Toni Tuunainen oli neljävuotias muuttaessaan äitinsä kanssa 1970-luvun lopulla Rovaniemeltä Ruotsiin. Vanhempien avioero ja äidinisän kuolema vauhdittivat äidin päätöstä aloittaa uusi elämä Ruotsista.

Monien muiden suomalaissiirtolaisten tavoin perhe asettui asumaan lähiöön. Norsborg Tukholman eteläpuolella oli silloin uusi ja lapsiperheiden kansoittama.

Tuunainen ajautui jo varhain tekemään rötöksiä. Näpistysten jälkeen tulivat murrot ja ryöstöt. Päihteitä, väkivaltaa, alituista stressiä, henkistä ja fyysistä pahoinvointia – siitä oli glooria kaukana.

Ystäviä kuoli viereltä, niin myös sillä kuuluisalla ”viimeisellä keikalla”, jonka turvin Tuunainen suunnitteli uutta rikoksetonta elämää ulkomailla. Vuonna 2003 arvokuljetusryöstö Bräkne-Hobyssa meni mönkään, mutta Tuunainen rikoskumppaneineen pääsi vielä pakenemaan – yhtä vaille. Hotelliaamiaisella Tukholmassa odotti kuitenkin yllätys: molempien miesten kasvot olivat Aftonbladet-lehden kannessa.

Tuunainen ilmiantoi itsensä ja sai viiden ja puolen vuoden tuomion. Vapautumisen jälkeenkään uusi elämä ei alkanut aivan muitta mutkitta. Harvoin alkaa.

”Raskasta katsoa, kun systeemi ei toimi”

Tuunainen asuu yhä Tukholman eteläpuolella, Södertäljessä. Nykyisin hän toimii asiakasvalmentajana sekä luennoi vankiloissa ja oppilaitoksissa. On toiminut jo viisi vuotta.

”Valmennan niitä, jotka jättävät jengielämän ja rikolliset verkostot sekä teen ennaltaehkäisevää työtä nuorten parissa, jotka ovat lähtemässä sille tielle.”

Tuunaisella on oma yritys, jolta monet erilaiset tahot tilaavat konsultointia.

”Menen sinne, missä kulloinkin eniten tarvitaan.”

Parhaillaan hän opiskelee myös sosiaalipedagogiikkaa.

”Halusin akateemisen tutkinnon, etten ole pelkkä kokemusasiantuntija.”

Tuunainen sanoo, että kuntien into ennaltaehkäisevään työhön vaihtelee huomattavasti.

”Jossain ajatellaan, että sen kun lopettavat rikosten teon ja menevät töihin. Mutta ei se niin toimi.”

Jos rikollista elämää elää kauan, tarvitsee paljon tukea tavanomaiseen elämään lähtien siitä, miten arkisia asioita hoidetaan.

”Identiteetin ja ajatusmaailman muuttaminen tai uusien sosiaalisten taitojen oppiminenkaan eivät käy käden käänteessä. Suurimmalla osalla on myös päihdeongelmia, traumoja ja ehkä joku adhd- tai muu diagnoosi.”

”Identiteetin ja ajatusmaailman muuttaminen tai uusien sosiaalisten taitojen oppiminenkaan eivät käy käden käänteessä.”

Tuunaisen näkemyksen mukaan ennaltaehkäisevän työn esteenä on usein silkka byrokratia, koneiston hitaus. Joskus taas kommunikaatio eri viranomaisten välillä ei toimi.

”Paljon puhutaan, mutta mitään ei välttämättä tapahdu. Välillä on raskasta katsoa, kun systeemi ei toimi. On niin paljon nuoria ja vanhempiakin, jotka haluavat ja tarvitsevat apua.”

Hän kertoo auttaneensa paljon myös pro bono, mutta johonkin raja pitää vetää.

”Vaikeaa tätä on kokonaan ilmaiseksikaan tehdä. Eikä tämä työ ole sellaista, että lopetat kello viisi, vaan se on mukana koko ajan.”

