Lauri_Reuter_printti_4_cmyk

Rajapinnan radikaali

Teksti Suvi Auvinen Kuvat Teemu Silván

Ratkaisu: Tulevaisuuden ruoka kasvatetaan suljetuissa systeemeissä kasvisoluista ja tilataan ruoka-Spotifyn kautta

Ihmiskunnan tulevaisuus saattaisi näyttää hyvin erilaiselta, jollei tutkija Lauri Reuterin leikkikenttänä olisi lapsuudessa ollut kasvihuone.

”Olen kasvanut maatilalla. Perheemme elinkeino ei koskaan ollut maanviljely, mutta meillä oli takapihalla vanha iso kasvihuone, jossa kasvatettiin ihan mitä mieleen tuli. Ensimmäinen lukemani kirja oli Lääkekasvit. Sen jälkeen Bobby Fischer opettaa shakkia ja vasta sitten Fedja-setä”, Reuter nauraa.

Kasvien erilaiset maut ja tuoksut kiinnostivat nuorta Reuteria.

”Varmaan kuusivuotiaana kasvatin ensimmäisen kaupallisen projektini. Kasvatin piparminttua ja myin sen kuivattuna naapureille.”

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkijana kasvibiotekniikan ryhmässä työskentelevä Reuter on väitellyt Helsingin yliopistosta. Lukion jälkeen Reuter hakeutui opiskelemaan biokemiaa ja solubiologiaa.

”Solubiologian luennolla päästiin siihen pisteeseen, että tässä ovat nyt elämän perusyksiköt, solut. Tässä on se, mitä elämä on. Hengellinen on ehkä vähän väärä sana, mutta sillä ­luennolla tuli ensimmäinen kokemus jostain suuremmasta. Solubiologiasta löytyi rajapinta elämän ja kemian välissä. Ja se on todella kiehtovaa”, Reuter selittää silmät loistaen.

Reuter syventyi kasvisoluihin. Lapsuuden ruokapuutarha seurasi mukana.

”Ruoka on kuitenkin ollut minulle se iso juttu, joten aika luonnollisesti mielessä pyörivät koko ajan tutkimuksen ruokasovellukset. Millaista olisi solujen ja bioteknologian käyttö ruoan­tuotannossa? Mikä on elämän ja kemian rajapinta? Entä biologian ja teknologian? Miten elämää voi käyttää meidän ihmisten tarkoituksiin? Me elämme bioteknologian aikakautta, jolloin elämä on yhä enemmän teknologiaa ja teknologia on yhä enemmän elämää. Päädyin lopulta tekemään sitä, mitä tykkään tehdä: ruokaa oudolla tavalla.”

VTT:llä Reuter yrittää rakentaa kuvaa mahdollisuuksista käyttää bioteknologiaa ruoantuotannossa. Solujen käyttöä ruokana. Suljettuja systeemejä.

”Käytämme VTT:llä soluja teknologisena työkaluna. Kyseenalaistaminen on aina ollut minulle luonnollinen tapa toimia. Yritän luoda kuvaa siitä, miltä kokonaan uudenlainen ruoantuotanto voisi näyttää ja mitä tämä maailma tarvitsee.”

Pakitetaan takaisin siihen, missä keskivertoihminen vielä pysyi kärryillä.

Lauri Reuterin mielestä nykyinen ruoantuotantomme on rakennettu täysin kestämättömälle pohjalle ja on tiensä päässä.

”Se, että me käytämme valtavan osan maapallon hedelmällisestä pinta-alasta ruoantuotantoon, ei ole kestävää. Resurssien hukkaaminen lihantuotantoon on katastrofaalista, ja se olisi niin helppo muuttaa. Jos kaikki puolittaisivat lihan käytön nyt, sillä olisi valtava merkitys. Lisäksi pelkästään se, että pelto on ylipäätään olemassa, on äärimmäisen haitallista biodiversiteetille. Pellon raivaaminen on katas­trofi, hoidettiin sitä ihan miten tahansa. Vuoteen 2050 mennessä meidän pitää tuottaa 70 prosenttia enemmän ruokaa kuin nyt, mutta me emme voi hakata enää yhtään lisää peltoa.”

