Euroopan unionin kansalaisaloite on ”yksi Lissabonin sopimuksen keskeinen innovaatio”, totesi europarlamentaarikko Zita Gurmai parlamentin lehdistöosaston järjestämässä toimittajaseminaarissa Brysselissä. Parlamentin tiedotustoimistot ovat aktiivisesti edistäneet toimittajien tietoisuutta kansalaisaloitteesta, viimeksi tämän viikon maanantaina Helsingissä. Tiedotusinto on ymmärrettävää, perusteltiinhan perustuslakia ja Lissabonin sopimusta aikanaan skeptikoille juuri kansalaisaloitteen avulla.

Lissabonin sopimuksen mukaan Euroopan komissio siis joutuu ottamaan huomioon kansalaisaloitteen, jos sen on allekirjoittanut miljoona EU-kansalaista tietyssä määrässä EU-maita. Kansalaisaloitetta koskeva yksityiskohtaisempi lainsäädäntö on nyt tekeillä, ja parlamentti äänestää asiasta joulukuussa. Siihen saakka aloitekampanjoita on turha järjestää.

Seminaareissa toimittajille kerrotaan, että europarlamentaarikot toivovat aloitteesta tulevan helppokäyttöisen. Pääpiirteissään tämä tarkoittaa kolmea keskeistä muutosesitystä komission antamaan ehdotukseen.

Ensinnäkin komissio haluaisi, että allekirjoituksia pitäisi olla kolmasosasta EU-maita, kun taas parlamentin esittelijät olisivat tyytyväisiä jo viidesosaan maista. Lisäksi parlamentti on tyrmäämässä komission ehdotuksen, jonka mukaan allekirjoittajien pitäisi antaa järjestäjille henkilötunnuksensa.

Suurinta kiistaa on kuitenkin käyty siitä, miten komissio esitarkastaa, kuuluuko aloite sen toimivaltaan. Aloitteita voi nimittäin tehdä vain sellaisista aiheista, jotka kuuluvat komissiolle. Jos aihe esimerkiksi kuuluu neuvoston toimivaltaan, ei kansalaisaloitetta voida hyväksyä.

Ongelmana tietysti on, että harva meistä tietää, mikä asia kuuluu kenellekin. Komission ehdotuksen mukaan esitarkastus tehtäisiin 300 000 nimen jälkeen, kun taas parlamentin esittelijöiden mielestä esitarkastus pitäisi poistaa. Se haluaisi seitsemän hengen kansalaistoimikuntien ehdottavan aloitteita, joiden soveltuvuudesta komission pitäisi päättää kahden kuukauden kuluessa ehdotuksen vastaanottamisesta.

Riittääkö tämä kriittiseksi keskusteluksi? Lobbaus- ja läpinäkyvyysaiheita seuraavan Corporate Europe Observatoryn (CEO) mukaan ei.

”Kansalaisaloite on myönteinen kehitys, mutta se voidaan toteuttaa myös katastrofaalisella tavalla”, toteaa haastattelemani CEO:n tutkija Olivier Hoedeman. Hänen kaltaisiaan kriitikoita toimittajaseminaareissa ei ole näkynyt. Hoedemanin mukaan huolenaiheena ei pitäisi olla ainoastaan se, alkavatko kansalaiset käyttää aloiteoikeuttaan, vaan myös se, muodostaako kansalaisaloite uuden lobbausvälineen suuryrityksille.

”Paholainen todellakin asuu yksityiskohdissa”, Hoedeman toteaa. Hän viittaa etenkin Kaliforniassa saatuihin kokemuksiin. California Commission on Campaign Financingin tuottaman tutkimuksen mukaan Kaliforniassa sata vuotta voimassa ollut kansalaisaloite on nykyään lähinnä konsulttiyritysten liiketoimintaa. ”Käytännössä kaikki aloitekampanjat käyttävät asiaan erikoistuneita konsultteja (’ammattimaiset allekirjoitustenkeräysyritykset’), joiden maksetut nimenkerääjät keräävät allekirjoitukset puolestasi keskimäärin yhdestä kolmeen miljoonalla dollarilla”, raportissa kirjoitetaan. Yritykset lupaavat raportin mukaan toteuttaa minkä tahansa aloitteen, ja ”vapaaehtoisesta allekirjoitusten keräämisestä on tullut menneisyyttä”.

”Jos lainsäädännöstä tehdään hyvin raskas, ja jos kriteerit ovat liian korkealla, kansalaisaloitetta voivat käyttää vain ne, joilla on rahaa maksaa allekirjoitusten keräämisestä”, toteaa Hoedeman. Hänen mukaansa sallitun keräysajan on esimerkiksi oltava tarpeeksi pitkä, jotta kansalaiset ehtivät kerätä nimet. Komission ja parlamentin mukaan 12 kuukautta riittäisi.

Hoedemanin mukaan olisi myös säädeltävä tiukasti sitä, miten aloitekampanjat saa rahoittaa. Komission ehdotukseen sisältyy vaatimus rahoituksen läpinäkyvyydestä, mutta Hoedemanin mukaan tämä ei riitä. Tarvitaan myös enimmäismääriä sille, kuinka paljon yksittäinen lahjoittaja saa kampanjalle lahjoittaa, ja tieto rahoittajista on oltava tarpeeksi selvästi esillä. ”Rahoittajien mainitseminen verkkosivuilla ei riitä”, toteaa Hoedeman, joka pohtisi myös teollisuuden antaman rahoituksen kieltämistä. Tavoitteena olisi estää Kalifornian kehitys, jossa vapaaehtoistyöllä toteutettuja aloitteita ei ole nähty sitten vuoden 1982. Kaliforniassa on esimerkkejä myös siitä, että yritykset ovat toteuttaneet vasta-aloitteita kansalaisten käynnistämille aloitteille.

Parlamentti ja komissio eivät kuitenkaan näytä olevan Hoedemanin tapaan huolissaan rahoittajien ja yritysten vallasta. Parlamentin esittelijöiden mukaan riittää, jos tiedot rahoittajista toimitetaan yhdellä EU-kielellä kansalaisaloiterekisteriin. Mitään lahjoituskattoja ei esitetä.

Toisaalta voi hyvinkin olla, että suuryritykset eivät vaivaudu keräämään nimiä. Kansalaisaloitteen myötä kansalaiset ja lobbausryhmät saavat samat oikeudet kuin europarlamentti ja Eurooppa-neuvosto. Tämä ei kuitenkaan ole paljon. Miljoona kerättyä nimeä ei nimittäin velvoita komissiota mihinkään. Sen ei tarvitse tehdä lakialoitetta kansalaisaloitteen pohjalta. Itse asiassa komissionsa mielestä riittäisi, jos se lähettäisi aloitteen järjestäjille kirjeen. Parlamentti on tiukemmalla kannalla: sen mukaan komission pitäisi jopa tavata miljoonan äänen kerääjät.