Ennaltaehkäisy säästää valtavasti rahaa

”Viime aikojen ammuskelut ovat vähän herättäneet ihmiset ymmärtämään, että rikollisten auttaminen on myös yhteiskunnan voitto. Ennaltaehkäisevä työ on siinä mielessä vaikuttavinta.”

”Rikoksilla on aina myös uhrinsa, mutta moni ymmärtää paremmin lukuja. Ruotsissa on laskettu, että yksi ei-tappavakin ammuskelu maksaa 7,5 miljoonaa euroa poliisioperaatioineen, viranomaisineen ja sairastamisineen.”

”Ruotsissa on 400 ammuskelua vuodessa, joista noin 40 johtaa kuolemaan. Melkein joka viikko joku ammutaan kuoliaaksi. Se tekee kolme miljardia euroa vuodessa, ja sekin on alakanttiin. Puhumattakaan siitä, mitä vain yhden henkilön 15 vuoden rikollinen ura maksaa yhteiskunnalle.”

”Suurin osa syrjäytyneistä on toisen polven maahanmuuttajia. Melkein kaikki ovat syntyneet Ruotsissa.”

Tuunaisen mukaan riski ajautua rikollisuuteen kasvaa tietyillä alueilla.

”Ruotsin politiikka on kehittänyt nämä alueet, joilla ihmiset voivat huonosti. Kotona on vaikeaa, koulussa ei tule onnistumisen kokemuksia, ei ole mitään järkevää vapaa-ajan tekemistä. Tietenkin alkaa tuntua siltä, ettet kuulu yhteiskuntaan, kun ei ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. Olen nähnyt 14 ihmisen asuvan kaksiossa, jossa on verhot lakanoina.”

Köyhyys, pahoinvointi ja terveysongelmat, Tuunainen luettelee syitä, jotka ovat altistaneet niin historiallisesti kuin johtavat tämän päivän Ruotsissakin rikollisuuteen.

”Sitten ollaan lähiöiden kaduilla ja katsotaan jotain menestyvää rikollista, jolla on hienot autot, korut ja kellot. Heistä tulee esikuvia näille nuorille. Nuoret ajattelevat, että okei, tohon mä ehkä pystyn.”

Tuunaisen mukaan lähiöissä rikolliset rekrytoivat nuoria aktiivisesti näiden pienempien tuomioiden vuoksi.

”Vanhemmat tekijät tarjoavat ehkä hampurilaisen, antavat pikkurahoja ja taputtelevat olkapäälle. Nuoret saavat sitä, mitä ovat etsineetkin: mukamas kunnioitusta ja sen, että voivat itse tienata rahaa.

Tuunainen kuvailee, miten lomilta kouluun palaavista nuorista osa kertoo käyneensä ulkomailla ja laskettelemassa tuntureilla, kun samaan aikaan osa ei ole tehnyt mitään. Luokkaerot näkyvät luokkahuoneissa.

”Kaikki haluavat hyvää elämää, hyvin harva siinä vain rikollisena onnistuu, taloudellisesti tai muutenkaan. On harhaluulo, että onnistuminenkaan tekisi onnelliseksi. Eivät ne onnistuneetkaan elä rentoa ja leppoisaa elämää ja nauti siitä, kuten ehkä joskus luulivat. Vihollisia on joka nurkan takana.”

”Jokainen aikuinen pystyy hyväksymään lapsen”

Mitä asialle sitten pitäisi tehdä?

Tuunaisen mukaan rikollisuuden ennaltaehkäisy on koko yhteiskunnan asia ja lähtee siitä, miten lapsi kohdataan.

Tuunaisen mukaan rikollisuuden ennaltaehkäisy on koko yhteiskunnan asia ja lähtee siitä, miten lapsi kohdataan.

”Kaikilla aikuisilla, jotka tapaavat lapsia, hammaslääkäristä opettajaan, kaikilla on jonkinlainen vaikutus. Jokainen aikuinen pystyy hyväksymään lapsen.”

”Maahanmuuttajien integroitumista pitää tukea, ettei vain jätetä tukien varaan ja syrjäytymään. Pitää avata tie yhteiskuntaan, opettaa kieltä, kouluttaa, kertoa perinteistä ja kulttuurista.”

