Onko mahdollista olla yhtä aikaa sekä feministi että hauska, Raisa Omaheimo?

Kirjailija ja koomikko vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.

1. Kiersit Suomea kahden vuoden ajan Setämiestennielijä-esityksen kanssa. Onko patriarkaatti nyt murskattu?

Vaikka sitä tekisi kaikkensa, aina jää tuleville sukupolvillekin hommaa, valitettavasti. Lisäksi tässä ajassa nuoria feministejä haastaa se, että nykyään setämiehet voivat olla mitä tahansa sukupuolta! Ysärillä ne olivat kaikki miehiä. 

Yksi henkilökohtaisia suurimpia pelkojani olisi joku päivä löytää itseni selittämässä jossain seurueessa että kuulkaas tytöt. Toivon että lähipiiri tekee jonkun intervention ennen kuin tuommoiseen tilanteeseen joudutaan. 

 

2. Onko mahdollista olla yhtä aikaa sekä feministi että hauska?

Tiedän yhden Markun joka sanoi internetissä että ei voi, mutta oma kokemukseni on todistanut onneksi päinvastaista.

3. Olet käsitellyt esityksissäsi kehosuhdettamme ja patriarkaattia. Lokakuussa avaat sanaisen arkkusi eläinkysymyksistä. Mikä homma?

Käsittelen aiheita jotka ovat tärkeitä. Jos on puhetilaa, se kannattaa käyttää johonkin mielekkääseen, ajattelen. Ja olen aina ollut tämmöinen julistaja muutenkin. Mun teoksissa ei ole ikinä mitään vaivihkaista alatekstiä vaan semmoinen melko avoin manifestillinen meininki.

Kaikkien noiden aiheiden yllä leijuu tietenkin myös kapitalismin aave. Eläinten tehotuotanto on aivan käsittämätöntä touhua ja suosittelen seuraamaan sosiaalisessa mediassa eläinten turvatalojen tilejä. Siellä näkee, miltä possujen elämän kuuluisi näyttää. Oon ollut vegaani kohta kaksi vuosikymmentä. Hail seitan!

 

Raisa Omaheimo Ylistys eläimille LIVE -festivaalilla 17.10. Helsingin kulttuurikeskus Stoassa. Tapahtuma on maksuton.

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan