Nicole Willisin soul pehmensi pimeää iltaa

Nicole Willis & Banda Palomita

G Livelabissa Helsingissä

Soul-laulu kuuluu vokaalimusiikin kuningatarlajeihin. Se ammentaa afrokuubalaisista perinteistä Yhdysvaltain spirituaalien hengessä. Soulia kuulee keikoilla aivan liian harvoin – huolimatta Suomessa nykyään kukoistavasta jazz-skenestä.

Nicole Willisin ja Banda Palomitan tyyli on kuullun perusteella saanut vaikutteita disco-aikojen loppupuolelta ja 1980-luvun popista sen sijaan, että kaivautuisi legendaarisiin Detroit-Motown-aikoihin. Ja mikäs siinä. Ei kaikkien tarvitse kulkea Aretha Franklinin ja Diana Rossin jälkiä, vaikka ulottuihan heidänkin uransa reilusti discon aikakauteen. Tosin peukuttava basisti Ndioba Gueye käväisi vahvasti 1970-luvunkin puolella.

Banda Palomitan discohumppa on hienosti svengaavaa ja muodostaa maton, jonka päällä vokalisti voi irrotella. Willis tosin irrottelee maltillisesti, eikä siirry kovinkaan korkealle tanakasta keskirekisteristään. ”I gotta make my move and shake my tailfeather” -riimi katsomon heilumaan, vaikka suurimmalla osalla yleisöstä oli takapuoli kiinni penkissä.

Keikan loppupuolella Willis opetti yleisön taputtamaan niin, että ykköselle, kakkoselle ja kolmoselle osuvien neljäsosaiskujen jälkeen tuli nelonen tuplina eli kahdeksasosina: Tap! Tap! Tap! ta-Tap! (Sen verran on piinattava lukijaa teorialla, että paljastettakoon vielä iskujen tulleen kakkoselle ja neloselle.) Ja yleisö oppi. Niin se yleensä menee: jopa suomalaisesta kankiyleisöstä on suurempaan ymmärrykseen ja sankaritekoihin, toisin kuin kukaan aluksi kehtaa kuvitella.

BANDA PALOMITA ON taidokas ja leikkisä kombo – yhtyeen nimi ”Popcorn-bändi” ei ole turhan pönöttävä. Perkussionisti Luiz Black vakuutti uurastuksellaan. Vahvan conga- ja bongo-rumputyöskentelyn oheen hän kaivoi esiin triangelin ja rytmimunan sekä kunnon latinoperinteiden mukaan löi vibrasläppiä, josta tulee soulbiisien alkurahina. Vibrasläp biisin alussa öljyää kuulijan liu’un sisälle svengiin. (Jos se ei ole tuttu, tsekkaa sen käyttöä tästä. Nykyään käytetään metallista vartta, jonka päässä on rasiallinen tekohampaita, eikä soitinta enää väsätä aasin kallosta.) Muovinen guiro oli kirsikka groovekakun päällä. Etualan inhimillistä Blackin rytmikonetta olisi voinut miksata ylemmäksikin. Jostain syystä koskettimet kuuluivat kovaa läpi koko ajan, silloinkin kun sormioissa ei tapahtunut mitään olennaista. Ja tietenkin Blackin soundit olivat joutua taka-alalle soolon aikana, kun häneltä irtosi congista pari kertaa mikki.

Helsingin keikkapaikkojen ykkönen on G Livelab. Äänentoisto on erinomainen. Katsoja toisensa jälkeen tulee testanneeksi baaritiski- ja vessamatkoillaan, miten ääni kuuluu aivan yhtä upeasti joka paikassa. Baarin ja katsomon yhteistila on myös paljon hauskempi kuin katsomo, jossa istutaan jäykässä rivissä. G Livelab teki Voimaan suuren vaikutuksen saman tien kun se avattiin, kuten tästä Tommy Lindgrenin keikan arvostelusta voi lukea. Toivottavasti G Livelabin ohjelmistoon saadaan lisää soul- ja funk-kamaa lähiaikoinakin, niin upeaa kuin lyyristä nykypäivän Suomi-jazzia onkin kuunnella.

Nicole Willis G Livelabissa 10.1.2020. Kuva: © Virva Paloviita

Willis on syntynyt New Yorkin Brooklynissä ja muuttanut Helsinkiin, ja häntä kuullaan varmasti paljon lisää. Tämä keikka avasi kiertueen, joka vie Willisin bändeineen Espooseen, Tampereelle ja Jyväskylään. Lisätietoja aikatauluista Willisin sivuilla.

Nicole Willis & Banda Palomita: Nicole Willis, laulu, Ndioba Gueye, basso, Julius Heikkilä, kitara, Ilari Larjosto, rummut ja Lauri Hälinen, sormiot.

Kommentoi Facebookissa
Ilona Iida Simes