Takaisin kaappiin
Blogin kirjoittaja joutui palaamaan komeroon muutettuaan kumppaninsa kanssa arabian niemimaalle. Blogi yhdistää faktaa ja fiktioita yhteisestä elämästä sekä kokemuksista ja matkailusta Lähi-Idässä.
Schipholin lentokentän kaiuttimista tihkuu siirappi: ”Dear passengers, welcome to the KLM flight number KL0421, we are starting to board the aircraft, at first we ask passengers traveling with small children to arrive at the gate”.
”Hey mom, do you think they mean us? Should we go?” kysyn. ”Why not, baby”, äiti vastaa, vaikka jäämme odottamaan. Lopulta asetumme jonoon muiden economy-luokan matkustajien kanssa ja astumme portista sisään.
”Good morning, welcome on board!”
”Mom, I’m hungry”, vingun ahdettuani perseeni koneen kapeaan penkkiin. Äiti kaivaa esiin taskunlämpimän tuttipullon ja työntää sen suuhuni, eihän hänellä rintoja ole. Hetken imettyäni raukenen. Leuat jatkavat lutkuttamista, mutten enää tajua, imenkö tissiä vai tuttipullon kumista nipukkaa. Nukahdan ja jään kuorsaamaan koneen ahtaaseen istuimeen kuin laitojensa yli pursuava omenamuffinssi.
”Good bye, thank you!” siirappi hyvästelee koneen ovella.
Vaapun äidin perässä ulos koneesta Dubain kansainvälisellä lentokentällä. Raahaan perässäni pikkuruista trolleyta, jossa on iso Aku Ankan kuva.
”You are a man!” virkailija karjaisee ja puristaa käsissään äidin passia kuin aikoisi painaa ja laminoida sen uudelleen. Äiti tuijottaa takaisin yhdenkään tekoripsen karvan värähtämättä.
Virkailija tarttuu puhelimeen. Me jäämme sijoillemme. Takaa jonosta kuuluu ähinää, puhinaa ja ampiaisten surinaa. ”Tsekkaa pamput”, kuiskaan äidille, kun neljä univormua harppoo meitä koti patukat ja pistoolit lantiolla heiluen.
Patukat ovat hiljaa, kun tempaisevat meidät kuin mollamaijat käsivarsista ja raahaavat isosta hallista matalaan sivuhuoneeseen. Pienen toimiston perällä on suuri kirjoituspöytä, pöydän päällä kirkas valo. Se sokaisee minut. Meidät tyrkätään keskelle koppia. Äiti horjahtaa korkeilta koroiltaan ja kolisee lattialle. Otan askeleen mennäkseni auttamaan, mutta kovat kourat kiskovat minut pois.
Pelkään, että meille käy samoin kuin Muhammad Fadlille ja Nur Ibrahimille.
Singaporelainen muotikuvaaja ja hänen ystävänsä pidätettiin Dubaissa viime vuoden elokuussa heti toisena päivänä, ruokakaupassa. Muhammad ja Nur olivat ”käyttäneet naisten vaatteita päällään julkisesti”. Heitä syytettiin säädyttömyydestä. Nur on transsukupuolinen nainen, jolla on virallisesti tunnustettu naisen nimi Singaporessa, mutta matkustusasiakirjoissa hänen sukupuolensa on mies. Muhammad on crossdresser, ristiinpukeutuja.
Heidät tuomittiin vankilaan.
Vankilatuomiot kumottiin aktivistien painostuksen ja diplomaattineuvottelujen ansiosta. Heidät vapautettiin. Muhammad ja Nur selvisivät lopulta 10 000 dirhamin eli noin 2 720 dollarin sakoilla ja maastakarkoituksella.
Maassa maan tavalla.
Profeetta Muhammed (571–632) kirosi naiselliset miehet ja miehekkäät naiset, eikä heitä suvaita vieläkään Saudi-Arabiassa, Arabiemiirikunnissa tai Kuwaitissa. ”Vastakkaista sukupuolta jäljittelevien” pidätykset ovat yleisiä.
