YouTube teki mongolialaisesta kurkkulaulajasta someilmiön myös Suomessa

Kauniina helatorstain iltana Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun Sykin piha Etelä-Haagassa kuhisee konserttiyleisöä, joka on saapunut nauttimaan mongolialaisesta kulttuuriperinnöstä, kansanmusiikista ja kurkkulaulusta. Paikalla on tietysti tavanomaista keski-ikäistä kulttuuriväkeä, -tätiä ja setää, mutta yleisössä on poikkeuksellisen paljon – ellei valtaosa – parikymppisiä nuoria miehiä. Osa kaveriporukoista on sonnustautunut tyylikkäisiin pukuihin, jotkut rennommin farkkuihin ja t-paitoihin.

Aivan kaikki ovat silminnähden innoissaan.

Nuorten miesten kulttuurirynnäkön syynä oli 599-paikkaisen juhlasalin lavalle noussut YouTube-ilmiö Batzorig Vaanchig. 48-vuotias muusikko piti keväällä ensimmäisen Euroopan soolokiertueensa, jonka aikana hän vieraili 13 maassa esiintyen 28 kertaa ja pitäen lukuisia kurkkulaulutyöpajoja. Kiertueen järjesti Vaanchigin tulkkinakin toiminut alankomaalainen Rowan Hartsuiker, jolla on mongolialainen kulttuurikeskus Altai kotikaupungissaan Groningenissa.

Suomen päässä yhteyshenkilönä ja tapahtuman järjestäjänä toimi Kansanmusiikki-lehden päätoimittaja ja graafikko Sauli Heikkilä, Suomen kurkkulaulajat ry:n puheenjohtaja. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lippujen kysynnän vuoksi esitys on jouduttu vaihtamaan suurempaan saliin. Heikkilän mukaan konserttiin saapui yleisöä Virosta, Ruotsista, Puolasta ja Belgiasta saakka.

Helsingin konsertti järjestettiin kiertueen loppupuolella, ja Sykin aulan myyntipisteellä oli hyvin pian myynnissä enää julisteita, t-paidat ja CD:t olivat päässeet loppumaan. Ei ihmekään: Hartsuiker kertoo, että monissa kaupungeissa signeerausjonot olivat jopa monen tunnin mittaisia.

Musiikkiuralle Batzorig Vaanchig päätyi alun perin äitinsä ohjaamana. Hän on ollut kurkkulaulaja, kansanmuusikko ja esiintyvä taiteilija koko aikuisikänsä, ja hänen kuusihenkinen yhtyeensä Khusugtun on kansainvälisestikin tunnettu. Vaanchigin oma huima nousu maailmanmaineeseen oli kuitenkin sattumaa, oikeastaan vaimon päähänpisto.

Tammikuussa 2014 Vaanchig perheineen kiipesi vuorelle syntymäkaupungissaan Bayanhongorissa Keski-Mongoliassa. Perhe teki retken kunnioittaakseen luonnonhenkiä ja viedäkseen näille lahjoja. Lähdön hetkellä päivä tuntui vielä viiltävän kylmältä, mutta matkan varrella lämpötila nousi, päivä kirkastui ja ilma muuttui nopeasti kylmän talvisesta kauniin keväiseksi – aivan kuin henget olisivat siunanneet heidän matkansa, kertoi Hartsuiker konsertissa.

Seesteisen vuoren huipulla, josta aukeaa uskomaton näkymä alas tasangoille, Vaanchigin vaimo kuvasi videon, jossa Vaanchig soittaa morinhuuria eli hevosenpääviulua ja esittää kappaleen Chiggis khaanii Magtaal – oodi Tšingis-kaanille. 1200-luvulla eläneen valloittajan maine lännessä on ollut pelottava, verinenkin, mutta mongolialaisille tämä on edelleen syvästi kunnioitettu sankari ja uudistaja. Muutama vuosi sitten suomennetussa teoksessa Tšingis-kaani ja modernin maailman synty (Rosebud 2022) antropologi Jack Weatherford kutsuu tätä ”renessanssin airueksi, uskonnonvapauden edelläkävijäksi ja modernin maailman syntyä ennakoivaksi esitaistelijaksi”.

Käsivaralla kuvatulla videolla kaanin ylistykseen ottaa osaa paikallinen lintu, välillä mikkiin ottaa tuuli. Kun video ladattiin YouTubeen, se meni nopeasti viraaliksi ja keräsi miljoonittain katsojia.

Sittemmin Vaanchig on julkaissut paljon videoita, myös pienten musisoivien lastensa kanssa, ja on esiintynyt runsaasti kotimaassaan ja ulkomailla: hän ollut cameo-roolissa ja säveltänyt musiikkia Netflixin Marco Polo -sarjaan, tehnyt musiikkia Crusader Kings III -videopeliin ja vieraillut muun muassa latvialaisen kansanmusiikkiryhmä Auļin palkitulla Senĉu Balsis: Voices of the Ancestors –levyllä.

Oman esikoisalbuminsa The Great Chinggis Khan hän julkaisi vasta vuonna 2022. Hän on perustanut lasten perinnemusiikkikoulun Mongolian pääkaupunki Ulaanbaatariin, opettaa ja esiintyy edelleen myös perhejuhlissa, kuten lasten tukanleikkausseremonioissa, jotka pidetään jokaiselle lapselle alle kouluikäisenä.

Kurkkulaulua itsekin opettanut Heikkilä kertoo, että mongolialaisten muusikoiden mielestä on erittäin tervetullutta, että maan perinteet ovat saaneet harrastajia myös maan rajojen ulkopuolella. Kiinnostus lajiin on sen selviytymisen edellytys.

Kaikkia mongolialaiseen kansanmusiikkiin kuuluvia instrumentteja – myös ihmisääntä – yhdistää se, että se on luonnosta ja luonnon kanssa syntynyttä musiikkia, joka ilmaisee rakkautta ja kunnioitusta kotimaata, sen elämäntapaa, perhettä ja esivanhempia kohtaan.

Kun perinteisillä instrumenteilla säestettyä kurkkulaulua kuulee ensimmäisiä kertoja, menee tovi rekisteröidä, mitkä kaikki äänet ovat instrumenteista ja mitkä ihmisen tuottamia.

Mongolialaisessa kurkkulaulussa on kolme useita variaatioita sisältävää perustekniikkaa: hienostunutta heviörinää muistuttava kargyraa, hieman korkeampi höömei ja huilumainen ishkeree.

On helppo kuvitella, että matala kargyraa on juuri kuin tasangon yli laukkaavien ratsujen kumu, höömei sotureiden pauhu ja ishkeree kuin vuoristosta viheltävä tuuli.

Nyt alkuperäisellä Chinggis khaanii Magtaal -videolla on jo lähes 40 miljoonaa katsojaa. Moni konserttiin tullut on nähnyt videon ala-asteikäisenä ja nyt mankunut lipun keikalle vanhemmiltaan.

Ollaan tosiaan someilmiön äärellä. Konsertissa ei pelkästään kuvata ja videoida esiintymistä runsaasti, vaan penkkirivillä edessämme istuva parikymppinen mies nousee ylös monta kertaa ottaakseen selfieitä itsestään ja Vaanchigista.

Salin hämärässä siinä on yhtä aikaa jotain ärsyttävää ja riemastuttavaa.