Kun matkustaa Länsirannalla, ei voi välttyä huomaamasta kukkuloiden huipuille rakennettuja siirtokuntia. Etenkin öisin ne kiinnittävät huomion, koska niiden aitoja reunustavat valonheitinrivistöt loistamassa kirkkaina yössä.

”He rakentavat siirtokuntansa aina meidän kyliämme korkeammalle. He tekevät sen näyttääkseen pitävänsä itseään meitä arvokkaampina”, arveli eräs maanviljelijä, jonka oliivisadonkorjuussa olin apulaisena.

Oliiviöljy on Länsirannan suurin ja tärkein vientituote. Oliivisato vaikuttaa hyvin suuren osan palestiinalaisista elämään, vaikka se ei olisi perheen pääasiallinen toimeentulonlähde: siitä saatavat lisätulot ovat hyvin olennaisia sadalletuhannelle perheelle. Alueen maatalousmaasta oliivilehdot muodostavat lähes puolet.

Israel miehitti nykyisen Länsirannan vuoden 1967 kuuden päivän sodassa. Länsirannalle rakennettiin siirtokuntia, joissa tällä hetkellä elää noin puoli miljoonaa ihmistä. Siirtokuntia Länsirannalla on tällä hetkellä 120. Niiden lisäksi on noin sata epävirallista siirtokuntaa, joista käytetään termiä etuvartio. Niiden koot vaihtelevat: jotkin koostuvat muutamasta perheestä asuntovaunuissa ja teltoissa, toiset ovat kokonaisia kaupunkeja, kuten 45 000 asukkaan Beitar Illit.

Siirtokuntien välillä risteilee vain israelilaisille tarkoitettujen teiden verkosto. Se jakaa Länsirannan pieniin eristettyihin alueisiin, joista on yksi tai muutama portti tai tunneli ulos. Israelin armeija voi sulkea näitä ainoita ulospääsyreittejä varoittamatta tai perustelematta, turvallisuuteen vedoten.

Siirtokuntien laillinen asema on kansainvälisen kiistelyn kohde. YK:n turvallisuusneuvosto on toistuvasti todennut ne kansainvälisen lain vastaisiksi. Israel kiistää tämän, vaikkakin säännöllisesti toteaa joitain kaikista pienimpiä etuvartioita laittomiksi ja jopa häätää niiden asukkaita.

Siirtokunnat rajoittuvat usein palestiinalaisten oliivilehtoihin. Sadonkorjuun aikoihin siirtokuntalaisten väkivaltaiset hyökkäykset kiihtyvät. Tavoitteena on pelotella maanviljelijät luopumaan joistain oliivilehdoista iskujen pelossa: silloin lehto käytännössä siirtyy siirtokuntalaisten käyttöön.

”Kolme vuotta sitten menetimme kukkulan toisella puolella olevat lehdot, nyt ne vievät meiltä kukkulan tämän rinteen, ja kolmen vuoden päästä koko kylän”, oliivinviljelijä Saed kuvasi.

Hyökkäyksiä tapahtui tämänvuotisen satokauden aikana päivittäin. Pahoinpitelyjä oli paljon: hyökkääjät hakkasivat maanviljelijöitä, heidän perheitään, toimittajia ja kansainvälisiä vapaaehtoisia. Usein iskuissa myös vahingoitetaan viljelijöiden omaisuutta, poltetaan oliivipuita tai varastetaan jo poimittua satoa, työkaluja tai eläimiä, kuten aaseja. Kuolemilta onneksi vältyttiin tänä vuonna.

Israelin armeija puuttuu harvoin siirtokuntalaisten iskuihin: joskus sotilaat tulevat apuun, mutta matka aivan vieressä sijaitsevasta tukikohdasta kestää tunteja. Joskus he seuraavat hyökkäyksiä sivusta ja puuttuvat ainoastaan palestiinalaisten yrityksiin puolustautua.

Armeija sopii kyllä viljelijöiden kanssa erityisiä suojelupäiviä, jolloin sotilaat antavat erityistä suojelua vaarallisilla alueilla. Käytännössä palestiinalaiset eivät pääse mailleen, ellei päivää ole sovittu suojelupäiväksi. Päiviä saa vain muutaman vuodessa, joten ne riittävät korkeintaan oliivien poimintaan. Sadot jäävät pieniksi, kun viljelijät eivät voi kastella tai hoitaa puitaan.

