Maailman pinta-alasta 12 prosenttia on viljeltyä. Nämä noin 15 miljoonaa neliökilometriä maata sekä ruokkivat ihmiskunnan että sisältävät ratkaisun avaimet ilmastokriisin ja lajikadon selättämiseksi.

Tanskassa, Mosegårdenin maatilan kasvihuoneessa, toukokuun alussa nenään tuoksuu pistelevästi mätänevä merilevä. Sitä levitetään lannoitteeksi tomaatti-istutuksille. Radiosta soi yhdysvaltalaisen midwestern emorock -bändin American footballin kappale.

”Tällainen musa on taas muodissa”, maatilalla vapaaehtoisena työskentelevä Veronika Mallan kommentoi merilevän levityksen lomassa. 

”Minullakin oli nuorena emovaihe”, Tannie Nyboe vastaa ja hymyilee vinosti lippalakin alta. Hän on yksi tilan perustajista ja asuu täällä ympärivuotisesti. 

Merellisen tuoksun lisäksi huomio kiinnittyy tomaattipalstoja kiertäviin ja lampaanvillasta koostuviin mataliin valleihin. 

”Etanat eivät pidä villasta”, Nyboe sanoo.

Mosegården on uudistavaan maanviljelyyn perustuva yhteisömaatila Länsi-Sjellantissa, Regstrupin kunnassa. Se edustaa vaihtoehtoista maanviljelykulttuuria. Ja kulttuurista maanviljelyssä on mitä suurimmissa määrin kysymys. 

Englannin kielen sanojen culture (kulttuuri) ja cultivate (viljellä) alkuperä juontaa samaan latinankieliseen sanaan cultura. Kasvattamista, hoivaamista ja viljelyä tarkoittava sana eriytyi myöhemmin tarkoittamaan myös mielen kasvattamista, tapoja ja käytäntöjä. 

Maatilan kaupallinen toiminta perustuu osuuksiin, joita kuluttaja ostaa suoraan tilalta. Tarkoituksena on luoda luomuviljelyn ympärille yhteisö, jolla on suora asiakassuhde ruuan tuotantoon ja mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä tuotetaan ja miten. 

Uudistava maanviljely taas haastaa nykymaanviljelyn perinteen. Se tarkoittaa muun muassa, että kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita ei haluta käyttää, maata viljellään monilajisella viljelykierrolla ja kasvipeitettä ylläpidetään pelloilla maaperän suojaamiseksi. Toisin kuin tavanomaisessa viljelyssä, jossa kymmenien hehtaarien pellot on omistettu vain yhden kasvin kausiviljelylle, uudistava viljely pyrkii ylläpitämään monipuolista lajikirjoa samalla alueella. 

Lisäksi Måsegårdenin tavoite on tuottaa mahdollisimman vähäpäästöisesti ruokaa ja minimoida raskaiden maanmuokkauskoneiden kuten traktorin käyttö työssä. 

Mutta onko se tehokasta tai taloudellisesti kannattavaa?

”Toki monoviljelyllä ja fossiilisen energian avulla tuotetaan suuria määriä ruokaa halvalla, mutta jos asiaa tarkastelee lähemmin, voi kyseenalaistaa onko tuotanto halpaa saati tehokasta”, Nyboe sanoo.

Tällä hetkellä iso osa vihanneksista ei pääse kauppaa asti, koska ruoka ei täytä kaupan esteettisiä standardeja siitä miltä esimerkiksi myytävän paprikan tulisi näyttää. Nyboen mukaan se mitä he tekevät on tehokasta, koska kaikki ruuaksi kelpaavat kasvit kerätään käyttöön. 

”Meidän viljelyala tuottaa pinta-alaansa nähden hyvän sadon verrattuna tavanomaiseen viljelyyyn. Sadon tekeminen mahdollisimman vähäisellä koneiden käytöllä vaatii enemmän ihmistyövoimaa ja tulot ovat pienet, mutta onko se lopulta kalliimpaa kuin hinta, jonka maksaisimme ilmastokriisistä”, Nyboe kysyy. 