Kaikkein suurin haaste ruoantuotannolle ja ihmiskunnalle ylipäätään on Reuterin mukaan ilmastonmuutos.

”Maatalous on kehittynyt pikkuhiljaa viimeisen 10 000 vuoden aikana, ja se aikakausi on maapallon historiassa poikkeuksellisen stabiili. Kun katsotaan tarpeeksi kauas maapallon keskimääräistä lämpötilaa, niin tämä ajanjakso on lähes suora viiva valtavan vaihtelun jälkeen. Juuri tuon stabiilin kauden aikana on kehittynyt koko ihmisyhteisö ja sivilisaatio. Ja nyt se on loppu.”

Reuterin mukaan stabiili aikakausi on ohi, vaikka lämpeneminen saataisiin pidettyä kahdessa asteessa.

”Tämä tarkoittaa sitä, että maanviljelyksestä tulee mahdotonta monilla alueilla. On vaikea edes käsittää, miten valtava muutos se on. Se säteilee kaikkialle. Ihmisten on pakko muuttaa pois, ja syntyy valtavia kriisejä, jotka vaikuttavat koko yhteiskuntarakenteeseen. Ihmislaji selviää kyllä, emme me sukupuuttoon ole kuolemassa, mutta selviääkö yhteiskunta? Sivilisaatio on täysin riippuvainen maa­taloudesta.”

Reuter on kuitenkin kehittänyt lapsuutensa kasvihuoneen ja bioteknologian yhdistelmästä mahdollisen ratkaisun. Hän katsoo kuulijaa innostuneena, kuin valmiina kertomaan suurimman koskaan kuulemansa salaisuuden.

”Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, samalla kun paine tehdä muutosta on kasvanut, teknologinen kyvykkyys on parantunut räjähdysmäisesti. Käsissämme olevalla teknologialla pystyy tekemään asioita, jotka vielä eilen tuntuivat todella oudoilta.”

Reuterin visiossa ruoantuotanto on irtikytketty ympäristöstä ja tuotu suljettuihin systeemeihin.

”Tapa, jolla tuotamme ruokaa tulevaisuudessa, ei voi olla riippuvainen ilmastosta tai hyvästä säästä. Toisaalta se ei myöskään voi olla haitallinen ympäristölle. Moderni kasvihuone on aikalailla irtikytketty ympäristöstä. Me pystymme Suomessa tuottamaan kurkkua ja tomaattia keskellä talvea aika tehokkaasti ja aika karuissa olosuhteissa. Mielenkiintoiseksi teknologia käy solutasolla, kun mennään monimutkaisista kasveista ja lehmistä yksinkertaisiin organismeihin. Soluviljelmät ovat kasvihuonettakin tehokkaampi ja kontrolloidumpi systeemi ruoan tuottamiseen.”

VTT:llä on kehitetty pieniä bioreaktoreja, joilla kuka tahansa voisi periaatteessa tuottaa syötäviä soluja kotonaan yhtä helposti kuin nyt keitämme kahvia.

”Olen tehnyt paljon töitä kasvisolujen kanssa, mutta voimme tuottaa myös eläinproteiineja erilaisissa fermentointiprosesseissa – ei laborato­rioissa vaan panimoissa. Tai jopa kasvattaa eläinsoluista lihaa äärimmäisenä esimerkkinä.”

Hän ei kuitenkaan usko, että tuottaisimme tulevaisuudessa kaiken ruokamme kotona bioreaktoreissa.

”On paljon ihmisiä, jotka haluavat juoda olutta, mutta on vain pieni määrä, jotka haluavat tehdä olutta kotona. Meille saattaa tulla Kallioon sellaisia pienpanimon näköisiä smoothiebaareja, joissa kasvatetaan kasvisoluja vähän keskitetymmin.”

