Kun pahamaineinen muukalainen valitsi väärän päivän

Lukuaika: 2 minuuttia

Kun pahamaineinen muukalainen valitsi väärän päivän

Voima 20 vuotta sittenVoima 20 vuotta sitten

Ensimmäinen Voima-lehti ilmestyi marraskuussa 1999. Juttusarja palaa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsitellyt parin vuosikymmenen ajan.

Jo muinaiset roomalaiset olivat yhtä autuaan tietämättömiä markkinoiden toimintatavoista, finanssikapitalismista, luonnonvarojen hiipumisesta ja maapallon herkästä tilasta kuin ne nykyajan ihmiset, jotka rakentavat massiivisia kauppakeskuksia toinen toisensa perään ja kuvittelevat, että kansakuntamme suurimmat huolet ovat kuluttamisen epätasa-arvoisuus ja jopa se, riittääkö jokaikiseen ostoshelvettiin ylenmäärin asiakkaita.

Voiman alkuaikoina käytettiin usein termiä ”kulutusjuhla” kuvaamaan innostusta hankkia tavaraa vain statuksen nostamiseksi tai lyhyt­aikaiseksi iloksi tavaran tarpeen sijaan.

Termi unohtui, kun kansakunnille alettiin iskostaa kuluttamisen olevan pyhä velvollisuus talous­kasvun edistämiseksi.

Voiman kaikkien aikojen kymmenennessä lehdessä (9/2000) oli Voiman omistajiin kuuluvan Luonto-Liitto-nuorisojärjestön mainos. Se on naamioitu spagettiwestern-elokuvan julisteeksi.

mainos

”Kertomus maailmasta, jossa armoa ei anottu eikä annettu. Miehistä, jotka tunsivat vain yhden lain – kysynnän ja tarjonnan kovan lain.”

Teoksen otsikkona on Oikeus ja kohtuus – Gli consumatori senza ritegnio. ”Kuluttajat ilman katumusta”, italiankielinen alaotsikko kuuluu.

Kuvassa pelottavan tuima mies katsoo seinälle kiinnitettyä ilmoitusta.

”Buy Nothing Day. November 24th.” seinällä julistetaan, ja teksti jatkuu:

”Cashville Cityn rauha rikkoontuu, kun pahamaineinen muukalainen saapuu uneliaaseen pikkukaupunkiin. Pian selviää, että hän on valinnut väärän päivän.”

Mainoksesta tehtiin myös elokuvaversio. Sitä levitettiin sähköpostitse ja jaettiin internetin muinaisilla alustoilla. (Youtube-palvelua ei tuolloin vielä ollut, se keksittiin vasta viitisen vuotta myöhemmin.)

Mainoksen armoton kuluttajamies on Teemu Matinpuro. Hän on Voima-lehden perustajia ja Voima Kustannus Oy:n toimitusjohtaja.

Matinpuro muistaa hyvin miten hyvin lyhyt, mutta sitäkin maineikkaampi ura mallina ja elokuvatähtenä käynnistyi.

Juska Jutila ja Elina Mikola olivat pohtineet mistä löytyisi tarpeeksi pelottavan näköinen ihminen esittämään villin lännen roistoa, ja saman tien he muistivat minut”, Matinpuro ihastelee.

Jutila ja Mikola olivat aktivisteja ja Voiman avustajia. Kulutuksen kasvua kritisoitiin Voiman piireissä paljon. Mainoksen alareunassa kansalaisia kehotettiin vuorokauden mittaiseen ostolakkoon. ”Anna lomapäivä luonnolle, itsellesi ja lompakollesi.”

Matinpuron mielestä asia oli hieno ja edelleen oikea. Hän ei edelleenkään empisi, jos tulisi pyyntö ryhtyä moisiin mainoshommiin.

Matinpuro toivoo myös, että sanoista siirrytään tekoihin:

”Toivottavasti tietoisuus ilmastokriisistä saa vihdoin kulutuksen kääntymään laskuun. Maapallo ei muuten kestä.”

  • 4.12.2019