Tuunaisen mukaan kaikki vaarallisilta alueilta tulleet vanhemmat eivät ymmärrä, että ruotsalaisessakin yhteiskunnassa on riskejä.

”Ajatellaan, että täällä on turvallista. Ja jos vanhemmat eivät osaa kieltä, he ovat lastensa varassa.”

”Kouluihin tarvitaan enemmän pedagogeja opettajien tueksi. Jotain tukea sieltä puuttuu, kun niin moni epäonnistuu. Ainakin koulu on hirveän teoreettinen käytännöllisemmille oppilaille, heille pitäisi olla oppipoikapaikkoja. Työhön oppii tekemällä.”

Ongelmat ovat sosiaalipoliittisia, unelmat jaettuja

Oman ajautumisensa rikollisuuteen Tuunainen näkee monen tekijän summana.

”Kaikki se ympäristö ja tausta vaikutti. Siellä oli aika paljon muitakin suomalaisia ja monella meistä oli rikkonainen perhe ja turvatonta kotona”, Tuunainen kertoo.

Tukholman alueelle rakennettiin 1970-luvun lopulla paljon niin sanottuja ABC-alueita. Ajatuksena oli, että työpaikat, asuminen ja palvelut ovat kaikki samalla alueella.

”Ostarit ja lääkärit, siihen aikaan se oli hienoa. Monet muuttivat keskustastakin niihin, sillä keskustan vanhoissa rakennuksissa oli monissa vielä ulkovessat sisäpihoilla.”

Ruotsin lähiöihin virtasi työvoimaa eri puolilta maailmaa.

”Meitä siirtolaisia oli suomalaisia, syyrialaisia, turkkilaisia, kreikkalaisia, eteläamerikkalaisia, afrikkalaisia, ihmisiä entisen Jugoslavian alueelta… Norsborgissa asui monenlaista väkeä.”

Tuunaisen mukaan eri puolilta muuttaneet ihmiset pysyttelivät siihen aikaan pitkälti omissa porukoissaan.

”Ei ollut samanlaista kuin tänään, että ollaan kavereita yli taustojen ja rajojen. Varsinkin me suomalaiset eristyimme omaksi ryhmäksemme, kun kävimme suomalaisen peruskoulun.”

”Muut maahanmuuttajat sanoivat meille, että tehän olette samaa porukkaa ruotsalaisten kanssa, samannäköisiäkin. Mutta me emme oppineet kieltä koulussakaan emmekä tutustuneet ruotsalaisiin. Me oltiin toista luokkaa, finnjäveleitä.”

”Kävin suomalaista tarhaakin, pieni bussi haki meidät parkkipaikalta ja ajoi naapurilähiöön, kun vanhemmat menivät töihin. Ja he menivät töihin usein seuraavana päivänä, kun raja oli ylitetty.”

Oli paljon unelmia, mutta myös paljon ongelmia.

”Väkivaltaa, päihteitä ja mielenterveysongelmia. Tavallaan se, että meille oli parempaa palvelua, suomalainen peruskoulu, lisäsi sekä syrjäytymistä että kitkaa muihin maahanmuuttajaryhmiin.”

”Se oli raskasta aikaa. Aina, kun olin lomailemassa mummon luona Rovaniemellä, halusin jäädä sinne. Kotona oli paljon hankaluuksia ja väkivaltaa.”

Varmasti osa ongelmista juonsi juurettomuudesta. Tuunainen kokee yhä vahvasti olevansa suomalainen Ruotsissa – mutta ruotsalainen käydessään Suomessa. Hän haluaa korostaa kuvailemiensa ongelmien sosiaalipoliittista luonnetta, ei antaa vakavaa aihetta rasistien käsiin.

”Olen viettänyt niin paljon aikaa erilaisten ihmisten kanssa, että sanoisin, että vähän kun pintaa raaputtaa, niin aika samanlaisia olemme kaikki. Kaikki ihmiset haluavat elää turvallista ja hyvää elämää. Ennakkoluulot vain rajoittavat ja kehittävät monille pelkoa.”