Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 20.3.–2.4.

Pohjois-Amerikan keskiosissa koettiin maaliskuussa ennennäkemätön helleaalto, joka kesti kymmenisen vuorokautta ja murskasi koko tähänastisen mittaushistorian lämpöennätyksiä Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Maaliskuun lämpöennätys ylitettiin monin paikoin, joskus jopa niin reippaasti että uusi maalisennätys ylitti samalla myös sikäläisen huhtikuun ennätyksen.

Lisäksi syntyi valtava määrä paikallisia vuorokautisia ennätyksiä – etenkin ennätyksellisen korkeita vuorokauden maksimilämpötiloja ja ennätyksellisen korkeita yölämpötiloja.

Kuriositeettina mainittakoon esimerkiksi Minnesotan Rochester, missä yön alin lämpötila maaliskuun 18:ntena päivänä oli niin korkea (16,6 °C), että se rikkoi saman päivän sikäläisen vuorokauden maksimilämpötilaennätyksen (15,5 °C). Tällaiset kategoriset harppaukset ovat ainakin Jeff Mastersin mukaan erittäin harvinaisia.

Rochesterissa oli kylläkin koleaa verrattuna moniin muihin paikkoihin, missä lämpölukemat nousivat toistuvasti lähemmäs kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä celsiusastetta. Yksi hurjimpia esimerkkejä on Chicago, missä lämpö nousi noin 26 celsiusasteen yläpuolelle yhdeksänä peräkkäisenä päivänä. Jokainen näistä yhdeksästä päivästä teki Chicagon päiväkohtaisen maksimilämpöennätyksen.

Helleaalto oli niin monin tavoin ällistyttävä, että yksityiskohdista kiinnostuneiden kannattaa silmäillä yhteenvetoja, joita ovat laatineet AtmosNews, Dr. Jeff Masters’ WunderBlog (myös edeltäneinä maaliskuun päivinä 14.–22.3.) tai Weather Extremes -blogi. (Lämpötilat on ilmoitettu usein fahrenheiteina, jotka saa tutumpaan muotoon tällä näpsäkällä muuntolaskimella.)

Helleaallon maantieteelliset mittasuhteet hahmottuvat parhaiten koko maanosan näyttävältä kartalta:

Pohjois-Amerikasta 8.–15.3.2012 satelliitilla mitattu maanpinnan lämpötilan poikkeama keskiarvosta. Vertailukohtana on käytetty saman ajankohdan lämpötiloja vuosina 2000–2011. Tummimmat punaiset sävyt merkitsevät 15 astetta keskiarvoa korkeampia lämpötiloja. Valkoisilla alueilla lämpötila pysyi keskiarvon tasolla. Siniset sävyt merkitsevät keskimääräistä matalampia lämpötiloja. (Kartta © NASA Earth Observatory/Jesse Allen)

Helleaallosta uutisoitiin ahkerasti ja nasevin vertauskuvin, mikä tulee esiin Knight Science Journalism Trackerin ja Climate Progressin jutuissa. ”Olemme siirtyneet huutomerkin aikaan”, kuten Climate Progressin Joe Romm kommentoi. Joitakin säätietoja mainittiin myös suomalaisessa CO2-raportissa.

Oliko ilmastonmuutoksella osuutta tämän historiallisen lämpöaallon syntyyn? Sitä kysymystä koskettelevat esimerkiksi New Scientist, Climate Central/The Guardian ja Climate Progress. Vastaus tuntuisi olevan enemmän tai vähemmän jyrkkä ”eiköhän”. Tarkempia, vertaisarvioituja analyysejä saamme arvatenkin lukea aikanaan. Niitä odotellessa voimme poimia yhä lisää yksityiskohtia Yhdysvaltain Noaan ”Meteorologisesti mielipuolinen maaliskuu 2012” -sivulta.

Sekä New Scientist että Climate Central olivat kysyneet muun muassa Kevin Trenberthin kantaa sääkysymykseen. Trenberth on tutkijana Yhdysvaltain kansallisessa ilmakehäntutkimuskeskuksessa (NCAR), ja häneltä on sattumoisin julkaistu sopivasti sään viimeaikaisia ääri-ilmiöitä käsittelevä analyysi Climatic Change -lehdessä. Se ei ole suora vastaus juuri äskeisen pohjoisamerikkalaisen lämpöaallon syntyä koskeviin kysymyksiin, mutta tarjoaa aiheesta yleisemmän tason tietoutta.

Trenberthin mukaan tutkijoilta kysytään usein, että ”oliko tietty säätapahtuma ilmastonmuutoksen aiheuttama”. Se on kuitenkin huonosti muotoiltu kysymys eikä siihen voida niin ollen vastata tyydyttävästi, Trenberth opastaa. Kysymys on vääränlainen siksi, että ilmastonmuutos vaikuttaa jokaiseen säätapahtumaan. Se ympäristö, joka tuottaa kulloisenkin sään, on muuttunut. Me ihmiset olemme muuttaneet sitä ympäristöä. Olemme muuttaneet ilmakehän koostumusta.

Ilmastonmuutoksen vaikutusta erityyppisten sään ääri-ilmiöiden yleistymiseen on tutkittu myös saksalaisessa Potsdam-instituutissa. Heiltä julkaistiin viikko sitten tutkimus, jonka mukaan alkaa olla vahvaa näyttöä siitä, että viime vuosikymmenen äärisäistä etenkin helleaallot ja rankkasateet liittyvät ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutoksen ja myrskyjen (esimerkiksi hurrikaanien) väliltä ei löytynyt yhtä selkeää yhteyttä, ainakaan vielä. Myrskyjen analysointia vaikeuttaa muun muassa se, että niitä koskevia historiallisia tietoja pidetään puutteellisina.

Tutkimukseen osallistuneen Dim Coumoun mukaan viimeaikaista sääennätysten sumaa ei voi enää pitää normaalina. Hän vertaa äärisäiden yleistymistä painotetuilla nopilla pelaamiseen. Kuutosia tulee odotettua useammin. Vieläpä niin, että me ihmiset olemme itse vastuussa näiden arpakuutioiden peukaloinnista.

Potsdamilaisten säätutkimus julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Siitä uutisoivat esimerkiksi Reuters ja Climate Progress. Lisäksi RealClimate-blogissa on samojen tutkijoiden eli Coumoun ja Rahmstorfin havainnollinen yleisesitys lämpötilojen esiintymistodennäköisyyksistä.

Noppavertausta on käytetty aiemminkin ilmastonmuutoksesta puhuttaessa. James Hansen visualisoi säänopat omalla tavallaan tämän videon kolmen ensimmäisen minuutin aikana. Hansenin arpakuutioiden tahkot on merkitty väreillä, jotka kuvastavat kolmenlaisia lämpötiloja (keskimääräistä lämpimämpi, keskimääräinen, keskimääräistä kylmempi). Lämmenneessä ilmastossa nopan värit eivät ole enää tasaisesti jakautuneet, vaan punaisia eli lämpimiä tahkoja on eniten:

Hansenin puna-valko-sinisiä noppia kannattaa verrata Coumoun ja Rahmstorfin käyttämiin kaavioihin. Nämä eivät toki ole mitään ilmastomalleja, mutta auttavat hahmottamaan lämpötilajakauman muutoksen peruskäsitteitä.