Sana ”jäte” viittaa suomen kielessä ”jätettyyn” – siihen, mikä on jäänyt taakse, unohdettu tai hylätty. Jäte on kuitenkin ollut aina osa ihmisten elämää ja toimintaa.
”Mikään ei ole olemuksellisesti, luonnostaan tai automaattisesti jätettä. Kuitenkin periaatteessa mistä tahansa voi tulla ja oikeastaan tuleekin jätettä ajan kanssa. Arvottomuuden takia jäte nähdään asiana, josta olemme erillisiä ja josta haluamme päästä eroon”, sanoo jätetutkija Olli Pyyhtinen.
Pyyhtinen on Tampereen yliopiston professori. Hän johtaa tällä hetkellä kahta monivuotista tutkimushanketta, jotka tutkivat jätevirtoja. Näissä hankkeissa tarkastellaan muun muassa ihmisten jätesuhdetta ja jätteen vaikutuksia yhteiskuntaan.
Ihmisten suhde jätteeseen on muuttunut. ”Aiemmin jäte oli vain jotain, mikä haluttiin laittaa syrjään pois mielestä ja silmistä. Kiertotalouden myötä on syntynyt ajatus siitä, että jäte voi olla resurssi, joka halutaan saada hyötykäyttöön ja käännettyä arvoksi ja taloudelliseksi voitoksi”, Pyyhtinen sanoo.
Kiertotalousmalliin liittyy monia hyötyjä: samoja luonnonvaroja voidaan käyttää useaan kertaan ja uudet jätteenkäsittelyn menetelmät voivat luoda uusia työpaikkoja. Ihmisten jätesuhteeseen on vaikuttanut sekin, että kiertotalouden myötä jäte on enemmän läsnä ihmisten keskuudessa: paikoissa, joissa sitä voidaan hyödyntää. Esimerkiksi jätteenpolttolaitoksilla sekajätettä polttamalla saadaan aikaan lämpöä ja energiaa. Kansalaisia on alettu kehottaa kierrättämään ja siten osallistumaan kiertotalouteen. Vuosituhannen alusta kaatopaikkojen määrä onkin laskenut Suomessa yli kahdesta tuhannesta muutamaan kymmeneen.
Valtaosa taloudesta on edelleen lineaarisen mallin mukaista taloutta, jossa resursseista valmistetaan tuote, joka käytetään ja lopulta heitetään pois.
Pyyhtisen mukaan kiertotalousmalliin liittyy kuitenkin eräs paradoksi: Suomi kuuluu kiertotalouden edelläkävijämaihin mutta on myös EU-maista jätteentuottajien kärjessä. Ihmiset ovat valistuneempia esimerkiksi ekologisista kysymyksistä ja kierrättävät aktiivisemmin, mutta sen sijaan jätemäärät jatkavat kasvuaan.
”Mitä tahansa teemme, kuten kierrätämme ja koitamme saada jätettä uusiokäyttöön, syntyy aina ylijäämää, jota ei saada muutettua resurssiksi.”
Esimerkiksi vain osa jätteenpolton seurauksena syntyneestä tuhkasta voidaan hyötykäyttää.
“Prosessissa syntyy sekä niin sanottua pohjatuhkaa ja -kuonaa että lentotuhkaa. Siinä missä pohjatuhkasta pystytään erottelemaan arvometallit ja pohjakuonaa ja -tuhkaa pystytään käyttämään esimerkiksi maarakentamisessa ja betoniteollisuudessa, lentotuhka luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi.”
Osa tuhkasta jää hyödyntämättä esimerkiksi siksi, että se sisältää vaarallisia aineita. Menetelmiä sen hyödyntämiseksi ei ole toistaiseksi olemassa.
Nyky-yhteiskunta on jäteyhteiskunta
Pyyhtinen toteaa, että ennen teollista massatuotantoa ja kuluttamisen aikaa yhteiskunta oli kestävämpi ekosysteemi. Tavaroita ei heitetty pois nykyisessä määrin, vaan niitä korjattiin ja käytettiin pidempään.
Tänä päivänä jätevirrat ovat globaaleja. Kun jätteemme viedään pois katseidemme ulottuvilta, oma elinympäristömme säilyy puhtaana. Esimerkiksi vaateteollisuus lähettää käytettyjä tai myymättä jääneitä vaatteita matalamman tulotason maihin. Pyyhtinen nostaa esiin sen, että Chilessä Atacaman autiomaassa oleva vaatevuori on niin suuri, että se näkyy avaruuteen saakka.
”Suomessa jätehuollon infrastruktuuri mahdollistaa sen, että kansalaisen ei tarvitse huolehtia jätteestä muuten kuin viemällä se jäteastiaan. Esimerkiksi joissain köyhissä maissa ihmisiä jopa elää kaatopaikoilla ja saa elantonsa jätteen lajittelusta. Heille jäte on jatkuvasti välittömästi läsnä.”
