SanataideKirjoittanut voima

Muuan teoria

Lukuaika: < 1 minuutti

Muuan teoria

Julius Kuusisaari

”Olen joka puun höylä”

Kuva: Zimema Mhone

Olen Julle ja olen vihdoinkin oppinut hyväksymään itseni semmoisena kuin olen. Olen raskaansarjan addikti, lapsenkengissä oleva runoseppä, sopivan kokoinen dorka, jonkintasoinen koirankepinheittäjä, juureton ikivaeltaja, rännikujan valtakunnasta karkotettu kuokkavieras. Rapu pippaloiden pelastuslaudan hätätorvensoittaja. Asun stadissa, kannatan HIFK:ta ja olen myös toivoton romantikko.

Mörkö heitetty nurkkaan, sinne se saa jäädä mököttämään, ilman meikäläisen huolenpitoa.

Teema jatkuu, siitä en pääse mihinkään, mutta nyt on lohdun aika. Olen saanut niin paljon paskaa putsattua että pian olisi aika pippaloille, sydämessäni.

Olen vähän kyllästynyt omiin terapiamuotoihin, mutta ne saavat tässä pisteessä kelvata.

Olen löytänyt uuden ja vanhan rakkauden, luovan tieteen. Albert, se siitä.

mainos

Suhteellisuusteoria sekä fysiikka ja matematiikka, voinko ylistää lisää? Ehkä.

Kun oppii vielä paremmin näkemään asiat suhteellisina, täytyy ajoittain muistuttaa itseään siitä missä mennään ja missä ollaan, myös siitä missä on oltu.

Vuorovaikutus perustuu osittain tieteeseen, siitä ei pääse mihinkään. Reaktio synnyttää aika pian vastareaktion. Jotkut, kuten minä, eivät aina välttämättä heti hiffaa sitä, daa.

Veto- ja painovoima, voima ylipäätänsä, vaikuttaa. Jotkut palikat liikkuvat kuitenkin omine voiminensa, ne ns. vapaat radikaalit. Kehykset paukkuvat, joskus jopa sortuvat. Siksi rajamaailma voi helposti tuntua epärealistiselta.

Ihmisten luonteet ja tunteet ovat osittain aika helpolla tieteen avulla selvitettävissä, huom., osittain. Joku on viime aikoina väittänyt, että ihmisten aivorakenne muistuttaa avaruuden rakennetta, hmm. Hemisfäärit jne.

Mitä tapahtuu kun aivokapasiteetin käyttöaste lisääntyy? Kehitystä tietyn suuntaan. Minusta tuntuu että aivojemme kapasiteetti vapautuu kuin kuolemme. Siitä tulee taas osaa tätä ihanaa kokonaisuutta.

Aika todennäköisesti hoitaa loput, muiden kumppaneidensa voimin. Fyysisesti olemme painovoiman ansiosta maan tasalla, kukkuluuruu. Myös meidän snadista kuusta johtuen, Jupiter estää isona boltsina monien asteroidien osumisen, muut? Kuka nyt oikein tietää.

Näillä minä meen tänään ja se siitä.

Omakehu-hanke kerää tarinoita yhteiskunnan laidoilla eläviltä miehiltä, etupäässä Uudenmaan alueella. Niitä työstetään ammattilaisten avulla julkaistaviksi. Runouden ja räpin lisäksi luvassa on myös spoken wordia, proosaa ja esseistiikkaa.

Voit lukea lisää Omakehu-julkaisusarjasta ja tekijästä täältä!

Kaikki julkaisut osoitteessa voima.fi/omakehu

  • 11.2.2022
  • Kirjoittanut voima