Viime vuonna Saudi-Arabian poliisi ratsasi pakistanilaisten khawaja sarien (positiivisempi ilmaus hijroista, ns. kolmannesta sukupuolesta) kokoontumisen. Kolmekymmentäviisi ihmistä pidätettiin. Yksi kuoli putkaan. Saudi-Arabian viranomaiset syyttivät sydänkohtausta. Aktivistit poliisien harjoittamaa kidutusta.
Muutama vuosi sitten Dubain viranomaiset aloittivat kampanjan, jossa yleisöä kehotettiin ryhtymään veljien ja siskojen vartijoiksi eli raportoimaan ”rikokset”. Poliisi kehotti ihmisiä soittamaan suoraan yleiseen hätänumeroon, kun he havaitsevat jonkun ristiinpukeutujan. Sillä ei olisi väliä, aiheuttaako ristiinpukeutuminen vaaraa vai ei, sillä onhan miehen pukeutuminen naiseksi julkisella paikalla rikos. Siitä lähtien on tehty lukuisia pidätyksiä, kaikki miehiä.
”Oh boy, what’s up here in these pants? There’s more stuff here than just big nuts!” Turvatarkastajan kouraisut Schipholin kentällä Amsterdamissa olivat lastenleikkiä Dubaihin verrattuna. Hyrisin onnesta, kun nuori uros kouri jalkoväliäni ja yritti työntää kouransa housun vyötärönauhan alta peppuvakooni. Atleetti alkoi hohottaa, kun käsi tapasi housujen alta ei muhkeaa peppua vaan kumpuilevan vaipan. Niinpä, eipä tässä mitään Kardashianien sukua olla eikä JLounkaan serkku, vaan ihan tavallinen suomalainen lattaperse.
Dubain kentällä on leikki kaukana, kun univormut käskevät minua riisuutumaan. Äiti on piesty ruhjeille ja makaa henkihievereissään kopperon nurkassa. Kuulen sieltä suunnalta vaimeaa korinaa, joten äitikullan henki pihisee vielä. Yritän viivytellä riisuutumista, avaan paidan nappeja hidastellen. Prässilahkeet eivät selvästikään pidä siitä, sillä yksi potkaisee minua polveen. Se sattuu. Menetän tasapainon, mutten kaadu. Alan vain avata nappeja nopeammin. Kun pääsen housunnappiin asti, lasken housuja sen verran, että Pampers paljastuu. Iskuja alkaa sataa joka suunnasta. Suojaan päätä käsivarsilla. Horjahdan uudelleen, housut puristavat reisistä, kompastun ja rymisen lattialle. Raekuuro kovenee. Iskujen läpi tunnen, kuinka housut kiskaistaan kokonaan pois jalasta, samoin sukat.
Pieksentä loppuu kuin salaman iskuun.
En ymmärrä arabiaa. Univormujen äänensävystä ja eleistä pääsen sen verran jyvälle, että jotain ihmeellistä on tapahtunut. Kourat tarttuvat minuun jälleen, mutta tällä kertaa silkkihansikkain. Kuin kantaakseen minua kultatuolissa. Kummallista, olen painoton, alan liihottaa ympäri kirjoituspöytää, sukkuloin edestakaisin pöytälampun valokeilan ja pimeyden välillä. En osaa erottaa, laskeudunko itse vai lasketaanko minut alas lattialle. Prässilahkeet lankeavat polvilleen eteeni. He haluavat suudella jalkojani. Annan heidän tehdä sen. Se tuntuu mukavalta. Kellahdan selälleni ja nostan jalat ylös, kuin happy baby joogatunnilla.
Sitten välähtää.
Yleensähän ihmisillä on joko siniset tai punaiset jalkapohjat, mutta minulla on oikea jalkapohja sininen, vasen punainen. Paikallisen uskomuksen mukaan, kun vapahtaja seuraavan kerran ilmestyy maan päälle, hänellä on sini-punaiset jalkapohjat.
Annan heidän pitää harhaluulonsa.
”Dear passengers, welcome to the KLM flight number KL0421, we are now ready to board, at first we ask passengers traveling with small children to arrive at the gate.”
Herään kuulutukseen. Venyttelen kuin onnellinen vauva loungen sohvalla. Eihän tässä vielä kiirettä ole.