Pyyhtinen toteaa, että jäte aiheuttaa esimerkiksi terveydellisiä haittoja niissä maissa, joihin jätettä viedään, ja joissa ei ole tarvittavia resursseja sen käsittelemiseksi. Kiertotalous ei ole ratkaisu ekologisiin ongelmiin myöskään siksi, että kiertotaloutta on Pyyhtisen mukaan globaalilla tasolla vain pieni määrä, vain 7,2 prosenttia maailman taloudesta, ja osuus on ollut viime vuosina laskussa.
”Luku on shokeeraava. Valtaosa taloudesta on edelleen lineaarisen mallin mukaista taloutta, jossa resursseista valmistetaan tuote, joka käytetään ja lopulta heitetään pois.”
Jäte tuotava poliittiseen keskusteluun
Ihmisten jätesuhde on siis muuttunut osaltaan siksi, että jätteen potentiaali resurssina ymmärretään. Silti jäte herättää Pyyhtisen mukaan ihmisissä monenlaisia tunteita.
Koska jäte nähdään kuvottavana ja ällöttävänä, se on tyypillisesti pyritty saamaan pois ihmisten silmistä. Emme halua nähdä jätettä ”jätteenä”, joka aiheuttaa haittaa, vaan vain sen, miten jäte toimii resurssina.
”Jäte herättää myös huolta. Jäte muistuttaa siitä, että elämäntapamme on ekologisesti kestämätöntä. Esimerkiksi muovi ei häviä tai maadu mihinkään, vaan jauhaantuu pienemmiksi hiukkasiksi, mikromuoveiksi tai muovin nanopartikkeleiksi. Muovit voivat olla olemassa sata tai kaksisataa vuotta tai kauemminkin. Esimerkiksi tämä tekee nyky-yhteiskunnasta jäteyhteiskunnan.”
Pyyhtisen mukaan esimerkiksi kierrättäminen voi tuottaa yksilölle hyvänolontunnetta, kun tämä kokee tekevänsä oikein ympäristön kannalta. Osa kansalaisista tunnistaakin jo hyvin vastuunsa jätehallinnassa (kierrättämisen suhteen). Pyyhtisen mukaan ihmiset eivät tutkitusti heitä asioita pois vailla tunnontuskia.
”Ruokahävikkiä voi syntyä esimerkiksi tilanteessa, jossa joku valmistaa perheelleen aterian, josta jää yli ja lopulta ruoantähteet homehtuvat Tupperware-purkeissa. Syyt ruokahävikin syntyyn ovat siis käytännönläheisiä ja arkisia.”
Samaan aikaan osa ihmisistä suhtautuu vaikkapa juuri kierrättämiseen välinpitämättömästi.
”Sekajätteessä, joka päätyy jätteenpolttolaitokselle, on mukana 30–40 prosenttia biojätettä. Esimerkiksi tällä tavalla samaan aikaan kun jäte kääntyy arvoksi ja kiertää taloudessa, jäte myös estää ja häiritsee tätä samaa kiertoa.”
Siihen, miksi ihmiset eivät kierrätä, on vaikeaa saada selvyyttä. Pyyhtisen mukaan esimerkiksi erilaisiin aihetta käsitteleviin tutkimuksiin osallistuu nimenomaan sellaisia henkilöitä, jotka pitävät kierrättämistä ja ekologisuutta tärkeinä asioina. Niitä henkilöitä, joille aiheet eivät ole merkityksellisiä, on vaikeaa saada ottamaan osaa tutkimuksiin.
Pyyhtisen mukaan ihmiset eivät tutkitusti heitä asioita pois vailla tunnontuskia
Toisaalta myös asuinpaikalla voi olla vaikutusta siihen, millaisia ongelmia kierrättämiseen liittyy. Esimerkiksi haja-asutusalueilla matkat kierrätyspisteille saattavat olla pitkät ja vaatia vaivannäköä. Olipa kierrättämättömyyden taustalla millaisia syitä tahansa, Pyyhtisen mukaan asiaan voisi olla mahdollista vaikuttaa valistamalla ihmisiä lisää sekä tekemällä poliittisia päätöksiä.
”Tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että lajitteluun ja kierrättämiseen pystytään vaikuttamaan lainsäädännöllä: tiukemmat jätelait luovat tarpeen eri jätelajien erilliskeräysjärjestelmän luomiselle ja siten nostavat myös kierrätysastetta, sillä lajittelu ja kierrätys helpottuvat. Myös niin kierrättämiseen ohjaavien taloudellisten kannustinten kuin kierrättämättä jätttämisestä seuraavien mahdollisten sanktioiden on todettu nostavan kierrätysastetta.”
Lisäksi jäte olisi tuotava osaksi laajempaa poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua.
”Yhteiskunnallista keskustelua on, mutta nykyisellään se helposti jättää näkymättömiin joitain näkökulmia. Nykyinen jätehallinta keskittyy olemassa olevan jätteen käsittelyyn. Olisi tärkeää keskustella siitäkin, miten tavaroita tuotettaisiin ja kulutettaisiin vähemmän.”