Reuter ei usko ravinnon muuttuvan kokonaan kasvisolu­smoothieiksi.

”Ei ole mitään syytä, miksemme voisi tällaisista ihan uudenlaisista raaka-aineista tehdä ihan tavallisen näköistä ruokaa. Ruoka näyttää ja luultavasti maistuukin tulevaisuudessa aika samalta, se vain tuotetaan hyvin eri tavalla.”

Väsyneenä työpäivän jälkeen kauppaan mennessä ihminen päätyy helposti tekemään epäedullisia valintoja niin itsensä kuin ympäristönkin suhteen. Ruoantuotannon lisäksi toinen suuri ruokaongelma liittyykin sen kulutukseen.

”Ihmisiä pitäisi ohjata enemmän lihankulutuksen vähentämiseen. Verottamalla ja maataloustuilla voidaan paljon ohjata sitä, miten ruokaa kulutetaan. Mutta siihen ei löydy nyt tahtotilaa, mikä on aika surullista.”

Reuter ottaisi osan vastuusta pois kuluttajan harteilta.

”Ruoan kulutuksen digitalisaatio voi olla merkittävä muutos. Ajatellaan esimerkkinä sitä, mitä suoratoisto on tehnyt musiikin ja elokuvien kuluttamiselle. Koko kulutustapa on muuttunut, ja sama on tapahtumassa liikenteelle. Ei ole mitään syytä, etteikö ruoan digitalisoituminen olisi seuraavaksi edessä. Se on väistämätöntä kehitystä, koska se on niin fiksua ja poistaa paljon epätehokkuutta.”

Reuter uskoo ruoankulutuksen digitalisaation jo alkaneen. Ensimmäisinä merkkeinä hän pitää Amazonin ja Whole Foodsin yrityskauppaa sekä K-ryhmän lähtemistä verkkokauppa AliBaban mukaan.

Verkkokauppa on jo normaali tapa ostaa ruokaa monissa suurkaupungeissa ympäri maailmaa.

”Mutta ruoan verkkokauppa ei sinänsä ole tarpeeksi. Se vastaa sitä vaihetta musiikin kanssa, kun cd-levyjä saattoi tilata netistä kotiin postitettuna. Ruoan verkkokaupasta tulee todella fiksua vasta, kun siitä tulee aito palvelu: kun minä en enää päätä, mitä sieltä verkkokaupasta haluan, vaan päätän, miten haluan syödä.”

Reuter visioi palvelua, jonne voisi Spotifyn tapaan syöttää erilaisia parametrejä siitä, minkä tyyppisistä asiois­ta pitää ja mitä ei missään nimessä halua. Palvelun voisi säätää huomioimaan ruoan ympäristöjalanjäljen ja kuluttajan eettiset normit.

”Sitten palvelu kertoisi sinulle, mitä syöt, ja tilaisi tuotteet sinulle suoraan. Se mahdollistaisi syömisen hienovaraisen ohjaamisen, oikeaan suuntaan tuuppaamisen. Sitä kautta voitaisiin myös käyttää resursseja tarkemmin – päästäisiin tuotantoketjun hallinnasta kulutuksen hallintaan. Ei tarvitsisi enää pitää leipää ruokakaupan hyllyssä, jotta hylly näyttäisi täydeltä, vaan voitaisiin myydä se leipä, mikä on käsillä. Jos varastossa on paljon porkkanaa, se voidaan saada menemään ilman, että jää hävikkiä.”

Tällainen palvelu muuttaisi Reuterin mukaan ­ruoan kuluttamisen täysin.

”Heti kun meillä on autonomisia ajoneuvoja, pieniä droneja, jotka kuljettavat ruokaa paikasta toiseen, häviävät viimeisetkin esteet tällaiselta kehitykseltä. Ruoan palvelullistuminen tulee olemaan massiivinen asia. Siihen yhdistyy oman terveysdatan käyttö ja kuluttajan osallistuminen ruokaketjun hallintaan. Se tulee muuttamaan kaiken, kuten supermarketit aikanaan muuttivat sen, miten me kulutamme ruokaa nyt. Supermarketit ovat itseasiassa aika uusi juttu, mutta ne ovat muuttaneet täysin käsityksemme valinnanvapaudesta.”

