Saavun leiriin sunnuntaina iltapäivällä. Kustannuksiltaan jopa 18 miljoonaan punnan häätöä odotetaan seuraavana aamuna, maanantaina 19. syyskuuta.

Jo junassa olen tavannut aktivisteja, joilla on sama matka. Yksi heistä tuntee Dale Farmin asukkaan, joka hakee meidät asemalta pakettiautollaan.

Richardilla on leveät kasvot, ystävällinen hymy ja rempseä irlantilaisaksentti. Hän jättää meidät leirin vanhemmalle, lailliselle puolelle, jolla rakennukset näyttävät pysyviltä huoliteltuine pihoineen. Jatkamme kävellen suuresta portista, jonka päällä on vartiotorni ja banderolleja.

Dale Farm sai alkunsa 1970-luvulla, kun kunta antoi noin 40 romani- ja kiertolaisperheelle luvan asettua asumaan entiselle joutomaalle. Parikymmentä vuotta myöhemmin joukko irlantilaisperheitä osti myös viereisen maan, jolle ei myönnetty rakennuslupaa.

Asukkaita saapui kuitenkin lisää, ja suurin osa nykyisistä 86 perheestä on asunut Dale Farmilla 2000-luvun alusta lähtien. Vuonna 2005 Basildonin kunnanvaltuusto päätti ryhtyä toimiin rakennusluparikkomusten johdosta. Seurasi vuosien oikeusprosessi, ja tämän vuoden maaliskuussa valtuusto äänesti häädön puolesta.

Laki on selvä. Viheralueeksi kaavoitetulle maalle ei saa rakentaa asuntoja. Romanien ja kiertolaisten rakennuslupahakemuksista hylätään kuitenkin selvästi suurempi osa kuin hakemuksista keskimäärin, ja leirin naapurissa asuva mies on lehtitietojen mukaan itsekin rakentanut laittomalle maalle ja saanut luvan jälkeenpäin.

Pääministeri David Cameron on ilmaissut tukensa konservatiivienemmistöisen kunnanvaltuuston päätökselle. YK:n komitea CERD (The Committee on the Elimination of Racial Discrimination) sen sijaan on tuominnut päätöksen. Viime viikolla entinen YK-neuvonantaja, professori Yves Cabannes, totesi kunnan käyttävän lakia hyväkseen ja rikkovan ihmisoikeuksia.

Iltaan mennessä leiri on lähes tyhjä irlantilaisista. Ne, joilla on asuntovaunut, ovat lähteneet tavaroineen, ja loput tyhjentävät pieniä parakkimaisia rakennuksiaan. Autan erästä asukasta nostamaan pesukoneen nokkakärryihin, jotta hän saa sen evakuoitua. Nainen on stressaantunut ja tyly.

Aktivisteja saapuu paljon lisää. Valmistelut ovat kuumeisia. Eräällä tyhjällä pihalla kaksi naista virittää suuria valokuvia styroksilevyille. Kuvat esittävät pisamanaamaisia lapsia.

”Suurin osa alueen lapsista on syntynyt ja kasvanut täällä. Heitä ei ole kuunneltu oikeusprosessissa, vaikka tämä on heidän kotinsa”, selittää Beverley ajatusta projektin taustalla.

”Halusimme tuoda vastarintaan luovuutta.” Lasten kasvojen on määrä olla virkavaltaa vastassa pääportilla, kun häätö tulee.

Toinen taiteilijoista, Jess, on työskennellyt dalefarmilaisten kanssa kuutisen vuotta.

”Olemme taistelleet häätöä vastaan niin kauan”, hän huokaa.

Hän kertoo lasten vaikuttavan iloisilta päiväsaikaan, mutta monilla on nukkumisvaikeuksia ja he näkevät painajaisia.

