Viime vuoden parhaimpiin elokuviin lukeutuu Frederick Wisemanin dokumentti City Hall (2020). Vuosikymmeniä eri laitoksista (mm. kirjastoista, yliopistoista, päättävistä elimistä) ja paikoista dokumentteja tehneen ohjaajalegendan elokuvat ovat usein varsin pitkiä ja tälläkin kertaa yli neljä tuntia hujahtaa kuin siivillä. Bostonissa syntynyt Wiseman ottaa tällä kertaa käsittelyyn kotikaupunkinsa kaupungintalon ja kaikki eri ohjelmat, joita johdetaan betonihökkelin (kts. julistekuva) uumenista. 

Bostonin pormestari Marty Walsh — Joe Bidenin tuleva työministeri — nousee yllättäen elokuvan (toiseen) pääosaan, vaikka Wiseman usein keskittyy maalaamaan kokonaiskuvan pienistä palasista välttäen dokumentin aiheena olevan kohteen henkilöitymistä. Wiseman kuvaa pieteetillä eri tilanteita ilman selventävää kertojaääntä. On kokouksia, rakennustyömaan tarkastuksia, patjoja sitkeästi pureskeleva roska-auto, ruoka-apua kaipaavien jouluillallinen, seremonioita, puheita ja väittelyjä. Bostonissa on yksi Yhdysvaltojen alhaisimmista työttömyysprosenteista ja demokraattipuolueen pormestari jatkaa väsymättä taistelua rasismia ja syrjintää vastaan. 

Monella tapaa asiat ovat kaupungissa niin hyvällä tolalla, että elokuvaa voisi erehtyä luulemaan pelkäksi kiiltokuvaksi, mutta Wisemanin elokuvat usein ilmentävät niiden tekohetken Yhdysvaltain politiikkaa laajemmin eivätkä keskustelujen ja kokouksien teemat koskaan pysy pelkästään itse aiheessa. Kun Wiseman leikkaa materiaalia yhteen, niihin muodostuu hienovarainen punainen lanka. Trump mainitaan useaan otteeseen ja Walsh on selkeästi vastavoima, kenties myös toivo paremmasta, jota koko maa kaipaa.

Kaikki ei ole tietenkään kunnossa ja eräässä esityksessä paljastuva valkoisiin kotitalouksiin kasautuvaa vaurautta kuvaava tilasto on dokumentin monista numeroista ehkä se paljastavin. Vaikka Walshin esi-isät ovat tulleet Irlannista (ts. pormestari on valkoihoinen), hän puhuu valveutuneesti ja asiantuntevasti siitä, minkälaisia uudistuksia päätöksenteossa on jo tehty ja miten paljon on vielä tehtävää, jotta tulot ja varallisuus jakaantuisivat oikeudenmukaisemmin kaupungissa.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Elokuvaa voi myös lähestyä eräänlaisena peilikuvana Wisemanin edelliseen dokumenttiin Monrovia, Indiana (2018), jossa pienen ja varsin valkoisen kaupungin asioita hoidetaan vähän sinne päin. Boston on moderni kulttuurien sulatusuuni Monroviaan verrattuna ja se näkyy myös keskustelujen aiheissa. 

Lienee syytä mainita, ettei 91-vuotias Wiseman ole herännyt wokeksi vasta nyt vaan on ollut sitä jo pidempään. Legendaarisesta kalifornialaisyliopistosta kertovassa dokumentissa At Berkeley (2013) ja etenkin Queensin gentrifioitumista kuvaavassa In Jackson Heightsissa (2015) nousi jo paljon samankaltaisia teemoja esille. Berkeleyssä pohdittiin sitä, miten voidaan turvata yliopiston talous nostamatta lukukausimaksuja liian korkeiksi, jotta vähempiosaisilla olisi edelleen mahdollisuus osallistua opiskeluun. Jackson Heightsin kaupunginosassa yritettiin torjua ketjukauppojen rantautumista ja monimuotoisen kulttuurin säilyttämisen puolesta. Gentrifioituminen nostaa usein vuokria, mikä saa esimerkiksi eri maista rantautuneet ravintolat muuttamaan pois.

Jos Jackson Heightsissa yleistunnelma oli epätoivoinen, niin Walsh tuo uutuuteen positiivisemman vivahteen. Nyt kun Trumpin hallinnon sekasorto on tullut harvinaisen selväksi myös Suomessa asti, niin City Hall voi antaa sitä kauan kaivattua toivoa.

• 13.1.2021
• Kirjoittanut Mikko Pihkoluoma