YleinenKirjoittanut anna palmen

Uskontojen ristitulessa

Lukuaika: < 1 minuutti

Uskontojen ristitulessa

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Anna Palmén

Muslimien ja kristittyjen välit ovat kiristyneet Länsirannalla.

Muslimien ja kristittyjen kiristyneistä väleistä Länsirannalla on keskusteltu paljon, mutta vain harva uskaltaa tunnustaa ongelmaa. Israelin miehittämällä Länsirannalla asuu enää pari prosenttia kristittyjä, ja muslimien määrä kasvaa jatkuvasti suurien perhekokojen vuoksi.

Kristittyjen vilkkain muuttoaalto Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan tapahtui 1990-luvulla palestiinalaisten toisen kansannousun intifadan jälkeen.

mainos

Monet Länsirannalla asuvat kristityt suunnittelevat edelleen ulkomaille muuttoa, koska tuntevat olonsa uhatuksi ja turvattomaksi muslimien vallatessa naapuruston, yritykset ja koko elinkeinoelämän. Palestiinalaisten kristittyjen ja muslimien välit ovat tulehtuneet, mutta harva myöntää vihaavansa naapuriaan.

Alueella pitempään asuneena olen todistanut keskusteluja, joissa toisen uskontokunnan edustajasta ei ole käytetty positiivisia sanankäänteitä. Yleensä koen, että kristityt haukkuvat muslimeita enemmän kuin päinvastoin. Olen nähnyt tilanteita, joissa ravintolan tai yökerhon omistaja on kieltänyt muslimiasiakasta astumasta sisään omistamaansa paikkaan. Muslimit kuuleman mukaan aiheuttavat ongelmia, varastavat ja käyttäytyvät huonosti. Harvemmin kuulen, että muslimit puhuisivat pahaa kristityistä.

Ramadan eli muslimien paastonaika alkaa ensi viikolla ja se herättää jo valmiiksi kristityissä palestiinalaisissa närää. Kristittyjen on kunnioitettava muslimien tapoja ja käyttäydyttävä julkisilla paikoilla paastoa kunnioittaen. Kristittyjen julkista juomista, syömistä tai tupakointia kadulla ei katsota hyvällä. Paastonaikana kristityt valittavat, että muslimien hengitys ja hiki haisevat.

Ramadanin aikana yhteiskunta lakkaa toimimasta, koska ihmiset ovat paaston vuoksi liian väsyneitä työskentelemään. Liikenneruuhkista tulee Jerusalemissa todellinen ongelma ramadanin aikana, koska muslimit haluavat päästä rukoilemaan Al-Aqsan moskeijaan.

Palestiinan ja Israelin välinen konflikti on jo valmiiksi tarpeeksi hankala, joten on surullista nähdä palestiinalaisten uskontoryhmien taistelevan myös keskenään. Uhkakuvana on jopa se, että Palestiinassa ei nähdä muutaman kymmenen vuoden päästä enää yhtään kristittyä. Sen vuoksi ongelma on otettava tosissaan, ja ihmisten välistä dialogia täytyy parantaa.