Jännitteet siirtokuntalaisten ja muun Israelin yhteiskunnan välillä ovat kiristyneet tänä vuonna aiempaa enemmän. Monet israelilaiset eivät ymmärrä miksi heidän valtionsa tukee syvällä miehitetyllä alueella asuvia ihmisiä taloudellisesti ja joutuu pitämään suuria määriä sotilaita suojelemassa kaukaisimpia siirtokuntia, joiden asukasmäärät voivat olla muutamia perheitä. Näiden paineiden vuoksi armeija on häätänyt joitain uusia siirtokuntien etuvartioita

Se raivostuttaa siirtokuntalaisia. Niinpä tänä vuonna sadonkorjuun aikaan heidän nähtiin usein iskevän armeijaa vastaan. Armeijalla on toistaiseksi ollut hyvin korkea kynnys todella puuttua näihin hyökkäyksiin, mutta kynnys saattaa pian ylittyä. Konflikti Israelin radikaalin uskonnollisen oikeiston ja armeijan välillä saattaa kärjistyä hetkenä minä hyvänsä.

Olen itse Länsirannalla kansainvälisenä vapaaehtoisena. Sadonkorjuuaikaan meitä oli paljon: me tarkkailimme tilannetta ja autoimme oliivien keräämisessä. Läsnäolomme vähensi siirtokuntalaisten tekemien hyökkäysten todennäköisyyttä, sai sotilaat puuttumaan niihin ja nosti sotilaiden kynnystä häiritä maanviljelijöitä julistamalla suljettuja sotilasalueita heidän oliivilehtoihinsa. Usein näimme siirtokuntalaisten laskeutuvan kylistään oliivilehtoihin ja kääntyvän samantien takaisin, kun he huomasivat ulkomaalaiset.

Mukana oli myös israelilaisia rauhanjärjestöjä ja yhteiskunnallisia liikkeitä: International Solidarity Movement, Anarchists Against The Wall, Rabbis For Human Rights.

En ole lakannut hämmästelemästä sitä, miten palestiinalaisista poikkeava ulkonäköni ja länsimainen passi antavat minulle tääkäk valtavat etuoikeudet. Koska sotilaat ovat enimmäkseen kuitenkin pelokkaita teinejä isojen aseiden kanssa, he usein antavat periksi pelkällä vakuuttavalla puheella ja kännykän tai kameran heiluttamisella. Mediasodalla tuntuu olevan yhä suurempi vaikutus Palestiinan arkisessa todellisuudessa.

”Joskus siirtokuntaiset tulevat tänne ja hyökkäävät jonkun kimppuun tai varastavat eläimiä. Mitä me voimme tehdä? Jos lyömme heitä tai heitämme kiviä, he voivat ampua meidät. Jos he eivät ammu, armeija tullee hakemaan minut ja voi olla että menee 20 vuotta ennen kuin tulen takaisin. Samalla he käskevät perheeni ulos talostamme, laittavat sinne räjähteitä ja tuhoavat kotimme”, valitti Muhammad, Yhdysvalloissa sairaanhoitajaksi opiskeleva nuori mies. Hän oli palannut perheensä luo Sarraan lomalle.

“Kun pääsen ulos, olen jo vanha mies. Kuka minun kanssa enää suostuu naimisiin?”

Usein sotilaat vaativat meitä poistumaan oliivilehdosta. He väittivät sen olevan suljettu sotilasalue. Jos me kansainväliset vapaaehtoiset vaadimme nähdä virallisia asiakirjoja, he yleensä perääntyivät. Väittelyn jälkeen sadonkorjuu sai jatkua.

Sotilaat eivät joko tunne lakia tai valehtelevat siitä. Kun he kohtasivat ihmisiä, jotka tunsivat heidän velvollisuutensa, he yleensä hämmentyivät ja lähtivät ennen pitkää pois.

Se ei tietenkään koske palestiinalaisia. Heihin sotilaat voivat kohdistaa paljon mielivaltaa, sillä heillä ei ole käytännössä juurikaan mahdollisuuksia puolustautua.

Kirjoittaja on parhaillaan Länsirannalla tekemällä vapaaehtoistyötä International Solidarity Movement -järjestön riveissä.

Myös Fifissä: Yö Hebronissa