Koulutus on sekä globaalisti että Suomessa merkittävien (talous)poliittisten kamppailujen keskiössä. Koulutusjärjestelmän merkittävimmät muutokset sijoittuvat Suomessa ajankohtaan, jota on luonnehdittu tuottavuutta ja tehokkuutta perään kuuluttavien taloudellistumisen, markkinoitumisen ja uusliberalismin termein. Viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut siirtymä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta kohti kilpailukyky-yhteiskuntaa on merkinnyt mittavia muutoksia myös koulutuksessa. Vaikka koulutusjärjestelmä on ollut hyvinvointivaltion olennainen instituutio, osallistuu se tässä ajassa se paradoksaalisesti hyvinvointivaltion purkamiseen korostamalla taloudellistumista, itsevastuullisuutta sekä inhimillistä pääomaa. Koulutus määrittyy taloutta palvelevaksi välineeksi ja samalla ymmärrys ihmisyydestä itsevastuullisuutta korostavaksi ja yksilön ominaisuuksia, kompetensseja ja kykyjä painottavaksi inhimilliseksi pääomaksi. Koulutuksessa, kuten laajemminkin yhteiskunnassa, yksilölähtöisyyttä ja itsevastuullisuutta korostavat käytännöt näyttäytyvät ratkaisuna yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen, kuten työttömyyteen,
Koulutuksen taloudellistuminen purkaa hyvinvointivaltion perustuksia
Yksilökeskeinen koulutusjärjestelmä epäonnistuu laajojen yhteenkietoutuneiden ongelmien haastamisessa. Kriittisempi ote koulutuskeskusteluun auttaisi vahvistamaan ymmärrystä muutoksien tarpeesta.
Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.
