Kasvisruokatapahtumat valtaavat maailmaa kovaa vauhtia. Eläinoikeusliike on löytänyt jälleen uuden toimintatavan.
Teksti Suvi Auvinen Kuva Ninni Kairisalo
Satojen ihmisten jono kiemurtelee puistossa Oslon keskustassa. Kevyestä sateesta huolimatta ihmisiä on saapunut jo tuntia ennen porttien avautumista odottamaan pääsyä Oslo Vegetarfestivaleille. Yli 80 näytteilleasettajaa valmistaa ruokaa, maistattaa uutuuksia, jakaa esitteitä ja kertoo omasta agendastaan kahden päivän ajan noin 6 000 kävijälle. Kaikki tapahtumassa on vegaanista.
Vastaavia tapahtumia on syntynyt muutamien vuosien aikana ympäri Eurooppaa. Britannian vanhin tällainen tapahtuma on VegFest UK, joka sai alkunsa vuonna 2003. Suurin osa tapahtumista on kuitenkin syntynyt vuoden 2010 jälkeen, merkittävä osa viimeisten viiden vuoden aikana. Suomessa tietä on näyttänyt Tampereen Vegfest, joka on järjestetty neljä kertaa vuodesta 2008.
Vaikka vegebuumin on huomannut moni toimija myös markkinointi- ja elintarvikepuolella, ovat erilaiset vegefestarit kuitenkin pääasiassa eläinoikeustoimijoiden alulle panemia tapahtumia. Alueellisia eroja on paljon, kaikki tapahtumat painottavat ruokaa. Yritykset esittelevät tuotteitaan, pitävät yllä hyvää meininkiä ja yrittävät kilvan keksiä, mitä yleisö seuraavaksi haluaa.
Eurooppalainen eläinoikeusliike on alkujaan varsin radikaali. Kuten niin monessa 1990- ja 2000-luvun alun yhteiskunnallisessa liikkeessä, myös eläinoikeusliikkeessä on ollut vahvan antikapitalistinen ja kulutuskriittinen siipi. Onko kaikki arvot myyty, kun yritysten kanssa on lähdetty yhteistyöhön?
”Meidän täytyy koko ajan keksiä uusia, tehokkaampia tapoja toimia”, kertoo Norjassa turkistarhojen salakuvauksiin osallistunut Aksel (nimi muutettu). ”Eri ihmisiin toimivat erilaiset asiat. Salakuvauskampanjat ovat näyttäneet niin turkistarhauksen kuin muunkin eläinten tehotuotannon raa’an todellisuuden, mutta rajuista kuvista on myös liian helppo katsoa pois. Jos haluamme tavoittaa mahdollisimman paljon ihmisiä, meidän täytyy myös turvautua erilaisiin toimintatapoihin.”
Aksel näkee yhteistyön yritysten kanssa hyvänä asiana.
”On paljon helpompi tulla maistelemaan hyvää ruokaa kuin katsoa meidän ottamiamme kuvia. Mitä parempia vegaanisia tuotteita on markkinoilla, sitä helpompi ihmisten on korvata vanhat eläinperäiset ruoat kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla. Eläinoikeustoimijoilla ei ole mahdollisuuksia kehittää ja tuottaa sellaisia, ja on hyvä, että yritykset tekevät sen meidän puolestamme. Kaikki pelaa lopulta samaan pussiin: vähemmän eläimiä kuolee, sama se, johtuuko se kuvista vai hyvästä jäätelöstä.”
Oslo Vegetarfestivalia on järjestetty kahdeksan vuoden ajan, ja tapahtuman koko on kasvanut jatkuvasti.
Tapahtumassa vapaaehtoistyössä olevan Astridin mukaan Norja on jostain syystä muita Pohjoismaita ainakin pari vuotta jäljessä veganismin yleistymisessä.
”Täälläkin on yhä enemmän ihmisiä, jotka alkavat miettiä, pitäisikö vaikka lihansyöntiä vähentää. Kaupoissa on kuitenkin vielä huono tarjonta. En ole itsekään vegaani, mutta halusin tulla festivaaleille vapaaehtoistöihin, jotta voisin oppia aiheesta lisää ja tutustua samalla lailla ajatteleviin ihmisiin.”