Maaperän parannusta

Mittavista tuista huolimatta maatalouden kasvihuonepäästöt eivät ole vähentyneet. Euroopan unionin yhteistä maatalouspolitiikka käsittelevän raportin mukaan 2014–2020 EU tuki jäsenmaiden maatalouden ympäristötoimia yli 100 miljardilla eurolla. Tästä huolimatta alan päästöt ovat edelleen samalla tasolla kuin 2010-luvulla. 

Päästöjä syntyy erityisesti eläintuotannosta. Se vie pinta-alaltaan kaksinkertaisen määrän maata ruokakasvien viljelyyn verrattuna. Lisäksi suuri osa viljelykasveista menee eläinten rehuksi.

Joutsenossa sijaitsevan Tyynelän tilan isäntä Juuso Joona tekee väitöskirjatutkimusta maanviljelyn hiilensidonnasta. Tila harjoittaa uudistavaa viljelyä, jonka lisäksi Joona myös kouluttaa muita maanviljelijöitä asiasta.

”Uudistava viljely on suuntaus ja toimintamalli, joka on kasvanut viime vuosina. Sitä varten ei ole olemassa vielä sertifikaatteja tai tarkkoja kriteerejä. Oma tilani on luomutila. Se sopii hyvin yhteen myös uudistavan viljelyn periaatteen kanssa”, Joona sanoo.

Hänkin vakuuttaa, että kilpailukykyisiä satoja pystytään tuottamaan ilman keinolannoitteita.

”Polttoaineet ovat viljelyssämme edelleen heikoin lenkki. Koneet tarvitsevat polttoainetta”, Joona sanoo.

Vallitseva viljelykulttuuri Suomessa ja vauraissa maissa perustuu tilan ulkopuolisiin viljelypanoksiin: torjunta-aineisiin, fossiiliin polttoaineisiin ja kemiallisiin lannoitteisiin. Joonan mukaan maatalouden tuet perustuvat pinta-alaan eikä esimerkiksi tuotannon edellytysten, kuten maan kasvukunnon, monimuotoisuuden ja hiilivarastojen, lisäämiseen. Näin tuet voivat myös passivoida tuottajia, koska tukien osuus viljelijän tuloista korostuu suhteessa tuotettuun satoon.

Tavanomaisessa maanviljelyssä maaperä tuottaa enemmän hiilidioksidia kuin sitoo. Maan multavuus vähenee ja se sisältää vähemmän eliöitä ja hajottajia. Kun maaperä tiivistyy, tarvitaan sekä raskaampia koneita muokkaamaan sitä multavammaksi että vahvempia lannoitteita. Näin kierre maaperän köyhtymisen, biodiversiteetin ohenemisen ja vesistöjä rehevöittävien lannoitteiden huuhtoutumisesta pelloilta ympäristöön on valmis.

Kasvukauden ulkopuolella voimakkaiden sateiden  ja sulavesien myötä maa-ainesta ja ravinteita huuhtoutuu Itämereen, joka näkyy satelliittikuvissakin Suomen rannikoilla sameana vetenä. 

Utopia savisista käsistä 

Aiemmin Kööpenhamissa asuneella Nyboella on tausta ympäristöaktivismista. Hänestä aktivismi usein typistyy vain ongelmien kritisoimiseksi ja viestinnäksi. Kollektiivina Mosegården halusi löytää tapoja toimia itse kestävän ruuantuotannnon puolesta. 

”En usko, että voimme vain kuluttamalla eettisemmin ja ympäristöystävällisemmin nykyjärjestelmässä muuttaa niitä olosuhteita, joissa ruokaa tuotetaan. Meidän tulee luoda itse malleja, jotka haastavat nykyistä ruuantuotantoa”, Nyboe sanoo. 

