Jesse Matilaisen avaruussarjakuvassa rikotaan sääntöjä suuremman päämäärän hyväksi

Avaruuspakolainen

Jesse Matilainen

Jesse Matilaisen Avaruuspakolainen-sarjakuvan kansiTieteisfantasia heijastaa usein aikansa yhteiskunnallisia kysymyksiä. Sarjakuvataiteilija Jesse Matilaisen kolmas pitkä albumi Avaruuspakolainen sivuaa ilmastonmuutosta ja rasistisia ennakkoluuloja. Samalla se on seikkailu, rakkaustarina ja kertomus sääntöjen rikkomisesta niitä tärkeämmän päämäärän hyväksi. 

Avaruuspakolanen muistuttaa kovasti 1900-luvun loppuvuosikymmenillä suosittua Avaruusagentti Valerianin seikkailuja -sarjaa. Molemmissa yksinäisen aluksen pieni henkilöstö suorittaa suurta tehtävää, avaruus on kuvattu elävällä viivalla ja selkeillä väripinnoilla ja kokonaisuus ottaa kantaa ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Mutta toisin kuin Valerianissa, Avaruuspakolaisessa avaruuden sisältöä ei ole rakennettu pelkällä mielikuvituksella. 

Tarinan miljöönä toimivat Jupiterin kuut. Matilainen on perehtynyt Nasan julkaisemiin kuviin ja tietoon kuiden koostumuksesta. Tieto on kuitenkin rajallista. ”Mitä kunkin kuun pinnalla on, on tietenkin silkkaa arvailua. Ja mitä tahansa olenkin keksinyt, epäilen että todellisuus on vielä ihmeellisempää”, hän kirjoittaa sarjakuvan esipuheessa.   

Avaruuspakolainen on ennen kaikkea seikkailu. Juonta ei selitellä liikaa, vaan päähenkilöiden motiiveja ja maailman tapahtumia keritään auki vähitellen luku kerrallaan. Lukijan oletetaan tuntevan avaruusfiktion konventioita ja hyppäävän sujuvasti mukaan keskelle seikkailua. 

Jesse Matilaisen Avaruuspakolainen näytesivu
Jesse Matilaisen Avaruuspakolaisen ensimmäinen sivu.

Tarinankuljetuksessa näkee Matilaisen kokemuksen pitkien tarinoiden käsikirjoittajana. Hän petaa tulevaa pienillä vihjeillä useamman luvun päähän. 

Seikkailun ohella tarina tarjoaa arkisen samaistuttavaa draamaa. Päähenkilöt, itsenäistyvä parikymppinen Pandia, hänen monta seikkailua kokenut isoäitinsä Miriam, sekä eräältä kuulta löytyvä pakolainen Artemis, sovittavat halujaan ja tarpeitaan yhteen pienellä aluksella. Ja kun avaruudessa ei pääse pakoon itseään, joutuu samalla kohtaamaan omat ajatuksensa. 

Sivu Jesse Matilaisen Avaruuspakolainen-sarjakuvasta
Pitääkö auttaa hädässä olevaa, jos samalla täytyy vaarantaa itsensä? Pandia lähtee pelastusoperaatioon Jesse Matilaisen Avaruuspakolainen-sarjakuvassa.

Matilainen julkaisi Avaruuspakolaisen alun perin tilaajilleen Patreon-alustalla, ja toistaiseksi sarjakuva on saatavilla vain digitaalisena. Teoksessa on kuitenkin selkeästi toisistaan erottuvat sivut paperisen albumin tapaan ja se on parhaiten luettavissa tabletilla. 

Jesse Matilainen:
Avaruuspakolainen
omakustanne 2020, 130 s. 

Kommentoi Facebookissa
Miia Vistilä