Taidevideo, elokuva ja installaatio kohtaavat Julian Rosefeldtin Manifestossa. Videotaiteella tarkoitetaan yleensä sellaista liikkuvan kuvan taidetta, jossa väistellään elokuvakerronnan vakiintuneita muotoja. Käsitteestä kaikuu sekin, että taidemuodon synty palautuu aikaan, jolloin tallennevälineenä alettiin käyttää videonauhaa. Tällainen määrittely on tietysti hämäävää monellakin tavalla. Digitalisoituvassa maailmassa videonauha on tekniikkana väistyvää lajia samaan tapaan kuin filmi perinteisen elokuvan puolella. Kokeellisia liikkuvan kuvan teoksia taas on myös tehty ennen videoiden läpimurtoa. Esimerkiksi Man Rayn 1920-luvulla filmille tekemät työt tai Andy Warholin Tehtaalla 1960-luvulla tehdyt viritykset ovat monessa mielessä lähempänä videotaiteen kuin elokuvan vakiintuneita muotoja. Samaan tapaan myös elokuvan klassikoissa esiintyy vakiintunutta ilmaisua rikkovia kokeellisia osia. Tällaisia ovat esimerkiksi Salvador
Väline on viesti
Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.