Toinen tapahtuman järjestäjistä, Synne Hewitt, kertoo tapahtuman kasvun olleen yllätys. ”Kun lähdimme kahdeksan vuotta sitten rakentamaan tätä, kaikki oli paljon pienempää. Vahva tee se itse -meininki määritti toimintaa: nyt Vegetarfestival työllistää kaksi ihmistä täysipäiväisesti puolen vuoden ajan ennen tapahtumaa!”
Oslon festivaaleilla on läsnä useita eläinoikeus-, eläinsuojelu- ja ympäristötoimijoita. Eläinoikeusjärjestö Anima näyttää tapahtumassa virtuaalitodellisuuselokuvaa tuotantoeläinten oloista, Suomessa vastaavaa tekee Oikeutta eläimille. Virtuaalitodellisuuselokuvassa katsoja pääsee omin silmin näkemään ja kuulemaan, miltä tuotantolaitokset tuntuvat. Kokemus on vaikuttava. Animan Hilde Hagelin esittelee videota festivaalikävijöille.
”Ihmiset ovat paljon vastaanottavaisempia tällaisessa tapahtumassa kuin infoteltalla. Tietysti tänne valikoituu ihmisiä, jotka ovat valmiiksi aiheesta kiinnostuneita, mutta uskon, että kun ihmiset ovat päässeet ensin näkemään kasvissyönnin olevan ’ihan normaalia’ ja vaihtoehtojen olevan hyviä, on helpompi myös vastaanottaa tietoa siitä, mitä me teemme tuotantoeläimille.”
Parhaan esimerkin Akselin ja Hagelinin kuvailemasta ilmiöstä näkee Vegetarfestivalin ohjelmistoon kuuluvassa Esther the Wonderpig -puheessa. Kanadalaiset Steve Jenkins ja Derek Walter kertovat osuudessaan tarinan minipossuksi luullun Esther-sian saapumisesta perheeseensä. Yleisö nauraa Estherin murtautuessa jääkaappiin ja huokailee ihastuneena videolle koiranpedissä nukkuvasta possusta. Jenkins ja Walter kertovat kuinka kummalliselta lihansyönti alkoi tuntua possun tultua perheen lemmikiksi. Jenkins ja Walter lopettivat lihansyönnin ja alkoivat miettiä, minne Estherin sisarukset ovat joutuneet.
Tunnin esityksestä käytetään pari minuuttia katsaukseen siitä, mitä tapahtuu niille ei-niin-onnekkaille possuille, kunnes Jenkins ja Walter palaavat kertomaan perustamastaan eläinten turvakodista.
Sekä Esther-possun tarinassa että maailman vegeruokatapahtumissa on sama pohjavire. Ruoan juhlinnan keskellä meillä on synkkä aavistus siitä, mitä tapahtuu tehotuotantolaitosten suljettujen ovien takana.
”On hyvä muistuttaa ihmisiä siitä, mitä tapahtuu. Salakuvaajat näyttävät ihmisille sen, mitä tuottajat eivät millään haluaisi meidän näkevän. Kukaan ei kuitenkaan jaksa olla koko aikaa ihan hajalla. On tosi tärkeää tuoda veganismia ja eläinoikeuksia esiin myös positiivisten, matalan kynnyksen tapahtumien kautta. Vakava ja kurttuotsainen veganismi pelastaa paljon vähemmän eläimiä kuin inklusiivinen ja helposti lähestyttävä hyvän ruoan painottaminen”, Aksel sanoo.
Tulevia tapahtumia:
Vegomässan, Tukholma, 10.6.2017
Vegan summer festival, Berliini, 25.–27.8.2017
Vegfest UK, Lontoo, 22.–23.10.2017
Taimetoidumess, Tallinna, 4.11.2017
Veggie World, Berliini, 11.–12.11.2017
Vegemessut, Helsinki, 24.–25.2.2018
Kirjoittaja on Helsingissä järjestettävien Vegemessujen tuottaja.
