100-vuotias Hilma Vahovirta pitää toimintakykyään yllä aktiivisella tekemisellä.

Video: Miltä vanhuus tuntuu?

Video Katariina Jumppanen

Viidennes suomalaisista on vanhuksia. Voiman videolla 100-vuotias Hilma Vahovirta ja muut ikääntyneet kertovat, miten kokevat vanhuuden.

 

Ikääntyminen tuo uusia tarpeita, mutta siirtymä lapsuudesta vanhuuteen on yhtä elämäntäyteistä liikettä. Mutta miltä vanhuus sitten tuntuu? Voima kyseli ikääntyneiltä tuntemuksia vanhuuteen liittyen Helsingin hoitokodeissa.

Yksi haastatelluista on Anja Alanko. Hänelle hyvä vanhuus koostuu ihmisten välisistä kohtaamisista ja mukavasta tekemisestä.

“Hyvä vanhuus vaatii sirkushuveja ja täytyy olla myös sosiaalisia kontakteja, joita monet jotka joutuvat olemaan kuukausiakin yksin kotonaan eivät saa”, Anja Alanko kokee.

Suomi vanhenee. Vuonna 2017 maassamme eli noin 5,5 miljoonaa ihmistä. Runsas 1,2 miljoonaa eli viidennes meistä oli yli 65-vuotiaita. Iäkkäiden määrän lisääntyminen näkyy maassamme vanhustenhoidon tarpeen lisääntymisenä. Naisten keskimääräinen elinikä on nykyisin 84, kun se oli vielä vuonna 1971 74 vuotta. Miehet puolestaan elävät nykyisin keskimäärin 79-vuotiaiksi, kun 70-luvun alussa elinajanodote oli 66.

Videolla ikäihmisiä haastateltiin Kinaporin sekä Kampin palvelukeskuksissa ja Positiiviset ry:n toimistolla. Videolla kuullaan myös 100 vuoden rajapyykin ylittänyttä Hilma Vahovirtaa.

”Pysyyhän sitä kunnossa, jos sitä tekee jotakin ja liikkuu”, Vahovirta kommentoi.

Yli satavuotiaita oli Suomessa vuonna 2017 yhteensä 367 henkilöä.

 

Lisää aiheesta: 

Voima on pitänyt vanhuusteemaa osaltaan esillä vaalien alla. Claes Andersson kertoi kokemuksistaan vanhuudesta Voiman numerossa 2/2019 sekä Kuusi ajatusta -videolla.

Kaikki virtaa

https://www.youtube.com/watch?v=gtFpNXRI8H8

Kommentoi Facebookissa
Provinssirock 2019
Vocapeople