Venäjän hyökkäys Ukrainaan voi aiheuttaa globaalin ruokakriisin. Molemmat maat kuuluvat maailman suurimpiin vehnän viejiin. Fossiilisen energian kallistuessa ja globaalien ruuan tuotantoketjujen häiriintyessä hinta on kallistunut merkittävästi. Vaikein tilanne on köyhillä talouksilla, jotka ovat riippuvaisia ruuan tuonnista ja joilla ei ole rahaa ja resursseja suojautua ilmastokriisin tai sotien aiheuttamilta vaikutuksilta omaan ruuantuotantoonsa. 

Mosegårdenin filosofia nojaa kaupungin ja maaseudun yhteyden palauttamiseen. Viikoittaiseen vihannespussiin vaikuttavat luonnon lait. Jos on kuivaa tai sato epäonnistuu, vihannekset jäävät pienemmiksi tai jokin ruokalaji jää puuttumaan. Vastavuoroisesti taas jos sato onnistuu hyvin, on ruokaakin enemmän jaettavaksi. 

Näin tuotannon riskit jakamalla tuottaja ja kuluttajat sitoutuvat toisiinsa tavalla, joka ylittää tavanomaisen kuluttaja-asiakassuhteen. Näin ilmastonmuutoksen vaikutukset ja ympäristön muutokset ovat kaikkien yhteinen asia. 

Mosegårdenin tilan ympärillä kukkivat rapsipellot lainehtivat keltaisena merenä tilaa ympäröivällä seudulla. Ne ovat kaunis ja vaikuttava näky sinistä taivasta vasten, mutta nyt elinvoimaiselta näyttäviin peltohehtaareihin kiteytyy Nyboen mukaan yksi nykyviljelyn ongelma.

”Kukkivat rapsipellot saavat mehiläiset hakeutumaan tänne. Kun kukinto loppuu, koko alueelta ei löydy mitään muita kukkivia kasveja, joten mehiläisyhdyskunnilta loppuu ruoka kuin seinään ja ne kuolevat. Juuri tämä on laajoissa, yksilajisissa viljelyksissä pielessä, ne eivät voi ylläpitää monimuotoista elämää”, Nyboe sanoo.

Luonnossa eri kasvit kasvavat ja kukkivat kasvukauden eri aikoina. Näin mehiläisillekin riittää ravintoa keväästä syksyyn. Eikä kyse ole vain hyönteisistä, vaan koko biodiversiteetin kirjosta. Hyönteisiä syövät päästäiset ja peltohiiret, niillä taas elävät petolinnut.

Pitäisikö kaikkien sitten olla pelloilla kädet savessa kiskomassa juureksia aamusta iltaan, jotta meillä ylipäänsä olisi jotain syötävää? 

Sellainen hyhmäisessä mudassa piehtarointi henkensä pitimiksi olisi monelle Pontus Purokurun Avaruushomoluksuskommunismia odottavalle järkytys eikä tavoiteltava tila. 

”Isoin haaste ilmastokriisin kohtaamisessa on se, että voimme kuvitella vain sen, mitä menetämme, emme sitä, mitä voimme saada tilalle. En usko, että useimmat vastustavat ympäristötoimia, koska haluavat kerran vuodessa uuden nahkatakin tai syödä päivittäin lihaa, vaan siksi, että ihmiset pelkäävät tulevaa. Siksi meidän on tärkeää näyttää konkreettisesti, että tällainenkin ruuantuotanto on mahdollista”, Nyboe sanoo. 

Joonan mukaan pääomavaltainen maatalous on ollut hidas muuttumaan. Kun tuotannon aloittamista varten on tehty suuria investointeja ei siitä hevillä luovuta tai haluta muuttaa. 

”Uudistavaa viljelyä voidaan soveltaa kaikenlaisille tiloille. Siihen siirtymisessä on enemmän kyse vain ajattelutavan muutoksesta ja osaamisen kehittämisestä”, Joona sanoo. “Usein kysytään, mitä siirtyminen uudistavaan viljelyyn maksaa. Oikeampi kysymys on, mitä maksaa olla siirtymättä.”