Marraskuun levyarviot

STINAKO: STINAKO

Soliti (2019)

Color Dolor yhtyeellä ja erityisesti sen solistin Stina Koistisen kuulaalla äänenvärillä on minuun vaikutus, joka on keikoilla hieman kiusallinen – yksinäisyydessä puhdistava. Koistinen saa minut nimittäin kyynelehtimään. STINAKO on Koistisen sooloprojekti, jonka ensimmäinen levy tekee sen taas jo ensi kappaleesta alkaen – rämettyneet suistoni virtaavat, hengitän. Levy on kaunis, heleä, syvä tutkielma yksinäisyyttä, odotusta, ovia ja kuolemaa – ihmisyyttä. Pääroolissa ovat piano ja ääni – ja ehkä jotain pyhähköä. 

Jarkko Kumpulainen

☆☆☆☆☆

HÄMÄRÄ: HÄMÄRÄ
Svart Records (2019)

Tummapuhuvia elektropopsinglejä tasaiseen tahtiin julkaissut HÄMÄRÄ lunastaa ensimmäisellä albumillaan sille kertyneet odotukset. Loppu­tuloksesta tulee mieleen Ruusut-­yhtyeen ansait­tuja kehuja saanut nimikkoalbumi, vaikka Nina Niskalan laulu ja Ville Erikssonin luomat 80-­luvun videopelien äänimaailmaa nostalgisoivat kappaleet operoivatkin Ruusuja melankolisemmilla taajuuksilla. Estetiikka on parhaimmillaan haikean unenomaisen tunnelman hajotessa pikseleiksi elektronisen bittipörinän painosta. 

Antti Kurko

☆☆☆☆

Lapinpolthajat: Lauluja Suomesta
Stupido Records (2019)

Lapinpolthajat tarjoaa uusimmalla levyllään riemukasta punkkia. Aiheet ovat syvällisiä ja ne kertovat suomalaisista ilmiöistä monesta eri näkökulmasta. Herkistelykappaleissa teemat ovat rankkoja: esimerkiksi Ajasta iäisyyteen kappaleessa vanhus on aikeissa suorittaa armomurhan itselleen ja dementoituneelle puolisolleen. Hassutteluosastolla sämpleissä paasaavat Pekka Siitoinin ja Lord Satanachia Miikka Ojalan kaltaiset hahmot. Punkin kuuluu ottaa kantaa, ja välillä levy tarjoaa­kin ilmestyskirjamaisia näkymiä maailman tilasta.  

Miika Auvinen

☆☆☆☆

Kommentoi Facebookissa
voima
  • 22.11.2019