Ruotsalainen feministinen sarjakuva on oma genrensä, jossa yhteiskunnallisiin kysymyksiin otetaan kantaa pelkistetyillä kuvilla ja piikikäällä, asiat päälaelleen kääntävällä suorasukaisen räävittömällä huumorilla. Nanna Johanssonin Vitsaa säästämättä (Sammakko 2021) on tämän genren tyylipuhdas edustaja kollaasikuvallista kanttaan myöten.
Johansson on parhaimmillaan kiteyttäessään yhteen kuvaan jonkin moniulotteisen ilmiön. Pidemmissäkin tarinoissa riittää itseään kyseenalaistavia käänteitä, mutta ei lopulta niin erityisen uusia huomioita. Kokoelmassa onkin enemmän yhden sivun pilakuvia kuin sarjakuvia.
Huumorin kohteena ovat feminististen vakioaiheiden kuten kauneusihanteiden, mediakritiikin ja sukupuoliroolien lisäksi esimerkiksi ruokaan, nörtteilyyn tai pääkaupunkilaisiin liittyvät alakulttuuri-ilmiöt, joita pitää jossain määrin tuntea, jotta vitsi aukeaa.
Moni kuva ja sarjakuva perustunee arkisiin kokemuksiin. Kun joku asia on ottanut päähän, siitä on tehty sarjakuva, jossa ärsyttävyys on väännetty rautalangasta tai liioiteltu absurdiuteen asti. Moni kuva ällöttää enenmmän kuin hauskuuttaa, mikä lienee niiden tarkoituskin.
Monet jutut on julkaistu somessa ennen kirjaan päätymistään. Paremmin ne toiminevatkin yksittäisinä arjen piristäjinä tai ärsyttäjinä muun elämän välissä kuin kokoelmana kerralla luettuna.
Nanna Johansson: Vitsaa säästämättä
suom. Kreeta Lahtinen
Sammakko 2021, 132 s.