Vapaavuoro
Mikä liikuttaa taiteessa juuri nyt? Ajankohtaisia ja ikuisia aiheita.
Taiteen paikka on Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja Voiman yhteinen taidemedia. Lue kaikki Taiteen paikan artikkelit: voima.fi/taiteenpaikka
”Poks! Taidekeskustelun ei ole pakko olla vakavaa! Se voi olla myös kepeää haihattelua! Taide voi olla mitä vaan, mutta vakavastakin taiteesta voi puhua kevyesti eikä taidetta ole pakko ymmärtää. Tule haihattelemaan ja rupattelemaan kanssamme taiteesta!.”
Näin lupasimme Pilvi Porkolan kanssa Haihattelua taiteesta -performanssin kuvauksessa Anti-festivaalin ohjelmassa. Lupasimme myös tarjota popcornia, koska Porkolalla oli popparit valmiina; hän esiintyi festivaalin avajaisissa Popcorn-nimisellä performanssilla, jossa herkku ja sen valmistaminen mikroaaltouunissa olivat tarkastelun kohteena.
Mikä onnekas sattuma! Popcorn osoittautui erinomaiseksi jäänmurtajaksi sekä festivaalikeskuksessa että Kuopion torilla. ”Haluatko popcornia?” toimi avausrepliikkinä taidekeskusteluun, jossa päämäärämme oli kartoittaa festivaalikävijöiden ja kuopiolaisten näkemystä siitä, mikä on taiteen paikka, mikä on sen merkitys yhteiskunnassa, elämässä, ja mistä jäisimme paitsi jos taidetta ei olisi ollenkaan. Popcorn otti harteiltamme sen epämiellyttävän tunteen, että olisimme olleet vaivaamassa ihmisiä kysymyksillämme ilman vastalahjaa. Me siis ostimme popcornilla aikaa ja ajattelua. Työtä kevensi myös se, että ihmiset sai kohdata kahdestaan. Aina jompikumpi keksi miten jatkaa keskustelua, samalla kun toinen saattoi tehdä muistiinpanoja, ottaa valokuvia ja jakaa vastaajien mielipiteitä Instagramissa.
Kohtasimme myös niitä, jotka eivät pidä popcornista. Se rajasi keskustelukumppaneiden määrää sopivasti. Emme jääneet taivuttelemaan ketään vaan aloitimme keskustelun vain, jos paketillinen mikrotuoreita popcorneja ilahdutti. Oli myös niitä, jotka epäilivät sitä sisäänheitoksi myyntitapahtumaan, jossa myydään puhelinliittymiä, sähkösopimuksia tai muuta vastaavaa. Kyllä kansa tietää: kun ilmaiseksi tyrkytetään, aina on joku ketunhäntä kainalossa. Näin oli myös meidän kohdallamme, mutta moni ilme kirkastui siinä vaiheessa, kun pyysimme vastalahjaksi vain paria minuuttia taiteen äärellä. Tosin torilla oli edettävä nopeasti itse asiaan. Kevein rupatteluosuus, eli lämmittely, typistyi usein tiedusteluun siitä, seuraako haastateltava minkälaista taidetta ja miten paljon. Sen jälkeen ladattiin piippuun jo keskeiset kysymykset, ja kun asiaan päästiin, ihmisillä oli siitä aina sanottavaa tai ainakin selkeät mielipiteet, vaikkei taiteen merkitys ole ihan yksinkertainen juttu.
Kun lähdimme etsimään keskustelukumppaneita, painoimme päähämme glitteriset stetson hatut. Halusimme korostaa sitä, ettei kyseessä ole vakava, aikaa vievä tutkimus. Muuten pukeuduimme tavallisesti. Arvelimme, että pitemmälle mietitty, näyttävä puvustus tekisi meistä vaikeammin lähestyttäviä. Eli kevennys rajattiin vain päähineisiin. Sanattomalla sopimuksella päätimme hyväksyä kaikki mielipiteet. Emme olleet kriittisiä, ainoastaan uteliaita ja vakavissamme sen suhteen mitä meille kerrottiin. Otimme kirjaimellisesti nekin kommentit, jotka kenties olivat huulen heittoa.
Mikä sitten on populaaria?
Kevyt, viihdyttävä, nopea, tunnistettava, samastuttava.
Uskon, että Haihattelua taiteesta oli ainakin kevyttä ja nopeaa. Tunnistettavuus ja samastuttavuus oli ehkä osa meidän rooliamme, me pyrimme tunnistamaan sen mistä ihmiset puhuivat ja samastumaan siihen niin, että saatoimme jatkaa keskustelua. Uskon myös, että populaaria oli matala kynnys ja saavutettavuus. Halusimme aktilla levittää sanomaa siitä, että kuka tahansa voi puhua taiteesta missä tahansa, vaikka kauppareissulla, ja kaikki mielipiteet ovat sallittuja. Että taiteilijat ja taide ovat kaikkialla missä ihmiset liikkuvat, kohtaavat ja puhuvat. Halusimme kuulla mielipiteitä muiltakin kuin vain niiltä, joita taide jo valmiiksi kiinnostaa. Uskon, että se muuttaa taidepuhetta lähtökohtaisesti populaarimmaksi, yleisemmäksi.
Onko kaikkien siis pakko puhua taiteesta?
Ei tietenkään ole, mutta miksei siitä puhuttaisi siinä missä kaikesta muustakin, kuten esimerkiksi säästä, politiikasta ja tapahtumista? Taidetta on joka puolella. Ylipäätään on mielestäni hyvä herättää uteliaisuutta todellisuutemme moninaisuutta kohtaan, sillä mikä tahansa on kiinnostavaa kun siihen hieman keskittyy. Ehkä siksi vastaanotto kysymyksillemme oli myönteistä tai ainakin asiallista. Jotkut innostuivat juttelemaan enemmän, jotkut taas vastasivat mahdollisimman nopeasti. Vihamielisyyttä emme kohdanneet lainkaan, yhden iskuyrityksen kyllä.
Vaikka olimme avoimia kaikille mielipiteille, emme tietenkään olleet samaa mieltä kaikkien haastateltavien kanssa. Emmehän ole aina samaa mieltä keskenämmekään. Siksi pidänkin aktiamme vasta yhtenä avauksena taidepuheen popularisoinnissa. Seuraava askel voisi olla rupattelu, jossa kohdataan erilaisia, ristiriitaisia mielipiteitä, ja jossa haastattelijat pistävät omat mielipiteensä likoon. Mutta miten se tehtäisiin kevyesti? Miten se tehtäisiin viihdyttävästi, ilman alemmuuden tai ylemmyyden tunteita? Ilman että osallistujat jakautuvat tuttuihin ideologisiin leireihin, kaivautuvat poteroihin ja jäävät vain vahvistamaan käynnissä olevaa asemasotaa taiteen asemasta (pyhä itseisarvo vai hyödytöntä tuhlausta)? Ja miten tämä tehdään Suomessa, jossa kynnys kevyeen rupatteluun kadulla on korkeampi kuin monissa muissa kulttuureissa?
Kysymyksiä, joihin etsimme ratkaisuehdotuksia.
Janne Saarakkala
