Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Juho Kuosmasen Hytti nro 6 voitti tänään lauantaina Grand Prix’n, eli Cannesin toiseksi merkittävimmän palkinnon. Hän jakoi palkinnon Asghar Farhadin rahahuolista kertovan draaman A Heron kanssa.
Palkinto on sama, jonka David Lynchin tuomaristo antoi Aki Kaurismäelle vuonna 2002, kun Mies vailla menneisyyttä oli Cannesin kilpasarjassa. Kaurismäen elokuva keräsi elokuvateattereissa yli kaksi miljoonaa katsojaa ympäri Eurooppaa. Se antaa jotain osviittaa siitä, miten suuresta asiasta on kyse. Ja kaiken lisäksi kyseessä on vasta Kuosmasen toinen pitkä elokuva.
Seremonia oli yleistunnelmaltaan varsin absurdi, sillä tuomariston presidentti Spike Lee paljasti vahingossa heti alussa lopullisen voittajan, mutta suomalaisten osalta jännitys silti jatkui, koska Kultainen palmu oli ehkä sittenkin liikaa toivottu. Ja voittaja oli sensaatio sekin. Titanella Julia Ducournausta tuli tänään vasta toinen Kultaisen palmun voittanut nainen. Lisäksi Cannesissa on harvemmin menestytty väkivaltaisilla genre-elokuvilla. Pulp Fictionin voitosta on jo kulunut aikaa, ja se kannattaa mainita siinäkin mielessä, että Ducournau on elokuvan perusteella selkeästi Tarantinon fani.
Suomalaisdraamaa riitti myös, sillä Farhadin nimen ja Kuosmasen välillä kesti piinallisen monta sekuntia. Itse ehdin jo luopua toivosta, sillä varsinainen voittaja oli jo selvillä ja toiseksi tärkein palkinto jaettiin toiseksi viimeisenä. Ehkä Leen sekoilu oli julmaa laskelmointia ja viihdettä? Mene ja tiedä, mutta ainakin hän suhtautui asiaan hämmentävän rennosti ja mokaili vielä lisää, koska ei osaa ranskaa. Ehkä tällaista ei voi edes käsikirjoittaa. Lopussa hän antoi puheenvuoron Sharon Stonelle, joka julkisti Ducournaun Titanen voittajaksi. Ducournau oli ymmärrettävän liikuttunut, ja niin olivat myös lavalle nousseet näyttelijät Vincent Lindon ja Agathe Rousselle.
Kuosmasen astellessa lavalle ja halatessa Farhadia hän lähes kadotti sen, mitä oli ajatellut sanoa, mutta lopulta keräsi itsensä ja piti mainion puheen, missä hän korosti, että elokuva on aina yhteistyön tulos. Seidi Haarla itki valtoimenaan yleisössä.