Istumme Helsingin keskustassa. Reuter piirtää suurella liikkeellä kaaren Kiasman, Musiikkitalon ja rautatieaseman ylle.

”Kaikki tämä on olemassa, koska olemme kehittäneet maatalouden sellaiselle asteelle, ettei jokaisen enää tarvitse keskittyä tuotantoon. Maatalouden kehittyminen mahdollisti sen, että osa meistä saattoi keskittyä tieteeseen, kulttuuriin, taiteeseen, arkkitehtuuriin ja teknologiaan. Ruoka liittyy kaikkeen, koko sivilisaatio rakentuu maatalouden päälle. Sen takia ruokaongelmat on äärimmäisen tärkeä ratkaista. Haasteet ovat valtavan suuria, suurempia kuin koskaan ihmisen historiassa, eikä niihin ole olemassa vain yhtä ratkaisua.”

Reuterin mukaan ilmastonmuutoksesta ei puhuta tarpeeksi emmekä ole siitä riittävän hädissämme. Meidän pitäisi pystyä toimimaan paljon radikaalimmin ja määrätietoisemmin. ”Me kehitämme teknologioita ja ratkaisuja, joista emme olisi pystyneet edes haaveilemaan parikymmentä vuotta sitten. Jos nyt tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta, että voisimme sitoa hiiltä pois ilmakehästä, niin se ei välttämättä kohta ole enää niin mahdotonta. Me emme vain vielä tiedä, miten se tulee tapahtumaan.”

Ihminen vaipuu herkästi illuusioon, että kaikki on ollut samalla tapaa aina. Reuterin mukaan liikumme kuitenkin valtavalla vauhdilla.

”On meidän tutkijoiden duuni pitää silmät auki ja pyrkiä ennakoimaan, mitä on seuraavan nurkan takana.”

Tutkija uskoo, että seuraavassa 50 vuodessa tulee tapahtumaan paljon myös ruoantuotannon saralla.

”Mieti, miten erilaista oli suomalainen ruoantuotanto tai ruokavalio oli viisikymmentä vuotta sitten. Ei ollut esimerkiksi supermarketteja tai tuontihedelmiä. Väitän, että kahdenkymmenen vuoden päästä supermarketteja ei enää ole.”

Reuter katsoo lasiseinän läpi sinistä taivasta ja pääkaupungin keskustan ihmisten virtaa. Ulkona on jo kylmä, mutta me kylvemme auringon lämpimässä valossa. Naapureille myydystä piparminttupussista ollaan tultu ­kauas, mutta riemu, toiveikkuus ja into eivät ole tutkijan asenteesta kadonneet.

”Maailma muuttuu joka päivä nopeammin, se on tavallaan pelottavaa”, aloittaa bioreaktorissa kasvisoluja tuottava tulevaisuuden kokki.

”Mutta jos osaamme ohjata sitä kehitystä oikeaan suuntaan ja käyttää niitä teknologioita fiksusti, voimme vaikuttaa asioihin. Meidän ei tarvitse olla matkustajina tässä junassa, joka on menossa pahasti väärään suuntaan, vaan voimme vaikuttaa siihen, mihin se menee. Se vaatii tahtotilaa ja kykyä.”

Tutkija sanoo olevansa innoissaan siitä, mihin ihmisyhteisö parhaimmillaan kykenee.

”Muistamme helposti ne kerrat, kun jokin on mennyt uuden teknologian kanssa pahasti vikaan, vaikka kaikki tämä hieno tässä ympärillä on teknologian kehittymisen ­tulosta. Ikinä ihmisen historiassa ei ole ollut niin mielenkiintoista päivää kuin tämä päivä. Ja tämän voi sanoa joka päivä. Kyllä me löydämme ratkaisuja.”

Lauri_Reuter_printti_2_cmyk

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: