Jälleen kerran folkloristiikan dosentti Heidi Henriikka Mäkelä Helsingin yliopistosta saa vastata kysymyksiin kansanrunoutemme härskistä puolesta. Tasaisin väliajoin mediassa nimittäin ”paljastetaan”, miten osa kalevalamittaisista runoista oli seksuaalissävytteisiä.
Mäkelän mukaan kansanperinteen tutkijoiden puhelimet käyvät kuumina erityisesti keväällä Kalevalan päivän alla, kun toimittajat haluavat kysellä Kalevalan ”salatusta aineistosta” ja ”Suomen kansan unohdetuista pervorunoista”. Muun ajan vuodesta tutkijat saavat olla rauhassa.
Folkloristiikan alalla karjalaista kansanperinnettä on kuitenkin tutkittu paljon eri näkökulmista, eikä aineisto ole ollut koskaan ”kateissa”.
”Suomessa ei ole koskaan aktiivisesti sensuroitu runoja. Esimerkiksi Virossa neuvostoaikana kansanrunousarkistossa saksittiin, piirrettiin yli tussilla ja liimattiin lappuja sellaisen tavaran päälle, josta koettiin, ettei se kuulu hyvän neuvostokansalaisen profiiliin.”
Suomesta aineistoa ei koskaan hävitetty, vaan sitä säilytettiin arkistojen uumenissa.
”Tutkijat ovat aina 1800-luvulta lähtien tienneet, että siellä on tämmöisiä runoja.”
Siis tämmöisiä:
Rannassa viinoja ryypätt[iin],
pikarit lyötiin rikki,
piika tyttö pimiässä pirtiss pistettiin,
talon tyttö raukka itki:
kuin kuolen koinamatta,
tuon makian maistamatta.
Ah sitä herttaista herkkuu,
poikien pöksyissä lerkkuu,
Huntunturin Jussi
minua nussi
iltahämärällä
kyrpä kämärällä,
viis sormee vitun päällä.
[…]
Lue lisää… from ”Kalus näutä nin hyvällä” – rahvaan rivoudet siivottiin pois Kalevalasta
