Australian suurimmissa kaupungeissa nähtiin omituinen näky sunnuntaina 16. maaliskuuta. Kymmenettuhannet australialaiset kokoontuivat kaupunkien keskeisiin puistoihin kantaen kylttejä ja bannereita, joissa tuomittiin pääministeri Tony Abbott ja hänen puoli vuotta vallassa ollut konservatiivihallituksensa.

Kyse oli Marssi maaliskuussa -liikkeestä, joka on muutamassa kuukaudessa mobilisoinut sosiaalisen median avulla australialaisia Abbottia ja tämän hallitusta vastaan. Sydneyn Belmore-puistoon kokoontui poliisin arvion mukaan 12 000 marssijaa, Melbournessa puolestaan arvioitiin väkijoukon kooksi 30 000. Yhteensä marsseja oli järjestetty parillekymmenelle paikkakunnalle eri puolilla maata. Virallisten laskujen puuttuessa Sydney Morning Herald lainasi arvioita, joiden mukaan yhteensä tapahtumiin osallistui 112 000 ihmistä.

Nämä ovat australialaisittain kunnioitettavia lukuja, koska täällä maanlaajuiset poliittiset mielenosoitukset ovat lähes yhtä tavallisia kuin lumisade. Jotta poliittisesti passiiviset australialaiset saa kaduille asti marssimaan, täytyy protestin kohteena olla aika häikäilemätön mies.

Sydneyn rautatieaseman viereisessä Belmore-puistossa parveili sunnuntai-iltapäivänä sekalainen joukko, jota ei tuntunut yhdistävän muu kuin inho Abbottia kohtaan. Tusina drag queeneja kannatteli valtavaa sateenkaarilippua, nunnan kyltissä vaadittiin Abbottia jättämään julkinen terveydenhoito rauhaan, eräs perheenisä oli jostain syystä maalannut itsensä tiikeriksi, joukko lukiolaistyttöjä huusi feministisiä iskulauseita ja lauma opettajia buuasi aina kuullessaan Abbottin nimen. Englantilainen muusikko Billy Bragg esitti muutaman kappaleen, ja erinäiset puhujat linjasivat miten syvään rapakkoon Abbott on Australiaa viemässä.

Kuten väkijoukkokin, Abbottille osoitettu valituslista on laaja ja kirjava. Viime syyskuussa Abbottin kansallisliberaali koalitio syrjäytti Kevin Ruddin johtaman työväenpuolueen, joka oli haaskannut vaaleja edeltävät kuukaudet sisäisiin valtataisteluihin.

Oli ehkä enemmän työväenpuolueen tumpeloinnin kuin konservatiivien taitojen ansiota, että Abbott löi Ruddin helposti. Viimeisen puolen vuoden aikana moni Abbottia äänestänyt maltillinen on kuitenkin alkanut epäillä päätöstään.

Abbottin syntilista on kuin Tolstoin romaani varsinkin kun kyseessä on ilmastonmuutos. Itseään ilmastoskeptikoksi kutsuva Abbott on heti valtaan noustuaan yrittänyt kaataa työväenpuolueen säätämän päästöveron, yrittänyt keventää kaivosyhtiöiden verotusta, leikannut satoja työpaikkoja ilmastonmuutokseen keskittyvältä tutkimusinstituutilta, vähentänyt rahoitusta uusiutuvilta energiamuodoilta, siirtänyt ympäristöpäätöksissä valtaa liittovaltiolta osavaltioille ja kieltäytynyt osallistumasta Varsovan ilmastoneuvotteluihin.

Muita kohokohtia on ollut Abbottin kommentit, joiden mukaan Australian tuhoisilla maastopaloilla ja maataloutta tappavalla kuivuudella ei ole mitään yhteyttä ilmastonmuutokseen.

Ehkä suurin symboliarvo australialaisille on kuitenkin Isolla Valliriutalla, maailman suurimmalla korallijärjestelmällä, jonka viereen Abbottin hallitus aikoo rakennuttaa valtavan hiilisataman. Australialaisia raivostuttaa myös raportti, jonka mukaan hallitus on yrittänyt virheellisillä tiedoilla saada Yhdistyneitä kansakuntia muuttamaan Tasmanian metsien maailmanperintöasemaa siten, että suurempi osa niistä voitaisiin antaa metsäteollisuuden käyttöön.

Hiljattain Abbott vielä julisti, että Australiassa on liikaa luonnonpuistoja ja metsäteollisuus on maan puuvarantojen paras suojelija.

Luonnonsuojelijoiden lisäksi Abbott on suututtanut tasa-arvon, pakolaisten oikeuksien ja homoavioliiton puolustajat. Politiikan toimittajat eivät tienneet itkeäkö vai nauraa, kun Abbott syyskuussa nimitti itsensä naisten asioiden ministeriksi. Sama mies kun on julkisesti epäillyt, voivatko naiset koskaan olla tasa-arvoisesti edustettuja yhteiskunnassa, koska hänen mukaansa naisten kyvyt, taidot ja kiinnostuksen kohteet ovat fysiologisista syistä erilaisia kuin miesten. Abbott, jonka hallituksen ministereistä vain yksi on nainen, on myös kysynyt, onko naisten aliedustus politiikassa välttämättä paha asia.

Homoavioliittojen Abbott on sanonut olevan ohimenevä trendi, vaikka mielipidetutkimuksissa 65 prosenttia australialaisista kannattaa homoavioliittoa ja vain 28 prosenttia vastustaa sitä. Pakolaispolitiikassa Abbott taas on jatkanut edeltäjiensä Kevin Ruddin ja Julia Gillardin linjaa ylläpitämällä vaarallisia ja väkivaltaisia pakolaisleirejä naapurivaltioiden maaperällä.

Opetuspolitiikassa Abbott on lisännyt julkista rahoitusta yksityiskouluille, vaikka kuilu julkisten ja yksityiskoulujen välillä on Australiassa yksi OECD-maiden suurimpia. Ulkopolitiikassa hän on puolestaan päässyt otsikoihin analysoimalla Syyrian kriisin osapuolia titteleillä ”hyvikset” ja ”pahikset”.

Jos Marssi maaliskuussa -liikkeeltä kysytään, Abbott ja hänen hallituksensa ovat pahin asia mikä Australiaa on kohdannut pitkään aikaan. Mutta liikkeen keskeisin ongelma on, että sillä ei ole tarjota vaihtoehtoa tilalle.

Liikkeen mukaan maaliskuun marssit ovat symbolinen ele, jonka tarkoitus on näyttää Abbottille, miten tyytymättömiä australialaiset ovat hallituksen toimintaan. Liikkeen edustajat luovuttivat marssien jälkeen hallitukselle epäluottamuslauseen, mutta sillä on Abbottin mandaatin suhteen mitätön merkitys. Mies on demokraattisilla vaaleilla valtaan valittu pääministeri, jonka kautta on vielä 2,5 vuotta jäljellä.

Vaikka jostain syystä Abbott astuisikin alas pääministerin pallilta, mahdollisten seuraajien lista on lohdutonta luettavaa. Työväenpuolueen sisäinen nahistelu on tuoreena äänestäjien mielissä, ja muiden puolueiden riveistä ei ole valovoimaisia johtajia vielä noussut. Tuoreiden Abbottin hallitus on epäsuosituin neljään vuosikymmeneen, mutta työväenpuolue selviytyy gallupeissa lähes yhtä surkeasti.