Events at Sellosali

Kotimaisen rockin notkein jäärä, vuonna 1986 perustettu Radiopuhelimet juhlistaa uutta, järjestyksessä 16. albumiaan syksyisillä julkaisukeikoilla. Mielikuvituksellisen ”Radiopuhelimet”-nimen saanut levy ilmestyy syyskuussa 2023 If Societyn kustantamana ja sisältää 11 kappaletta. Vanhinta materiaalia edustaa ”Mielenilmaus aamuyöllä”, vuoden 2005 Tommi-näytelmästä peräisin oleva haikea tango, joka pohtii: ”Olenko paskiainen vai kusipää?” Muut biisit ovat uusinta tuotantoa ja hyödyntävät bändin […]

Espoon Leppävaaraa, tuttavallisemmin Lepuski on Sellosalin kotikaupunginosa. Verraton kaksipäiväinen Lepuski Alt-Fest juhlistaa vaihtoehtomusiikin ilosanomaa ja 20-vuotiasta Sellosalia. Perjantain rämisevän menon takaavat riemastuttava Teini-Pää ja hehkutettu, vaarallisen bändin maineessa oleva Kissa. Lauantaina siirrytään sähköisempään meininkiin: esiintyjinä hurmaavat Malla ja Handshaking-artistinimen takaa paljastuva juontajanakin tunnettu Fedja Kamari. Lämpiöbaarissa kuullaan viikonlopun aikana dj-setit Tytti Rotolta ja Kalifornia Kekeltä. […]

Stemmalaulun amerikkalaisen perinteen vahvoista osaajista koostuva nelihenkinen Windborne hurmasi eurooppalaiset musiikkiammattilaiset WOMEX-tapahtumassa Lissabonissa lokakuussa 2022, ja nyt yhtye saadaan Suomeen ensivierailulle Sellosalin ja Etnosoi!-festivaalin yhteistyönä! Windbornen lauluissa kuuluu tradition vankka tuntemus ja kunnioitus, ja kuulaanpuhtaita lauluharmonioita maustavat perinnesoittimet kuten banjo ja pyykkilauta. Emotionaalisesti vahvaan, koskettavaan stemmalauluun yhdistyvät kantaaottavat tekstit: Windborne on tuonut ohjelmistoonsa muun muassa […]

Hepa Halmeen aivomyrskyn seurannaisena syntyneen Lopunajan Iltamien juuret löytyvät Pekon ja Faaraon muutaman vuoden takaisesta yhteistyöstä Halme Prospektin ja Bad Ass Brass Bandin puitteissa. Spontaanisti virinnyt henkinen yhteys ja yhteinen sävelkieli aikaansaivat pakottavan tarpeen laajentaa ja syventää yhteistyötä. Kombinaation yhteisenä nimittäjänä on suomalais-ugrilaisen ja afro-amerikkalaisen perinteen omintakeinen yhdistelmä. Kun tähän lisätään improvisaatio ja hengellinen ulottuvuus […]

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta Coitus Int -yhtyeen debyyttialbumin julkaisusta. Merkkivuotta juhlistaakseen yhtyeen perustajajäsenet Mikko Alatalo ja Pena Penninkilampi lähtevät yhdessä tamperelaisen Hauli Bros -yhtyeen kanssa juhlakiertueelle nimellä ”Coitus Int 50 Revival”. Marraskuussa tämä harvinaislaatuinen keikka nähdään niin ikään tasavuosikymmeniään juhlivassa Sellosalissa! Coitus Int 50v Revival -keikoilla tullaan kuulemaan kappaleita Coitus Intin kahdelta […]

Von Hertzen Brothers tekee akustisen kiertueen syksyllä 2023. Kiertueen päätöskeikka koetaan Sellosalissa. Luvassa on tuoreita sovituksia tunnetuimmista biiseistä, tarinoita kappaleiden taustoista sekä myös harvemmin livenä kuultuja kappaleita, yllätyksiä unohtamatta. Kesto 2 h, sis. väliajan Liput 34 € + tilausmaksu (alk. 1,50 €), lippu.fi

Nukketeatteri Sampon mukaansatempaava jouluinen nukketeatterikonsertti, joka on luonut joulumieltä jo vuosien ajan! Yhdessä hellyttävän Duppaduulix-koiran, tonttuystävien ja muusikoiden seurassa valmistaudutaan joulun tunnelmaan. Tässä konsertissa viihtyvät kaikenikäiset musiikin ja nukketeatterin ystävät. Saa laulaa mukana! Kesto 45 minuuttia.

Wigwam Revisited ja Vesa Aaltonen Prog Band tekevät tulevana syksynä harvinaislaatuisen yhteiskiertueen esittäen Suomen legendaarisimpiin progenimiin kuuluvien Wigwamin ja Tasavallan Presidentin tuotantoa. Lavalle nousevat em. yhtyeiden huippumuusikoiden lisäksi molemmissa kokoonpanoissa esiintyvä, Wigwamin tunnetuimmasta kokoonpanosta tutuksi tullut Jukka Gustavson sekä Tasavallan Presidentti -yhtyeen toinen perustajajäsen, todella harvoin keikkalavoilla vieraileva Jukka Tolonen. Wigwam ja Tasavallan Presidentti ovat […]

Wigwam Revisited ja Vesa Aaltonen Prog Band tekevät tulevana syksynä harvinaislaatuisen yhteiskiertueen esittäen Suomen legendaarisimpiin progenimiin kuuluvien Wigwamin ja Tasavallan Presidentin tuotantoa. Lavalle nousevat em. yhtyeiden huippumuusikoiden lisäksi molemmissa kokoonpanoissa esiintyvä, Wigwamin tunnetuimmasta kokoonpanosta tutuksi tullut Jukka Gustavson sekä Tasavallan Presidentti -yhtyeen toinen perustajajäsen, todella harvoin keikkalavoilla vieraileva Jukka Tolonen. Wigwam ja Tasavallan Presidentti ovat […]

Kaksi albumia julkaissut Lyyti on hurmannut niin yleisöt kuin kriitikot poikkeuksellisella pop-musiikillaan, joka pistää lauluntekijäperinnettä uusiksi. Painavaa asiaa ja kevyttä musiikkia – ja hetkeä myöhemmin ihan toisin päin. Lyyti sanoittaa nykymaailmaa tavalla, joka itkettää, riemastuttaa ja iskee ilmat pihalle. Ote on toiveikas, vaikka pohjamudissa käydään. Mihin voi soittaa, kun metsäpalo leviää näytöltä yksiön eteiseen? Musiikki […]