#vaalikahvit
Blogissa Markku Tuhkanen käsittelee lavealla otteella eduskunnan ja kotimaan politiikan edesottamuksia.
Pian sinäkin huomaat, että vahingosta viisastuu vain vahingossa, jos sittenkään.
Yksinasuminen on Suomessa niin yleistä, että sen erikoispiirteet arjessa jäävät helposti vaille huomiota.
Vuoden 2019 lopussa yksinasuvia oli jo yli 1,2 miljoonaa. Saman vuoden eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja oli runsaat 4,2 miljoonaa.
Kun yksinasuvien joukosta vähentää alle 18-vuotiaat, pääosin koululaiset ja opiskelijat, niin voidaan karkeasti laskea, että joka neljäs äänioikeutettu asuu yksin.
Koronakriisi ja sen seuraukset työelämässä ovat koetelleet kaikenlaisten kotitalouksien kestokykyä. Mutta työttömyys tai lomautukset voivat sysätä varsinkin yksinasuvan elämän pois raiteiltaan, kun taloudellista taakkaa jakamassa ei ole muita.
Koronavuoden 2020 lopussa yleisen asumistuen saajista jo liki 70 % oli yhden hengen ruokakuntia. Lukumääräisesti heitä oli liki 281 000 henkilöä, mikä on lähes 20 000 enemmän kuin edellisvuonna.
Tilanne on myös sosiaalisesti haastava, kun kasvokkain kohtaamiset ovat minimissä. Ahdistusta lisää suomalaisessa elämäntavassa edelleenkin vahvana esiintyvä yksin pärjäämisen eetos.
YLE:n tuoreessa Suomalaisten pelot ja haaveet -tutkimuksessa kartoitettiin kansalaisten tuntemuksia loppuvuodesta 2020. Aikuisväestöstä matalinta tyytyväisyys omaan elämäänsä on yksinasuvilla ja työttömillä. Vajaa puolet nuorista naisista oli erittäin huolissaan yksinäisyydestä.
Aiemmin mukavaksi koettu yksinasuminen voi muuttua turvattomuudeksi, kun arjen rutiinit ympäriltä pirstaloituvat.
Rutiinien merkityksestä yksinasuvalle antaa kiehtovan kuvan Pia Sievisen juuri ilmestynyt esikoisteos Näkymätön (Aho & Aho, 2021). Omintakeinen ja pelkistetty kirjoitustyyli koukuttaa nopeasti lukijan.
Päähenkilönä on keski-ikäisyyteen havahtuva, 46-vuotias helsinkiläinen Sofia. Päiväkirjamaisen arjen kautta lukija pääsee katsomaan ympäröivää maailmaa piintyneen yksineläjän silmin.
Taloudellisia huolia vailla olevan elämäntapa ja peruspositiivinen asenne tuovat tekstiin höyhenenkeveyttä, mutta siinä siivellä kirjailija johdattaa lukijan yllätyksellisesti, kerta toisensa jälkeen, pohtimaan elämän syvimpiä kysymyksiä.
Sievisen teos kuvaa kipeästi, paikoitellen myös hersyvästi, miten arkipäiväinen ja yhteiskunnallinen retoriikka maalaavat edelleen maailmankuvaa, jossa ydinperheet ja heidän elämäntapansa ovat kaiken keskiössä.
Nähtäväksi jää milloin suomalaiset poliitikot heräävät näkemään asumismuodon yhtenä ihmisiä erottavana tekijänä.
P.S. Suomi on edelleen tilastojen kultamaa, vaikka resursseja on leikattu silläkin sektorilla. Esimerkiksi Helsingistä löytyy tarkka, viiden vuoden tilasto yksineläjien määrästä ja sukupuolesta kaupunginosittain. Ei näytä ainakaan kuntavaaliehdokkaita kiinnostavan: viimeisen kolmen vuoden aikana taulukko oli avattu katseltavaksi alle 30 kertaa!
