Teksti Antti Rautiainen

On osattava katsoa lähelle, jotta voisi katsoa kauas.

Sunnuntaina Moskovassa protestoitiin Putinin virkaanastujaisia. Monet varmasti odottivat talven vaalivilpin vastaisen liikkeen lässähtävän viimeistään nyt, mutta Kalužkajan aukiolle ilmaantui jälleen kymmeniätuhansia ihmisiä. Poliisi kuitenkin valitsi tiukemman linjan kuin talven mielenosoituksissa – ilmeisesti vallanpitäjät ovat jo vakuuttuneita siitä, ettei status quo tule enää seuraavan kuuden vuoden aikana heilumaan.

Osanottajat olivat ilmoittaneet mielenosoitukselle 5000 osanottajaa. Määrä kuitenkin ylittyi moninkertaisesti, ja poliisit päättivät rangaista tästä estämällä valtaosan pääsyn marssin päätöspaikalle, Bolotnajan aukiolle. Kaikki mielenosoittajat kuitenkin halusivat aukiolle, mikä johti väkivaltaiseen kahnaukseen ja vakaviin loukkaantumisiin.

Ainoa toistaiseksi todistettu kuolemantapaus on kuitenkin mielenosoitusta kuvanneen valokuvaajan tapaturmainen putoaminen parvekkeelta.

Minusta päävastuu väkivallasta on poliisilla. Moskovan poliisin käytäntö vaatia ilmoitetun osallistujamäärän kirjaimellista noudattamista on täysin todellisuudesta vieraantunut, koska usein ei ole mitenkään mahdollista ennakoida edes suuruusluokkaa.

Toisaalta on erikoista, että järjestäjät olivat ilmoittaneet näin vähän osanottajia – Bolotnajan aukiolle mahtuisi hyvin yli kymmenen kertaa enemmän ihmisiä. Ilmeisesti he eivät itsekään oikein uskoneet uhoonsa ”miljoonien marssista”.

Venäjällä vietettyjen vuosien aikana kuitenkin luulot siitä, että voisin henkilökohtaisesti vaikuttaa vaalivilpin kaltaisiin globaaleihin asioihin ovat jossain määrin karisseet. Hyvä, jos pystyn auttamaan edes kavereitani, jotka joutuvat ongelmiin viranomaisten kanssa yhä useammin ja useammin. Siksi aion tänään kirjoittaa pienemmistä ongelmista, jotka ovat minulle kuitenkin henkilökohtaisesti tärkeitä. Aion kirjoittaa ystävästäni Aleksei Sutugasta, ja siitä, mitä hänelle kävi.

Aleksei on kotoisin Irkutskista, jossa hän oli piikki paikallisten natsien lihassa 2000-luvun alkuvuosista lähtien. Jälkimmäiset koristelivat kaupungin Aleksein vastaisilla tägeillä. Tässä Aleksei poseeraa ”Sutuga on hinttari” -tekstin vieressä, johon on lisätty hänen tuolloinen kotinumeronsa.

Väkivalta on moraalikysymys lähinnä sellaisille ihmisille, jotka eivät joudu väkivallan kanssa koskaan henkilökohtaisesti tekemisiin. Jos väkivalta on ympäröivän todellisuuden realiteetti, se ei ole moraalikysymys vaan käytännön kysymys. Ystäväni Aleksei on tämän käytännön asiantuntijoita, ja Moskovassa nämä asiantuntijat ovat tarpeen. Mutta toisinaan heitä ei ole tarpeeksi.

Kesällä 2007 Aleksei palasi kotiseudulleen Siperiaan, jossa järjestettiin protestileiri Angarskiin suunniteltua kansainvälistä uraanin rikastamiskeskusta vastaan. Uraania on rikastettu Angarskissa jo neuvostoajoilta asti, mutta toimintaa oli tarkoitus laajentaa (sittemmin kariutuneiden) kansainvälisten sopimusten vuoksi, joiden tarkoitus oli saada Iran rikastamaan uraaninsa kontrolloidusti ulkomailla. Ilmeisesti aluepolitiikan vuoksi oltiin päätymässä älyttömään ratkaisuun rahdata uraania Siperiaan ja takaisin koko Venäjän halki.