Myös viereiselle pihalle yöksi asettuvat lakitarkkailijat Margareth ja Jan ovat työskennelleet yhteisön kanssa vuosia. Hekin painottavat, kuinka vaikea häätö on nimenomaan lapsille, jotka ovat käyneet koulua Basildonissa. Suurin osa alueen aikuisista on lukutaidottomia ja toivoo lastensa saavan koulutuksen ja paremman tulevaisuuden. Koska kiertolaiset eivät tiedä, kuinka huolehtia terveydestään, on heidän eliniänodotteensa Margarethin mukaan jopa kymmenen vuotta alhaisempi kuin valtaväestöllä.

Margareth kertoo, että kunnan piti rakentaa asumuksia, mutta se ei halua yhteisöä mailleen.

”Viisi, jopa parikymmentä perhettä ei olisi ongelma. Mutta Dale Farm on ongelma, koska se on niin iso.”

Jan kritisoi sitä, ettei kaavoitusprosesseissa oteta huomioon kiertolais- ja romanikansojen erityistarpeita.

”YK-tarkkailijat sanoivat olevansa hämmästyneitä siitä, että tämä voi tapahtua Britanniassa tänä päivänä. Maassa, joka edistää ihmisoikeuksia.”

Maanantaina aktivistit heräävät aikaisin ja hermostuneina. Paikalle saapuu myös kymmeniä asukkaita. Kiertolaiset ovat etnisesti irlantilaisia, vaikka puhuvatkin englannin lisäksi myös omia kieliään. Tiedot elämäntavan alkuperästä ovat ristiriitaisia, mutta satoja vuosia vanhan perinteen lisäksi irlantilaisia on ajautunut kiertolaisiksi ainakin 1800-luvun nälänhädän vuoksi.

1900-luvun jälkipuoliskolla yhä useammat ovat asettuneet Englantiin paremman toimeentulon ja suvaitsevamman lainsäädännön perässä. Asenteet ovat kuitenkin kovia, ja irlantilaiskiertolaisten ja romanien arvioidaan olevan Britannian kaikkein syrjityimmät vähemmistöt. Vuonna 2004 tehdyssä tutkimuksessa kolmannes briteistä myönsi olevansa ennakkoluuloisia kyseisiä kansoja kohtaan.

Kiertolais- ja romaniaktiivi Grattanin mukaan yhteisölle on tarjottu kunnan vuokra-asuntoja, mutta se ei kuulu heidän kulttuuriinsa.

”Emmekä halua viedä paikkoja muilta asunnottomilta. Kunta haluaa meidän lähtevän rauhanomaisesti, mutta ei ole tarjonnut paikkaa, mihin mennä!” Grattanilla on ranteessaan ketju, jolla tämä aikoo kahlita itsensä rakennuksiin.

Kiinni sementoituun pääporttiin on kahliutunut 18-vuotias Emma. Poliisille on tiedotettu, että jos portti yritetään avata väkivalloin, lukko tytön kaulan ympärillä kiristyy. Alueen ulkopuolella parveilee sadoittain sekä median että virkavallan edustajia. Aurinkoisen päivän mittaan leirissä ehditään torkkua ja syödä, mutta kaikki vain odottavat väkivaltaista häätöä.

Vähän ennen viittä odotus päättyy. Ihmiset alkavat hihkua hyviä uutisia. Pian joku asukkaista vahvistaa tiedon: Lontoolainen tuomioistuin on lykännyt häätöä ja määrännyt kunnan osoittamaan asukkaille yksityiskohtaisesti, mitkä rakennuksista saavat jäädä ja mitkä eivät. Seuraava kuuleminen on perjantaina. Helpotus on suunnaton, vaikkei kyseessä ole kuin viikon lisäaika.

Ihmiset hyppivät ja halaavat toisiaan, ja hymyilevät asukkaat poseeraavat kameroille. Kysymykseen, mitä seuraavaksi, ainakin Shannonilla ja Serenalla on selkeä vastaus: ”Nyt juhlitaan!”

Fanny Malinen kävi Dale Farmilla 18.–19. syyskuuta. Sittemmin korkein oikeus on lykännyt häätöä jo toistamiseen sillä perusteella, että kunnan määräykset ovat epäselviä. Seuraavan kerran tapausta käsitellään torstaina 29.9.