Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
71. Cannesin festivaali on alkanut hieman laimeasti. Iranilaisohjaaja Asghar Farhadi käynnisti festivaalin laimeasti vastaanotetulla elokuvallaan Everybody Knows.
Iranilaisohjaaja on hieman yllättäen tehnyt elokuvan espanjaksi tähtinään Penelope Cruz ja Javier Bardem. Kielimuuri näkyy lopputuloksessa epätasaisena näyttelemisenä. Tuntuu, että osassa kohtauksia tunnelataus toimii, mutta välillä eletään kliseiden rajoilla.
Cruzin hahmon tytär kidnapataan, mistä seuraa monimutkainen ja kiinnostavasti alkava juonikuvio, mutta kaikki etenee niin verkkaisesti, että osa käänteistä valkenee tuskallisen myöhään henkilöhahmoille. Tuntuu, ettei Farhadi ei ole oikein päättänyt onko tarkoitus ollut tehdä kevyempi juonivetoinen elokuva vai draama ja lopputulos on jotain siltä väliltä.
Kaikesta huolimatta Everybody Knows ei ole mitenkään erityisen huono elokuva ja se saa Suomessa elokuvateatterilevityksen. Farhadin aiempien töiden fanien kannattaa tosin madaltaa odotuksia.
Un certain regard -sarjan avajaiselokuva oli Sergei Loznitsan Itä-Ukrainaan sijoittuva Donbass. Informaatiosodalle irvailevan satiirin tai sketsikokoelman kautta piirtyy sekalainen kuva maasta, jossa kaikki on päälaellaan ja missään ei tunnu olevan tolkkua. Loznitsa kärjistää toki tarkoituksella ja tilanteet ovat niin irvokkaita, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Sävy on tosin niin ikävä, että tilanteet vetävät väkisinkin vakavaksi.
Kohtauksiin sisältyy suhteellisen runsaasti väkivaltaa. Loznitsa on onnistunut näyttämään väkivallan mielettömyyden ja etenkin loppua kohden iskujen mielivaltaisuus vain lisääntyy. En tiedä voiko Donbassista pitää koko aikaa, mutta sitä katsoessa pääsee keskelle sellaista hulluutta, joka vastaa mielikuvaa sodasta.
Loznitsan kaheli teos tullee saamaan jonkun palkinnon, mutta lähes kaksi tuntia kestävästä elokuvasta olisi voinut ottaa jonkun jakson ehkä pois.