Aleksei oli leirillä myös huolehtimassa turvallisuudesta. Leirin osanottajien korviin oli kantautunut huhuja natsien mahdollisesti suunnittelemasta hyökkäyksestä, mutta kolmen aikaan aamuyöstä suurin osa kahdestakymmenestä leirin osanottajista kuvitteli vaaran olevan ohi, ja vartioon jäi vain kolme osanottajaa, heidän joukossaan Ilja Borodajenko Nahodkasta Tyynen meren rannalta.

Veitsin ja rautatangoin aseistautuneet natsit tulivat viideltä. Aamukahdeksalta Ilja oli kuollut shokkiin ja sisäisiin verenvuotoihin.

Butyrkan vankilaan Aleksei päätyi huolehdittuaan viime joulukuussa Moskovassa erään konsertin yleisön turvallisuudesta. Vozduh-nimisessä klubissa työskennelleet ovimiehet olivat nimittäin äärioikeistolaisia, mikä selvisi konsertin jo alettua. Turvamiehet ajautuivat konfliktiin vieraiden kanssa, ja klubin johdon edustajat päättivät keskeyttää konsertin.

Aleksei ystävineen auttoi konsertin järjestäjiä viemään äänentoistoa pois, kun turvamiehet yrittivät ottaa hänet panttivangiksi ja kiristää rahaa klubin rikkoutunutta omaisuutta vastaan. Roudarit tekivät vastarintaa ja äärioikeistolaiset ovimiehet avasivat tulen kumipäällysteisiä metalliluoteja ampuvilla pistooleilla. Turvamiehet kuitenkin päätyivät alakynteen ja joutuivat itse sairaalaan.

Kostonhimoiset turvamiehet menivät poliisin puheille ja Aleksei ja muut vieraat joutuivat ajojahdin kohteiksi. Poliisia ei kuitenkaan kiinnostanut, kuka konsertin vieraista oli pahoinpidellyt turvamiehiä, vaan poliisit päättivät ottaa kiinni tunnetuimpia antifasisteja.

Jo ennen Aleksein pidätystä oli viime helmikuussa pidätetty toinen Aleksei, Aleksei Olesinov. Hän oli jo neljä vuotta sitten joutunut vuodeksi vankilaan virallisesti yökerhon ovenkahvan rikkomisesta, vaikka paikan edustajat eivät esittäneet mitään korvausvaatimuksia.

Venäjällä ilmaiseen lakitukeen suostuminen on lähes varma passitus vankilaan, siispä Aleksein perhe päätti palkata hyvän, mutta kalliin asianajajan, jolla on kokemusta poliittisista jutuista. Se on kuitenkin kallista – jo heti alkuun on kerättävä 8000 euroa, ja oikeudenkäynnin loppuun mennessä tarvitaan vielä tuhansia euroja lisää.

Riippuu näistä rahoista, voiko Aleksei saada riippumattoman oikeudenkäynnin. Jos emme halua Aleksein perheen joutuvat vararikkoon, rahat pitäisi saada kokoon satunnaisten lahjoitusten avulla. Kansalaisjärjestöt ja säätiöt tuskin tulevat osallistumaan, koska Aleksei ei ole toimittaja eikä liberaalin valtavirtaopposition poliitikko.

Aleksein oikeusapua varten on aloitettu varainkeruukampanja, josta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Moskovan Anarkistiseen Mustaan Ristiin. http://wiki.avtonom.org/en/index.php/Donate. Tieto kampanjasta on jo levinnyt kansainvälisesti alakulttuuripiireissä, esimerkiksi Seven Seconds-yhtyeen Kevin lähetti tässä videossa terveisensä Sokratille: