Ajanlaskun alussa kerrottiin tarinoita kansoista, jotka messiaaninen sankarihahmo johdatti pois orjuudesta parempaan paikkaan, rauhan ja vaurauden tyyssijoille. Näistä vaelluksista luetaan ympäri maailmaa teksteinä, joita pidetään jopa pyhinä. Kuitenkaan koko ihmiskunta ei ole oppinut ymmärtämään pakenevien ahdinkoa, vaan pari tuhatta vuotta myöhemmin ilmestyvän Voiman (05/2000) useassa jutussa on kerrottu, miten muualta tullutta väkeä on haluttu ajaa pois maasta toiseen. 

Otsikolla ”Vapaata riistaa” tutkija Jouko Jokisalo kirjoitti Itä-Euroopan romanipakolaisista: ”Euroopan kahdeksanmiljoonaisen romaniväestön historiaa voidaan verrata juutalaisiin kohdistuneen vainon pitkään historiaan.”  Romanien oletetaan lähteneen 1300-luvun paikkeilla Intiasta usean eri muuttoaallon myötä. 1400-luvulla he saivat elää Euroopassa rauhassa, mutta vuosisadan loppupuolella heitä alettiin vainota.

1600-luvun Ruotsi-Suomessa romaneja vainottiin niin totaalisesti, että miespuolisen romanin sai kuka vaan tappaa, naiset ja lapset piti karkottaa maasta. Euroopassa ihmisiä oli haluttu pakottaa maaorjuuteen. He, joista ei siihen ollut, jäivät kiertolaisiksi, kuten suuri osa romaneista. Kiertolaisuudesta rangaistiin ankarasti: Ranskassa kohtalona oli kaleeriorjuus. Romanien vainojen karmea historia huipentui 1900-luvulla Auschwitzin keskitysleirille, jolla natsi-Saksa tuhosi heitä tehokkaan systemaattisesti. 

”Raskolnikovin Pietarissa” -matkakertomuksessaan kirjailija Rosa Liksom käveli kohti Sennajaa, Heinätoria, sateisessa Pietarissa. 1860-luvulla lähistöllä asui Fjodor Dostojevski. Hän oli lukenut lehdestä, kuinka nuori mies oli tappanut kirveellä kaksi vanhaa naista, keittäjän ja pyykkärin. Murhan motiivina oli miehen pienen rahasumman velka. Mies oli vanhauskoinen, eli hän kuului ortodoksisuuden konservatiiviseen haaraan – heitä kutsutaan venäjäksi nimellä raskolnik. Rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikovin esikuva oli löytynyt. Raskolnikovia rakastavan prostituoidun Sonja Mardeladovnan kollegoita oli vuonna 1848 Pietarissa rekisteröity 2048, Liksom tiesi. 

”Sennajan metroasemalla myydään huumeita, naisia ja sveitsiläistä tuoremehua samalla tylsällä innolla kuin Venäjällä on aina ollut tapana tehdä”, kirjoitti Liksom. 

Vuoden 2022 kesällä maailma ei ole parempi kuin Liksomin tai Dostojevskin aikana. Euroopan sisäinen pakolaisuus on kasvanut Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Arvioidaan, että lähes seitsemän miljoonaa ukrainalaista on paennut ulkomaille. 

Ukrainalaisiakaan ei ole kaikkialla autettu, päinvastoin. Euroopan rajoilla vaanineet ihmisryöstäjät ovat kaapanneet nuoria naisia ja lapsia oletettavasti prostituoiduiksi tai muuhun orjatyöhön. Heitä saattaa myös olla vasten tahtoaan Venäjällä.

Kun Venäjän sota Ukrainassa joskus päättyy, pakolaisten tuska jatkuu vielä pitkään, eikä raunioituneeseen maahan ole helppoa palata. Ihmiskaupan uhriksi joutuneet lapset eivät ehkä koskaan palaa.