”Haluaisin näyttää ihmisille muurin. Sitten puutarhan.” (Lolo, 14) Sotilaat kävelevät mäkeä alas. Heillä on visiirilliset kypärät, luotiliivit, aseet, kaikki hampaisiin asti. Näyttävät siltä kuin olisivat taisteluun lähdössä. Kyynelkaasu polttaa hengitysteitä, vaikkei sitä ole ammuttu vasta kuin muutama kranaatillinen. Äänipommit tuntuvat lähinnä käsistä karanneilta typeriltä vitseiltä. Ihan kuin he väkisin yrittäisivät saada vaarantuntua aikaan. Joku on ilmeisesti heittänyt vartiotornia kohti kiven ja tämä on nyt seurausta siitä. Vyötärönmittaiset lapset seisovat kadulla rauhallisina ja ottavat muutaman askeleen taaksepäin sitä mukaa mitä lähemmäksi sotilaat tulevat. ”Jumalauta ette voi olla tosissanne!”, tekee mieli huutaa parikymppisille taistelijoille, kun he kohottavat pyssyjensä piiput ja ryhtyvät ampumaan
[…]
