkijana äitiysblogeista. Äitiysblogien ja laajemmin sosiaalisen median maailma näyttäytyi avoimena kenttänä, jossa erilaisista taustoista tulevat ihmiset saattoivat kokeilla onneaan sisällöntuottajina. Toki oli niin, että suurimmalla osalla menestyneistä bloggaajista oli viestintä- tai markkinointitaustaa, mutta mukaan mahtui myös heitä, jotka opettelivat tehdessään. Blogien merkitys oli alkuun vahvasti vertaistuellinen, ja tutkimukseen haastattelemani äidit kuvasivat sitä, miten haluavat jakaa arkeaan ja miten merkityksellisiä arjen jakamisen kautta syntyvät yhteisöt ovat. Oli paljon puhetta arjen sotkuista, makaronilaatikoista ja tavallisesta elämästä.
Samaa vertaistuen henkeä elätellään edelleen, kun kuvaillaan sosiaalista mediaa ja sen perhesisältöjä. Eikä ihmekään, onhan monien vaikuttajien brändi kytketty juuri arkisen äitiyden ja naisena elämisen kokemuksiin ja vinkkeihin. Nyt on kuitenkin niin, että makaronilaatikon maailma – jossa arkea ratkotaan muutoin kuin taksien, sijoitusten, kakkosasuntojen tai siivouspalvelujen kanssa – tuntuu karanneen hyvin kauas sosiaalisen median esityksistä.
Sosiaalinen media ammattimaistui 2010-luvulla, ja niinpä näkyvimpinä sisällöntuottajina toimivat enää ne, jotka todella tietävät, mitä tekevät ja joilla on siihen pääomaa ja resursseja. Nykyhetken blogimutsit ovat oman elämänsä yksityisyrittäjiä, joiden työn ja toimeentulon paletti on tarkkaan mietitty. Kymmenisen vuotta sitten sosiaalisen median perheskeneen mahtui kouvolalainen puhelinmyynnissä työskentelevä pienten lasten äiti, joka ei niin tarkkaan laskelmoinut viestintästrategiaansa. Tällä hetkellä samaa skeneä vaikuttavat hallitsevan lähinnä helsinkiläiset, erittäin hyvin toimeentulevat niin sanottujen luovien alojen ammattilaiset, joista monet ovat erikoisen innoissaan rahasta ja vaurastumisesta. Sosiaalisen median sisällöissään he kertovat itsestään aivan kuin heidän elämänsä olisi jotenkin laajasti samastuttavaa ja sitä kautta merkityksellistä.
Ammattimaistuminen on siis hionut sekä tekijät että esitykset, ja lopputuloksena on merkillinen maailma, jossa näennäisesti painitaan samojen ongelmien kanssa kuin muuallakin – tosin sillä erotuksella, että ratkaisut paljastavat tämän maailman rakentuneen sellaisille kantimille, joista suurin osa ”vertaisista” vain haaveilee.
Ammattimaistuminen on tarkoittanut myös sosiaalisen median ja perinteisen median välistä huokoisuutta, sillä samat tekijät tuottavat sekä omaa elämäänsä kuvaavaa somesisältöä että perinteisen median lifestyle-sisältöä. Esimerkiksi Yle on tuottanut useamman vuoden perhesomesta tutun toimittaja Julia Thurénin Melkein kaikki perheestä -podcastia, jossa kierrätetään sosiaalisen median influenssereita puhumassa perhe-elämän aiheista. Helsingin Sanomien lukija puolestaan törmää yhä uudelleen sosiaalisen median koteihin ja äiteihin milloin minkäkin asumista tai perhe-elämää koskevan jutun kirjoittajina ja päähenkilöinä.
Eri medioiden välinen huokoisuus tekee aiheelliseksi kysyä, mitä siis tapahtuu, kun sosiaalisen median tekijöiden maailma eriytyy siitä maailmasta, jossa niin monet muut elävät. Sosiaalisen median erityispiirre on samuuden, tavallisuuden ja arkisen korostaminen, joka nykyisessä muodossaan on kääntynyt edellä kuvatulla tavalla absurdiksi. Niinpä siis näennäisen kattavuuden ja yleisyyden nimissä puhutaan pienelle eliitille merkityksellisistä asioista eliitin tuntemalla ja rakastamalla tavalla. Nämä esitykset kiehtovat katsojiaan, sillä ne saavat meidät kuvittelemaan, että tämä maailma on jaettu ja että mekin kuulumme siihen.
Tässä mielessä perhe- ja lifestylesome kuvitteellisia vertaisia puhutellessaan toistuvasti piilottaa yhteiskunnallisia railoja tavallisuuden ja samuuden verhojen taakse. Someen sotkeutuva perinteinen media puolestaan silaa verhoilun ja valaistuksen niin, että kysymys siitä, onko lapsella polkupyörää, katoaa tehokkaasti kuvasta.
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tutkija ja työskentelee tällä hetkellä populaarifeminismin muotoja tutkivassa POPFEM-hankkeessa Tampereen yliopistossa.
