Vaikka fyysinen todellisuus on kaikille sama, kokemus siitä vaihtelee. Kaupunki näyttää erilaiselta esimerkiksi auton ratista, kävellessä tai pyörätuolista. Samoin puisto voi näyttää hyvin erilaiselta riippuen siitä, onko mies vai ei. 

Nämä lukemattomat erilaiset kokemukset olisi hyvä ottaa huomioon yhteisiä tiloja suunniteltaessa. Taide ja aktivismi tarjoavat keinoja tuoda näkymättömissä oleva näkyville.

Lontoossa asuva kirjoittaja, taiteilija sekä aktivisti Sara Kärpänen on seurannut taiteen ja aktivismin ympärille kietoutuvaa vaikuttamistyötä useissa maissa ja eri mantereilla vuosien ajan. Hän on osallistunut toimintaan ja rakentanut työskentelynsä havaintojensa ympärille. Kokemustensa pohjalta hän on kirjoittanut opaskirjan Naisten kaupunki – Työkaluja oman tilan valtaamiseen. Teoksessa vuorottelevat kuvaukset luovista kampanjoista, käytännönläheiset ohjeet omalle toiminnalle sekä eri maissa kohtaamiensa tekijöiden haastattelut. Esimerkkejä yhdistää tavoite saavuttaa avoimempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta, mutta keinot ja lähtökohdat vaihtelevat suuresti.

”Taiteen, aktivismin ja arkkitehtuurin leikkauspinta on kiinnostava. Miten alat tekevät tilaa toisilleen ja avaavat uusia näkökulmia.”

Kirjassa yhteisiä tavotteita elävämmästä, viihtyisämmästä ja turvallisemmasta kaupungista tavoitellaan muun muassa siemenpommien, tanssin, katutaiteen, block-partyjen ja liikuteltavien kirjastojen avulla. Toiminta tapahtuu niin kaduilla kuin sosiaalisessa mediassakin.

Väistämättömänkin vastustaminen kannattaa

Vaikka taiteen ja aktivismin tulkinnat ja lähtökohdat voivat olla erilaisia, tukevat ne toisiaan monin tavoin. Tarkan rajan vetäminen taiteen ja aktivismin välille ei ole aina mahdollista.

”En näe niitä kauhean erillisinä. Varmaan jokaisella taiteilijalla ja aktivistilla on oma näkemyksensä, mutta kuten Ai Weiwei totesi: kaikki taide on poliittista”, Kärpänen sanoo.

Sara Kärpäsen koti sijaitsi vuosia Itä-Lontoossa, Hackney Wickissä. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa vauhdikkaasti teollistunut alue pääsi rapistumaan ja autioitui vähitellen vuosituhannen vaihteen lähestyessä. Alue veti puoleensa taiteilijoita. Kärpänen oli mukana rakentamassa yhteisöä, jossa työtilat ja asuinsopet täyttivät yhden alueen tyhjäksi jääneistä teollisuuskiinteistöistä. 

Vuosien työllä taiteilijoiden suosimasta alueesta rakentui kiinnostava ja eloisa, mikä houkutteli kiinteistösijoittajia. Ensin alueelle perustettiin hintavia ja trendikkään robusteja ravintoloita, ja vähitellen kiinteistöihin rakennettiin kalliita loft-asuntoja. Jos olemassa olevaa ei pystytty kehittämään, se jyrättiin uudisrakentamisen ja entistäkin kalliimpien asuntojen alta. 

”En koe itseäni aktivistiksi, olen enemmän kirjoittaja. Mutta kyllä kamppailu Hackney Wickin puolesta ehdottomasti oli aktivismia”, Kärpänen myöntää. 

Aktivismi ja rakenteiden muuttaminen ovat hidasta kamppailua. Muutokset vievät usein vuosia. Vaikka tappioihin kannattaa varautua henkisesti, niin on tärkeää myös iloita onnistumisista.

”Katsotaan vaikka yhteiskunnan suhdetta katutaiteeseen. Sitä vastaan oli Suomessa nollatoleranssi, mutta vähitellen sekin muuttui”, Lontoossa katutaideteemaisia kaupunkikävelyitä turisteille ja muille kiinnostuneille vuosia vetänyt Kärpänen toteaa.

Poliisit tanssista ymmällään 

Naisten kaupungissa esitellyt tekniikat ja toimijat tukeutuvat luovuuteen ja ovat määriteltävissä ainakin jossain määrin taiteeksi. Taide vaikuttaa tunteisiin ja sitä kautta myös tekoihin. Taide saattaa myös suojata tekijöitä ja vaikuttaa viranomaisten toimintaan. 

Kärpänen on haastatellut kirjaansa varten chileläisen raiskauksia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltakulttuuria kritisoineen Colectivo Las Tesisin edustajia. Las Tesisin tekemän Un violador en tu camino (”Raiskaaja tielläsi”) -laulun ja tanssikoreografian yhdistävä performanssi levisi globaaliksi ilmiöksi. 

”Poliisi ei tiennyt, mitä tehdä tuhannelle laulavalle ja tanssivalle naiselle. Vaikka Chilessä aktivistien kohtaama poliisiväkivalta on iso ongelma, eivät poliisit suhtautuneet tähän kuin aktivismiin. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että taiteen avulla voidaan luoda muutoksia.”

Sama taktiikka toimii monissa paikoissa. Kärpänen mainitseekin Las Tesisin perään omasta kotikaupungistaan Lontoosta lähteneet Liberate Taten ja Extinction Rebellionin, joista ensimmäinen kritisoi öljy-yhtiöiden ja taidemaailman kytkentöjä ja jälkimmäinen tekee karnevalistista ympäristöaktivismia. Suomessa Extinction Rebelionin toiminta jatkuu nimellä Elokapina ja on herättänyt huomiota perinteisestä ilmastoaktivismista poikkeavilla tempauksilla.

Taiteen muotoinen ja luova aktivismi voi olla myös tekijöille itselleen mielekkäämpi tapa toimia. 

”Aina ei tarvitse järjestää perinteistä mielenosoitusta, vaan tavoitteita voi lähestyä moniulotteisesti ja eri tavoin. Kun ilmaisemme itseämme taiteen avulla, meillä on paljon työkaluja käytettävissämme. Minua kiinnostaa, miten taide ja aktivismi liittyvät toisiinsa.”

Collectivo Las Tesis toteutti Un violador en tu camino  -performanssin marraskuussa 2019 Chilen Santiagossa.

Tekeminen auttaa jo itsessään

Kärpänen on listannut kirjaansa selkeitä ohjeita ja asioita, joita erilaisia tempauksia järjestävien kannattaa ottaa huomioon. Osa kuvailluista tekniikoista on täysin luvallisia valtaosassa maailman maista, kun jotkut taas saattavat koetella – ja ylittää – sallitun rajoja. Valinta parhaasta keinosta pitää aina tehdä itse, kun mahdolliset seuraamuksetkin tulevat omille harteille.

Turvallisemman ja viihtyisämmän elinympäristön tuottamisen voi nähdä myös eheyttävänä työnä. Rikkomisen sijaan olemassa olevaa voi varovasti kehittää ja ohjata muutosta parempaan suuntaan. Usein lopputulos on hyvin erilainen kuin millaiseksi sen mietti prosessin alussa.

”Rakastan taidetta siksi, että se ei tarjoa suoria vastauksia, enemmänkin esittää kysymyksiä”, Kärpänen summaa, miksi hän suosii taidetta aktivistien työkalupakissa.

Sara Kärpänen: Naisten kaupunki – Työkaluja oman tilan valtaamiseen

Into Kustannus 2022. 126 s.