Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 22.2.-28.2.

Kontortamänty (Pinus contorta) esiintyy luontaisesti laajalle levinneenä luoteisessa Pohjois-Amerikassa. Kontortamännyn luonnehtimia ekosysteemejä on siellä missä on kovaa kylmyttä, raskas lumikuorma puiden taakkana talvisin, ankaria metsäpaloja ja maaperä niukkaravinteinen.

Tutkijat arvelevat nyt, että jos uusia kasvihuonekaasujen päästörajoituksia ei saada aikaan, kontortamännyn levinneisyys supistuu noin kahdeksan prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Vuoden 2080 tienoilla kontortamäntyä olisi jäljellä vain noin seitsemällätoista prosentilla nykyisistä kasvupaikoistaan. Silloin tämä puulaji voisi olla jo lähes kokonaan hävinnyt nykyisiltä alueiltaan Oregonissa, Washingtonissa ja Idahossa.

Kontortamännyn levinneisyys Pohjois-Amerikassa. Kontortamännyn eri alalajit on merkitty karttaan punaisella, sinisellä ja vihreällä. Oregon, Washington ja Idaho on merkitty kirjainlyhentein. (Kartta: Wikipedia ja Maria Haanpää/Creative Commons)

Tutkimuksessa analysoitiin 12660 näytealalta kerättyä dataa. Sen perusteella arvioitiin, millä tavoin epäsuotuisat lämpötila- ja kosteusolosuhteet vaikuttavat kontortamännyn kasvuun. Mallinnustulosten perusteella kontortamänty säilyisi ilmaston muuttuessa pisimpään siellä, missä talven lumien sulavesi kastelee maaperän kokonaan, kevätpakkasia on merkittävässä määrin ja kesän keskilämpötilakin jää alle viidentoista celsiusasteen.

Vaikuttaa siltä, että kohonneet lämpötilat, talvisen sademäärän pieneneminen, lumien varhaisempi sulaminen keväisin ja kesien yleistynyt kuivuus ovat jo alkaneet vaikuttaa kontortamännyn levinneisyyteen ja lisänneet myös kaarnakuoriaisten kontortamännyille aiheuttamia tuhoja.

Tutkimukseen osallistuneen Richard Waringin mukaan kaarnakuoriaiset olivat aiemmin valikoivampia ja jättivät nuoret, terveet puut rauhaan. Nykyään samat kuoriaiset saattavat runsaampana esiintyessään tappaa lähes kaikki puuyksilöt, ja Waring pelkää että tilanne on vielä pahenemaan päin.

Kontortamäntytutkimus julkaistiin Climatic Change -lehdessä. Myös New York Timesin Green-blogi kirjoitti siitä.

Cellarinella nutti -sammaleläin. Kun sammaleläin kasvaa, sen rakenteeseen muodostuu vuosirengasmaisia vyöhykkeitä. Niitä mittaamalla eläimen kasvunopeus voidaan selvittää jälkikäteen. (Kuva: British Antarctic Survey)

Sammaleläinten muodostama hiilinielu on voimistunut Etelämantereen tuntumassa Rossinmerellä. Tämä huomattiin, kun tutkittiin kasvunopeuksia Cellarinella nutti -sammaleläinlajista kerätyistä näytteistä. Vuosien 1890-1970 näytteissä sammaleläinten kasvunopeus pysytteli jokseenkin samalla tasolla, mutta vuosina 1990-2008 keskimääräinen kasvunopeus kaksinkertaistui aiempaan verrattuna.

Myös kasviplanktonin kasvun tiedetään olleen runsaampaa samaan aikaan, kun sammaleläinten kasvunopeus kiihtyi. Levärunsaus on saattanut johtaa leviä syövien sammaleläinten kukoistukseen, mutta varmuutta siitä ei ainakaan toistaiseksi ole. Sitäkään ei tiedetä, onko vastaava ilmiö käynnissä Eteläisellä jäämerellä laajemmallakin alueella tai muissakin eliöryhmissä.

Merenpohjaan kiinnittyneenä elävän Cellarinella nuttin toiminta hiilinieluna perustuu sen taipumukseen murtua kappaleiksi merivirtausten paineessa. Mitä nopeammin sammaleläin kasvaa, sitä pikemmin se saavuttaa koon, jossa siitä irtoaa palasia. Palaset – ja niihin sitoutunut hiili – hautautuvat merenpohjaan.

Sammaleläintutkimus julkaistiin Current Biology -lehdessä. Siitä uutisoivat Reuters, BBC ja Science Poles, sekä suomalaiset CO2-raportti ja Tiede.